Puolueet lilluvat omassa kuplassaan – tuho odottaa

Suomalaisten kiinnostus puoluepolitiikkaa kohtaan vähenee koko ajan. Siitä on monta merkkiä, yhtenä tietysti puolueiden jäsenmäärien kehitys. Määrät ovat enemmän kuin puolittuneet sitten 1970-luvun, vaikka samaan aikaan suomalaisia on koko ajan enemmän. Kokoomuksella esimerkiksi oli peräti 100 000 jäsentä, kun nyt tuo määrä on 35 000. Keskustan jäsenmäärä on laskenut neljännesmiljoonasta sataan tuhanteen. Puolueista vain Vihreät ovat kyenneet lisäämään jäseniensä määrää. Vanhat ihmiset kuuluvat vielä puolueisiin, mutta lasku on jyrkkää.

Jollain tavalla politiikka on ajautunut liian kauaksi ihmisten ongelmista. 15–24-vuotiaista vain joka kymmenes on kiinnostunut politiikasta. Täysin välinpitämättömien määrä on sekin tuossa ikäryhmässä kasvanut 9 prosentista 29 prosenttiin. Ne ovat isoja lukuja ja isoja muutoksia.

On selvää, että ihmisiä kiinnostavat nykyään yksittäiset asiat eivätkä isot aatejärjestelmät. Pirstoutunut mediamaailma tukee ihmisen ajatusta siitä, että maailma on yhtä reagointia yksittäisiin ongelmiin. Muutokset ovat juuri nyt niin nopeita, että monesta suomalaisesta tuntuu hölmöltä vaikuttaa puoluejärjestelmän kautta.

Tuo systeemi on nimittäin niin hidas ja vanhanaikainen, ettei se voi mitenkään kiinnostaa. Puolueet kuvittelevat, että vuosittaiset puoluekokoukset niihin osallistuvine aktiiveineen oikeasti edustaisivat heidän kannattajiaan. Oikeasti puolueen jäsenten pitäisi pystyä ilmaisemaan mielipiteensä useammin ja nopeammin. Toisekseen puolueet kuvittelevat, että perinteinen media riittää tavoittamaan ihmiset ja etenkin nuoret. Näin ei tietenkään ole.
Minusta tuntuu, että puolueet eivät aidosti ymmärrä tämän ongelman laajuutta. Systeemi on niin itseriittoinen, että sen sisälle päässeet tai joutuneet ihmiset jatkavat elämäänsä omassa kuplassaan, johon kuuluvat määrätty kieli ja totutut toimintatavat – vaikka osa niistä on sellaisia, joita kansa ei hyväksy. Viimeaikaiset käänteet salaisine sopimuksineen eivät nekään lisää politiikan uskottavuutta.

Nyt pitäisi herätä. Muuten paine voi purkautua tavalla, jossa rakenteet ryskyvät turhan paljon.

Kommentit

  • harri räsänen

    kerrankin viisaita sanojen harkimolta…

  • Pukki ja kaalimaa

    Kun tällaisen näkemyksen esittää Harkimo, syntyy lisää epäluottamusta. Politiikka on nykyään ammatti ja sitähän Harkimo juuri harrastaa nykyään. Hän ei olisi ikinä pyrkinyt politiikkaan ellei olisi kuvitellut hyötyvänsä siitä taloudellisesti esim. Veikkauksen hallituksen ym.kautta. Venäläisten kanssa vertaaminen on osa tätä tarinaa.

  • Iisalmelaiset

    Asiaa.
    Mitä täällä,Savossa savolainen voi odottaa parlamentaarikoiltamme?

    Ei mitään kun vihreää on joukolla paineltu….

  • Turvallisuutta etsimässä

    “Harkimo on sitä mieltä, että politiikka on ajautunut liian kauas ihmisten ongelmista. Samalla kiinnostus puoluepolitiikkaan on vähentynyt. Tästä todistaa hänen mukaansa esimerkiksi puolueiden jäsenmäärien vähentyminen.” Tässä Harkimo on oikeassa. Mutta siinä, että ihmisten näkemykset olisivat pirstaloituneet, -hän lienee väärässä. Näkisin että aiemmasta toteamuksestaan johtuen; “että politiikka on ajautunut liian kauas ihmisten ongelmista,” on seurausta myös se, ETTÄ : EI OLE TARJOLLA PUOLUEITA JOTKA LOPULTA AJAISIVAT IHMISTEN ASIOITA. Sellaista tavallisen ihmisen turvallisuutta ja hyvinvointia tukevaa politiikkaa. Niin sisäisen kuin ulkoisenkin turvallisuuden. Olemme itäisintä osaa länttä, ja EU:ta. Pitäisi liittyä jo oikeasti yli parin vuosikymmenen vatuloinnin jälkeen kultapossukerhoon. Vaan ei, ei yhtäkään puoluetta joka ohjelmassaan haluaa turvata sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Ei yhtäkään. Ei vieläkään.

  • antigreen

    Vihreiden äänestämistä ei voi mitenkään ymmärtää, hehän ovat kaikkea kehitystä vastaan, ei uutta teollisuutta, ei uutta rakentamista, ei metsien lisäkäyttöä, ei uusia moottoriteitä , ei uusia kaivoksia jne. jne, , äänestäjien tulisi nähdä vihreän kulissin taakse , vihreitä äänestävätkin sellaiset nuoret, jotka eivät vielä ymmärrä , mista raha tulee ja toisaalta maailmanparantajat, joille on ihan sama , kun rahaa saa kuitenkin sossusta.

Jätä kommentti

*