Valehtelujahti nakertaa luottamusta

Kaikilla työpaikoilla on varmasti omat erikoisuutensa. Niin on tällä minunkin nykyiselläni työpaikalla eduskunnassa. Nimittäin aivan hysteerinen mielenkiinto sitä kohtaan, onko työkaveri varmasti puhunut totta. Lähtökohta on, että ei varmasti ole puhunut. Ainakaan kokonaan. Eikä ainakaan sen jälkeen, kun sanoja tulkitaan ja väännellään tarpeeksi – varmasti löytyy näkökulma jonka mukaan kaverin puhe ei ollut pelkkää faktaa. Ja jos ei aivan valehdellut, niin varmasti hän puhui muunneltua totuutta. Joskus muutaman päivän päästä annetaan se mahdollisuus, että joku on joskus puhunut totta tai ei ole tarkoituksella valehdellut.
Tällä työpaikalla toisen epäileminen on arkea. Koska ilmapiiri on tällainen, poliitikot pyrkivät peittelemään asioiden kulkua ja omia tekemisiään. ”Ei se voinut olla varmaa…”, ”En voinut tietää varmasti että näin tulee tapahtumaan, siksi sanoin niin kuin sanoin…”

Miten olisi semmoinen näkökulma tähän, että jos kerrottaisiinkin asiat just niin kuin ne ovat tapahtuneet: kenen kanssa on juteltu ja koska ja mitä? Tällä tavalla ihmiset saisivat oikean kuvan koko asiasta. Eli jos kokeiltaisiin rehellisyyttä! Kaikilla olisi paljon helpompaa. Mutta kukaan ei uskalla. Sen sijaan joka asiasta tulee sitten tipoittain tietoa myöhemmin eikä kukaan ota enää selvää, että mitä on tapahtunut.
Se tietysti sopii poliitikoille, jotka monet ovat sitä mieltä, että heillä on suorastaan oikeus tällaiseen vastuunpakoiluun. Samalla tavalla kuin he eivät katso valheiksi katteettomia vaalilupauksiakaan. Ihmetyksellä seuraan, olankohautuksella ohitetaan se, että omat lupaukset äänestäjille eivät ole lähelläkään toteutua.

Yritän tässä kuvata sitä, että koko poliittinen järjestelmämme rakentuu nykyään epäluottamukselle. Media on siinä mukana – toimittajat näyttävät kilpailevan nimenomaan siitä, kuka saa yksittäisen ministerin tai kanisterin pahimpaan satimeen. Ei siis ole ihme, että koko demokraattisella järjestelmällämme on uskottavuusongelmia.
Mutta se haaste ei ratkea sillä, että väijytään jokaista poliitikon sanaa ja jäädään jumiin yksittäisiin lauseisiin ja tilanteisiin. Siinä puuhassa kaikki saavat kyllä leipää ja sirkushuveja, mutta samaan aikaan valtakunnan rakenteet rapisevat yhä huonompaan kuntoon.

Vastuu on meillä kaikilla, mutta muutos ei tule olemaan helppo. Kun olen kirjoittanut rehellisesti asioista, niin systeemin sisältä on tullut kovaa kritiikkiä minua kohtaan. Mutta minulle on tärkeintä, että voin elää sen kanssa mitä puhun.

Kirjoittaja on liikemies ja kansanedustaja (kok.).

Kommentit

  • toriukko

    Juuri näin !

    Lisäisin kuitenkin …. kyllä valehtelun kulttuuri politiikassa lähtee jo ehdokkaista. Ääniä kerätään suoranaisilla paskapuheilla, muita haukkumalla (Soini eritoten) ja lupauksilla joilla ei ole mitään katetta.
    Näitä on poliitikkojen keskuudessa alettu kutsumaan retoriikaksi valehtelun ja panettelua sijaan .
    Ei ole ihme, että äänestäjät (toimittajat äänestää myös) puuttuvat näihin valehteluihin ja tuovat tosiasiat esiin.
    Yrityksissä nämä valehtelijan eivät pärjäisi, ainoastaan näissä venäläisten ja kiinalaisten omistamissa jotka haluavat päästä käsiksi Suomen järjestelmään ja luonnon varoihin !

    Kuitenkin kaikki kunnia hjallikselke rehellisesti ulostuloista ….

  • Ari Niemeläinen

    Veikkaisin, että et ole Hjallis enää ensi vaaleissa ehdokkaana, joko omastasi, Kokoomuksen tai molempien tahdosta. On ajat sitten nähty ja tiedetty, että yritysjohtaminen ja bisnes ovat aivan eri asia kuin politiikka. Kertokaapa minulle yksikin yrityspuolelta tullut johtotason henkilö, josta on tullut pesunkestävä poliitikko. Se joka nauttisi edes jonkin tasoista äänestäjien ja näiden alusta lähtien yhteisten asioiden hoidossa pyöriskelleiden poliittisten broilereiden arvostusta. Tiedän kyllä lukuisia ”poliitikoita”, joista on tullut äärettömän hyviä yrityskentän välikäsiä ja vielä politiikassa räpeltäviä kavereita vedättäviä luopioita.

Jätä kommentti

*