Turvapaikanhakijat – miinukselta plussalle?

Olen seurannut turvapaikanhakijoiden liikettä ja sitä seurannutta keskustelua jonkinlaisen epävarmuuden vallassa. Selväähän on, että meillä on mittava kriisi käsissämme – enkä usko, että kaikki ovat tajunneet vielä kuinka suuri se oikein on. Minulla ei ole yhtä ratkaisua, niin kuin tuskin kenelläkään, eikä muuta kuin yleisen tason mielipide: hädässä olevia pitää auttaa, mutta elintasoa nostamaan tulleet pitää palauttaa. Jos turvapaikkamenettelyä käytetään maahanpääsyyn ilman taustalla olevaa uhkaa, se vie oikeutusta koko järjestelmältä.
Siitä emme myöskään pääse mihinkään, että vaikka maahan muuttavista osa työllistyisi myöhemmin, heistä aiheutuu myös kustannuksia. Meille on puhuttu parista sadasta miljoonasta eurosta, mutta en usko että se on sinne päinkään. Arvio on aivan alakanttiin. Samoin viime päivien tulomääristä päätellen arvio 50 000 turvapaikanhakijasta vuodessa on sekin alakanttiin.
Lasketaan silti sen mukaan. Sisäasianministeriö on laskenut, että jokainen henkilö maksaa 16 367 euroa per vuosi. Keskimääräinen hakemuksen käsittelyaika on kuusi kuukautta, mutta hakijoiden paljoudesta johtuen se pitenee todennäköisesti kahdeksaan kuukauteen. Eli kustannus olisi noin 11 000 euroa per henkilö, se kertaa 50 000 on 550 miljoonaa euroa. Jos puolet saa jäädä Suomeen, jokainen heistä kustantaa kotoutuksineen noin tuhat euroa kuussa. Se kestää keskimäärin kaksi vuotta, joten kustannukset tästä ovat yhteensä 600 miljoonaa euroa. Koko paketti maksaa meille 1,15 miljardia euroa. Eikä tuo summa sisällä vielä yksityisiltä vuokrattuja tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkien käyttöä ja niin edespäin.  Eli puhumme monen miljardin kustannuksista. Siinä rinnalla hallituksen suunnittelemat säästöt ovat lillukanvarsia.
On selvää, että EU-maat on joillain tavalla saatava kunnioittamaan niin Schengenin kuin Dublinin sopimuksia. Muuten rajat on jossain vaiheessa laitettava kiinni. Meidän systeemimme ei kestä tätä määrää ihmisiä, varsinkaan kun meillä ei ole palautussopimuksia esimerkiksi Irakiin. Niitä yritetään tehdä, mutta minkäs teet kun vastapuoli ei halua. Ruotsi on tällaisen saanut, niinpä meille tulee nyt sieltä irakilaisia. Entä sitten, jos tulija saa kielteisen päätöksen? Ei siitäkään seuraa mitään hyvää, että Suomessa on yhtäkkiä valtava määrä ihmisiä ilman sosiaaliturvaa ja papereita.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että turvapaikkaan oikeutettuja pitää auttaa. Mutta samalla pitää myös ihan realistisesti pystyä keskustelemaan vaikkapa nyt lähiajan kustannuksista. Se ei tarkoita, etteikö seuraavaksi voitaisi myös miettiä kaikkia niitä hyötyjä, jota maahan jäävistä työikäisistä ihmisistä on. Voi hyvin olla, että huoltosuhteellemme tämä tekee vain hyvää. Mutta joku tolkku touhussa pitää olla. Ihmisten liikkuvuutta emme voi sinänsä lopettaa, mutta voimme yrittää luoda ja parantaa järjestelmiä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, jotta kansalaiset voisivat luottaa systeemiin – olivat he sitten itse liikkumassa tai maassa, joka ottaa ihmisiä vastaan.

Kommentit

  • sirkka

    Tuli mieleeni tuosta valtavasta maahan muutosta ,mitä siitä tulee yhteiskunnalle kuluja.
    Mulla on omia kokemuksia ,kun menin 60 luvulla Ruotsiin töihin ns.siirtolaisena en maahan muuttajana.
    Menin täysin kielitaidottomana olin 2 viikkoa kotona kun pääsin töihin (SKVvälle),niin meille järjestettiin siellä kielikurssia työ aikana 2 kertaa viikossa 2 tuntia kerralla,valtio makso työnantajalle siitä kun me saatiin peruspalkka myös tältä opiskelu ajalta. Yhteensä käytiin 240 tuntia ,opin kieltä tällä ajalla että tulin sillä just toimeen ,ja mikä parasta työssä oppii parhaiten kun joutuu olemaan kantaväestön kanssa tekemisissä eikä notku vain jossain steissillä omiensa seurassa.JA tästä on myös yhteiskunnalle jotain hyötyä maksavat veroja ja omaa toimeen tuloa ,eikä ole kokonaan yhteiskunnan tulojen varassa vuosi tolkulla.

    • Etsivä K-poliisi

      Aivan oikein, Ruotsi hyötyi suuresti suomalaisten kotouttamisesta, vaikka ei se aina kovin helppoa ollut kaikille ruotsinsuomalaisille.

      Mutta luulen että ruotsinsuomalaisista useimmat kokeivat loukkauksena, jos heitä verrataan tänä vuonna Suomeen tulleisiin irakilaisiin ja somaleihin. Suomalaiset menivät Ruotsiin tekemään kovasti töitä, eikä Ruotsissa ollut silloin juurikaan työttömyyttä. Lisäksi on huomattava, että vaikka muslimiperheen lapset käyvätkin suomalaista koulua, monet miehet pyrkivät siihen etteivät heidän vaimonsa osallistu kotoutukseen kuten suomen kielen oppitunneille, koska he kotoutuksen vaaraksi perheelleen, kotoutushan tulee meidän ”vääräuskoisten” taholta, Lukutaidoton ja suomen kieltä ymmärtämätön vaimo on näet helppo pitää kurissa.

  • Hieno homma

    Todella hienoa, että joku jota kuunnellaan uskaltaa puhua näistä niinkuin asiat oikeasti ovat!

    Hallitus ja media ovat iskeneet suvaitsevaisuuslasit päällensä eivätkä ajattele järjellä.

  • Raili Aronen

    Ovat kuin omia ajatuksiani, Harkimo on tunnettu henkilö ja hänen sanomansa uskotaan mutta kun tavallinen tallaaja sanoo saman se on rasismia ja suvaitsemattomuutta

  • Strtxi

    Hjalliksen juttu on osatotuus.

    Liikemiehen luulisi ymmärtävän investoinnin ja kulujen eron, eikä laskevan pelkästään menoja.
    Moni kommentoija on myös huomannut, että kokonaisuudessaan arabi- ja somalitaustaisten työllisyys on kantaväestön heikompi, mutta ero häviää 10 vuodessa. Mikä käytännössä tarkoittaa, että erityisesti työikäisten osalta ollaan silloin jo plussalla: verot ja kulutuksen arvonlisäverot rahoittavat jo sen työllistymättömän osan ja kantaväestöä lisäksi.

    Yhtälöä voi edelleen nopeuttaa poistamalla 3 … 6 kk työkarenssin. Ja kehittämällä kotouttamista entistäkin käytännönläheisempään suuntaan: kielen ja kulttuurin opetuksen lisäksi kaikki (palkattomaan) työharjoitteluun kaikkia hyödyntäviin hommiin.

    Kustannusten päivittely on irtopisteiden keruuta, ei ratkaisu.
    http://mediaseuranta.blogspot.fi/2015/09/yle-asiantuntija-potentiaalisia.html

    • Aika ajatella

      Kustannusten ennakointi ei ole irtopisteiden keräämistä vaan ehdottoman tarpeellista hyvän maahanmuuttopolitiikan laatimiseksi. Ruotissa humanitäärisen maahanmuuton nettohaittakustannukset ovat tällä hetkellä noin 27 miljardia euroa vuodessa, siis noin 7 % Ruotsin bruttokansantuotteesta (Jan Tullberg, ”Låsningen – en analysis av svensk invandrings politik” 2014). Toki haitat sielläkin edelleen kasvavat. Tämä kertoo sen, että työllistyminen tuottaville aloille onnistuu verrattain heikosti — optimistinen ”jos” vaikuttaa olevan yletöntä ylioptimismia.

      Mitä tulee RATKAISUUN, sellainen on kyllä esitetty jo moneen otteeseen; ks. esim. Paavo Väyrysen blogia (oleellisesti saman ratkaisun on esittänyt myös moni muu). Tuo RATKAISU paitsi välttää Suomen hyvinvointivaltion tuhon, myös lopettaa kuolemat Välimerellä.

    • Strider

      ”kokonaisuudessaan arabi- ja somalitaustaisten työllisyys on kantaväestön heikompi, mutta ero häviää 10 vuodessa.”

      Olisiko Sinulla antaa lähdettä tai perusteluja esittämällesi väittämälle? Jos jonkin kansanryhmän työllisyysaste oli Tilastokeskuksen v. 2008 tilastoissa selvästi alle 20%, kun suomalaisilla se oli 71%, niin herää vahva epäilys siitä onko väittämä totta? V. 2008 talous oli huippuvedossa ja turvapaikanhakijamäärät olivat murto-osan nykyisestä. Aiempina vuosina turvapaikanhakijoita on tullut kohtuullisia määriä ja monella heistä on ollut monia vuosia aikaa kotoutua, erityisesti somaleilla, joista ensimmäiset saapuivat Suomeen jo vuonna 1991.

      Lähde:
      http://www.stat.fi/til/tyokay/2008/01/tyokay_2008_01_2010-04-20_tie_002_fi.html

    • Strider

      Vielä jatkona, oikeasti turvapaikkaa tarvitsevia tulee auttaa ja heidän integroitumiseensa pitää panostaa kunnolla.

      Mediassa on ollut kuitenkin kovin vähän esillä se, että Suomen turvapaikkapolitiikka on huomattavasti avokätisempi irakilaisten ja somalien oleskelulupien suhteen kuin muiden Pohjoismaiden, erityisesti Tanskan. Tuntuu kummalliselta, että kahdella Pohjoismaisella sivistysvaltiolla voi turvapaikkojen myöntämisprosentti tietyn pakolaispopulaation suhteen toisella olla 13 % (Tanska), toisella 76 % (Suomi).

      Vaikea sanoa ovatko Tanskalaiset väärässä, koska onhan Irak varmasti osin hyvinkin turvaton. Toivoisin valtamedialta tutkivaa journalismia siitä, mistä tämä ero johtuu? Fakta on kuitenkin se, että tämä toimii huomattavana vetovoimatekijänä, kertoohan siitä jo se, että Suomeen tällä hetkellä tulevista turvapaikanhakijoista kolme neljäsosaa on irakilaisia, vaikka oletus olisi, että suurin osa olisi Syyriasta, missä pahin kaaos on.

      • Aika ajatella

        ”oikeasti turvapaikkaa tarvitsevia tulee auttaa ja heidän integroitumiseensa pitää panostaa kunnolla”

        Nykyisestä turvapaikkapolitiikka on järjetöntä:
        1) Mitä jos Suomeen tulisi 100 miljoonaa turvapaikan hakijaa, joista 50 miljoonaa on oikeutettuja turvapaikkaan? Onko idea ja ajatus kunnossa?
        2) Kun vain laittomasti rajan ylittävillä on mahdollisuus hakea turvapaikkaa, ihmisiä hukkuu Välimereen.

        Parempi auttaa kiintiöpakolaisjärjestelmän puitteissa. Ks. esim. Väyrysen kirjoituksia puheenvuorossa.

        • Strider

          Olet oikeassa, kiintiöpakolaisjärjestelmä varmistaa sen, että kyseessä ovat varmasti hädänalaiset, eivätkä vain ne, joilla sattuu olemaan eniten rahaa maksaa matkastaan. Nykyisten velvoitteiden ja sopimusten vuoksi rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemukset kuitenkin täytyy käsitellä, eikö? Se mihin voitaisiin puuttua, olisivat vetovoimatekijät, eli rahalliset tuet ja oleskeluluvan saamisen ”helppous”.

          Hallitushan on jo väläyttänyt esim. rinnakkaista sosiaaliturvajärjestelmää turvapaikanhakijoille jotka oleskeluluvan saavat, mutta jotkin perustuslakiasiantuntijat ovat tämän tyrmänneet, saa nähdä kuinka sen suhteen käy.

          • Aika ajatella

            ”Nykyisten velvoitteiden ja sopimusten vuoksi rajalle saapuvien turvapaikanhakijoiden hakemukset kuitenkin täytyy käsitellä, eikö?”

            Ei. Turvapaikkaa voi hakea vain Suomen valtion alueella; ks. esim. sivu 4 Migrin esitteessä
            http://www.migri.fi/download/49949_yleisesite_fi.pdf

            Muissa Euroopan maissa lienee sama tilanne. Tällä kaiketi pyritään estämään turvapaikan tarvitsijoiden laillinen saapuminen turvapaikkaa hakemaan. Salakuljetuksella saapuminen sen sijaan on ok – siihen kannustetaan.

          • Strider

            Aika ajatella:
            ”Ei. Turvapaikkaa voi hakea vain Suomen valtion alueella; ks. esim. sivu 4 Migrin esitteessä”

            Turvapaikkahakemuksen voi kuitenkin jättää rajavartijalle, eli ensimmäiselle viranomaiselle, jonka tapaa rajan ylitettyään?

    • Jaymartin

      Somalit ovat olleet maassamme 90-luvulta lähtien, silti heidän työllisyysprosenttinsa on n.13%, jos näistä otettaisiin pois omaa ryhmää hyödyttävät ammatit (tulkit yms), niin prosentti tippuisi vieläkin enemmän. Onko somalien ero kantaväestöön laskenut näiden 25-vuoden aikana? Ei ole, ei sitten alkuunkaan. Kustannukset pitää tietää, tämä hallitsematon maahanmuutto ei ole mikään investointi.

  • Calculus Optimus

    Joissakin asioissa on hallituksen kannanotto rasismiin oikea. Lipun kanssa hilluminen Ku-Klux-Klan-asussa on tuomittavaa ja Suomen lippiua häpäisevää.

    Mutta jos tuomitsemme rasismin ja rasistit, meidän tulisi ymmärtää mitä ne tarkoittavat. Suuri osa Suomen mediasta ei näytä sitä täysin ymmärtäneen. Termi ”rasisti” on kokenut inflaation viime aikojen keskusteluissa. Valitettavasti rasistiseksi puheeksi on ymmärretty kritiikki maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia kohtaan. Seurauksena Suomen valtamedia on sulkenut komentoinnin lähes kaikiista siirtolaisuutta ja pakolaisuutta koskevista nettilehtien uutisista, ja sallii kommentoinnin jvain jos uutinen tai blogi saattaa selväsri epäedulliseen asemaan henkilöt, joita valtamedian päättäjät luulevat rasisteiksi. Tuollainen ajattelematon toiminta vaikeuttaa asiallista keskustelua ja palvelee edistyksen sijasta vain ääriliikkeitä. Näin on käynyt mm Ruotsissa, jossa Sverigedemokraattien kannatus nousee kohisten, vaikka heidän joukossaan on huomattavan paljon ääriliikkeiden kannattajia ja jonkin verran aivan oikeitakin rasisteja.

    Jos emme ole tarkkoja, sanat ”rasismi” ja ”rasisti” menettävät alkuperäisen merkityksensä. Näin on käynut sanoille ”fasismi” ja ”fasisti”, joita käytetään aivan liian huolimattomasti ja tavallisesti vain mielipiteen esittäjän omia itsekkäitä tarkoitusperiä palvelemaan, ilman minkäänlaista yritystä käyttää sopivampaa termiä.

    Savon Sanomat, Kaleva, Aamulehti ja Turun Sanomat erottuvat edukseen muusta valtamediasta sallimalla myös maahanmuuttokriittiset kommentit täysin anonyymisti. Vain muutamassa nettilehdessä voi esittää maahanmuuttokriittisiä kommentteja leimautumatta aiheetta rasistiksi. Yhtä vaikeaksi on tehty kommentointi Tornion 300 hengen mielenosoituksesta, vaikka se oli kaikkea muuta kuin rasistinen

  • Calculus Optimus

    Rasismi tarkoittaa ihmisen syrjintää hänen syntyperänsä perusteella. Rasismia (rotusyrjintää) esiintyy edelleen mm Somaliassa, USA:ssa ja Etelä-Afrikassa.

    Rasismia ei ole:
    – vastustaa maahanmuuttajien elättämistä yhteisistä varoista
    – vaatia, että maan lakeja ja säännöksiä kunnioitetaan ja noudatetaan poikkeuksetta
    – vaatia maahanmuuttajia luopumaan kotimaansa perinteistä, jos ne ovat suomalaisten lakien ja elämäntapojen vastaisia
    – vaatia rikokseen syyllistyneiden tai suomalaiseen elämäntapaan sopeutumattomien ei-suomalaisten karkoittamista
    – vaatia kunnioittamaan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina riippumatta perinteistä tai uskonnoista
    – vaatia elämään Suomessa maan tavalla vaatimatta itselleen erityisoikeuksia
    – vaatia kunnioittamaan suomalaisia perinteitä, kuten koulujen kevätjuhlia, uimahallien vuoroja jne.
    – vaatia, että maahanmuuttajaperheissä eletään Suomen tapojen ja lakien mukaisesti
    – vaatia Suomessa rikokseen tuomittujen toimittamista kärsimään rangaistuksensa lähtömaassaan

    Kaikkia kantasuomalaisia vaaditaan elämään edellä mainittujen vaatimusten mukaisesti. Maahanmuuttajilla ei voi olla näiden vaatimusten suhteen erityisoikeuksia.

  • Ipe

    Tähän voisi kommentoida näitä lisäkustannuksia mitä laittomat maahantunkeutujat aiheuttavat. Onneksi nämä tulijat ovat terveitä nuoria miehiä jotka ovat istuneet junassa, joten heillä ei ole ampumavammoja tai nälänhädästä johtuvia vikoja. Nimittäin sen verran höveli on meidän Valvira/lait/STM että meidän tulee antaa kaikki hoito – KAIKKI hoito mitä Suomalaisillekin. Ja maksaahan se. Aattele, kaikille periaatteessa vaikka munuaissiirto, sydämen tahdistimet….

  • Gut feeling

    Nyt meni Thaimaasta lennätetyiltä marjastajilta työt. Ensi kesänä ripeät irakilaiset ja syyrialaiset poimivat metsät puhtaaksi, että heilahtaa. Vai poimivatko sittenkään ?

    • Etsivä K-poliisi

      Ei mennyt. Kyllä Irakin arabeista ja somaleista useimmat muuttavat parissa vuodessa Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Tampereelle ja Turkuun, mahdollisimman lähelle kaupunkien keskustoja, kaupungin vuokra-asuntoon. Eipä ole ensimmäistäkään somalia nähty marjametsässä.

      • Strider

        Voidaanko kaikkia suuriin kaupunkeihin haluavia majoittaa haluamaansa paikaan? Luin juuri IS:n uutisen, jossa kerrottiin Helsingin keskustan asuntojen hintojen lähentelevän New Yorkin Manhattanin vastaavia. Vuokra-asuntojen saaminen järjellisellä hinnalla Helsingistä on yhä vaikeampaa ja vuokrat tulevat yhä nousemaan, kun ihmisiä pakkautuu pääkaupunkiseudulle. Miten tähän aiotaan varautua?

        Voisiko ajatella, että turvapaikkapäätöksen saatuaan henkilö sijoitetaan alkuun sidotusti tietylle paikkakunnalle, jossa kotouttaminen aloitetaan? Suomessa on todella paljon tyhjillään olevia asuntoja ja kielen ja kulttuurin oppiminen lienee se oleellisin osa kotoutumista. Lisäksi hajasijoittamisella voitaisiin ehkä välttää asuinalueiden segregoituminen, jonka negatiivisista vaikutuksista on kiistatonta näyttöä useammissa Euroopan maissa. Toki jokainen voisi suuriin kaupunkeihin muuttaa omakustanteisesti, esimerkiksi työpaikan perässä, niin kuin muutkin suomalaiset.

        Taisi kuitenkin olla niin, että tämä sotii sitä lainkohtaa vastaan, että ”jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa”. Yhä useampi sosiaalisten tulonsiirtojen varassa pääkaupunkiseudulla asuva vääristää kuitenkin väkisinkin asuntomarkkinoita, tai jos joku on sitä mieltä, ettei vääristä niin mielellään kuulisin perusteluja.

        • Calculus Optimus

          Suurten asutuskeskusten keskustojen tuntumaan asutetut elintasopakolaiset myös nostavat vuokratason pilviin, kun työssä käyvien suomalaisten on pakko etsiä vuokra-asuntonsa vapailta markkinoiilta. Kantasuomalaisten syrjintä myös vaikkeuttaa työvoiman saantia, koska monen kauempana asuvan täytyy kieltäytyä työpaikasta, kun kohtuuhintaista asuntoa ei löydy.

        • Aika ajatella

          Menee kyllä vaikeaksi, jos Suomessa laillisesti asuvat eivät saa vapaasti valita asuinkuntaansa. Työttömyyskorvaukseen voisi kylläkin sisältyä jokin kannuste liikkua työn tarjonnan perässä. (Vangit, suljetuille osastoille määrätyt ja oleskelulupakäsittelyssä olevat ovat toki eri asia.)

  • Paula

    Olen aina pitänyt siitä, että sanot asiat suoraan, niin nytkin.
    Kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Välillä on alkanut tuntua siltä, että osa aikuisista ihmisistä on taantunut teini-iän itkupotkuraivarille: ” Mä haluun, sä oot paskapää”, tosin nyt he sanovat hieman hillitymmin: ”Kaikki tänne, sä oot rasisti”. Mutta yhteistä on se, että järkipuhetta ei haluta kuunnella.
    Sotaa pakenevia pitää auttaa, mutta paremman elintason hakijoita yhteiskunnan kustannuksella ei. Täytyy tässä heittää korni heitto, mutta ymmärtäisivätköhän ihmiset tämänkin asian kulut paremmin, jos verotuspäätöksessä olisi yle-veron lisäksi ”pakolaisvero”.
    Uhkakuvat. Itse työskentelin parikymmentä vuotta sitten psykiatrisessa sairaalassa. Kun sittemmin massamurhia tuli, en ihmetellyt yhtään, olin vain odottanut milloin tapahtuu. Tältäkin mahdollisuudelta tunnuttiin suljetun silmät. Sittemmin siirryin aivan toiselle alalle, jossa tulivat esiin toisenlaiset uhkakuvat. Toivottavasti ne eivät tulevaisuudessa toteudu.

    • Etsivä K-poliisi

      Viisaita ajatuksia, Paula. Sen ylimääräisen veron nimeksi sopisi paremmin ”elintasopakolaisvero” tai ”sosiaalietu-shoppailijan-elatusvero”. Mutta koska ne ovat turhan pitkiä, verolle tarvitaan lyhyempi nimi. Miten olis ”Orpo-vuoto-vero” tai ”Orpo-vero”? Juuri sisäministeriinhän hallituksen vitkastelu ja päättämättömyys henkilöityvät.
      .

  • Kirjastoapulainen

    Harkimon arvio taitaa olla alakanttiin. On tullut huomioitua, että yhä useammat vokit profiloituvat ”yksin tulleiden alaikäisten” vastaanottokeskukseksi, asuntolaksi tms. Miksi, no siksi, koska niissä pyörii ihan eri rahat kuin normivokeissa, eli vuorokausihinnaksi voidaan arvioida 300-500 eur / vrk /asiakas. Vaikka ”lapset” olisivatkin oikeasti miehiä, heille tarjotaan trauma-apua, psykologin, psykiatrin ja erilaisten terapeuttien palveluita, erityisopetusta, erityisharrastuksia ja muuta sellaista erityistä, joka maksaa mahdollisimman paljon, koska vokkiyhtiö tuottaa itse nämä erityispalvelut veronmaksajan piikkiin, ja usein aikamiehelle, jopa sotilaalle.

Kommentointi on suljettu.