Vanhan vallan keinot epätoivoisia

Kokoomuspuolue käyttää osan valtiolta saamastaan puoluetuesta Verkkouutisten pyörittämiseen. Verkkouutiset on uutissivusto, joka ilmoittaa tekevänsä ”vastuullista journalismia” Julkisen sanan neuvoston eettisten sääntöjen alla. Viime viikolla kävi selväksi, että Verkkouutiset todella hakee vastuullisuuden rajoja.

Verkkouutiset kirjoitti jutun, jonka ideana oli epämääräisillä vihjailuilla todistella, että järjestämämme italialaisen Viiden tähden liikkeen Davide Casaleggion Suomen-vierailu liittyisi jotenkin Vladimir Putiniin. Tai Venäjään. Tai johonkin hämärään. Totta on, että Viiden tähden liikkeen kanta on, että Venäjän kanssa pitäisi käydä myös dialogia. Se ei mielestäni vielä kieli kovin radikaalista putinismista.

Ei ole tietenkään sattumaa, että kokoomuksen tarkoitushakuinen uutiskoneisto lähtee käyntiin, kun vaalit lähestyvät. Nykyisessä uutistulvassa he ovat oivaltaneet, että ihmisillä harvemmin on aikaa koko ajan tarkistella kuka tai mikä on sen sivuston takana, jolta ihmiset sosiaalisessa mediassa vastaan tulleita uutisia lukevat. Siksi kokoomuksenkin lehti on nimeltään ”Verkkouutiset”, keskustan yhtä lailla valtiorahoitteinen ”Suomenmaa” sekä SDP:n jättitappioissa kyntävä ”Demokraatti”. Ideologinen tausta on tarkoituksella häivytetty.

Nuo julkaisut ovat lukijamäärältään piskuisia, hassuja jäänteitä ajalta, jolloin valtion varoin koetettiin varmistaa, että ihmisillä on saatavilla tasapuolisesti eri tavoin värittynyttä tietoa. Puoluelehdet ovat niinikään ajalta, jolloin puolueilla oli vielä jäseniä ja jolloin he vielä olivat henkisesti niin lähellä puoluetta, että halusivat myös tilata puolueen lehden.

Nyt on toisin: ihmiset ovat etääntyneet harvainvaltaisista puolueista, mutta puolueiden julkaisut elävät yhä, verorahojen turvin. Ne ovatkin muuttuneet maailman uutisista eri painotuksin kertovista sanomalehdistä puolueiden markkinointivälineiksi, joiden tehokkain keino on tietysti aina vastustajan haukkuminen. Siksi ne keskittyvät paitsi korostamaan omien saavutuksia, etenkin parjaamaan vastustajia – ei tietenkään aina suoraan, vaan leikkaamalla ja liimaamalla yhteen sopivia faktankaltaisia irtositaatteja.

Sen lisäksi ne katsovat maailmaa tietysti vanhakantaisen, aikansa eläneiden rakenteiden varaan kehittyneen ideologiansa silmin. Uudet, tähän aikaan sopivat ratkaisut eivät ole mahdollisia, jos ne sotivat tuota perusideologiaa vastaan.

Kokoomus tietää, että eroni puolueesta saa ihmiset miettimään, mikä puolueen ja demokratian tila oikeasti on. Puolueen kellokkaat pelkäävät, että vallanpitäjien keskinäinen lämminhenkinen tuolileikki loppuu ja kansa alkaa vaatia tuloksia uusilla keinoilla ja uusilla ihmisillä. Vastaiskut ovat heidän taholtaan odotettuja, mutta totuuden vääristelyllä on lyhyet jäljet. Äänestäjät ovat fiksumpia kuin puoluepelurit uskovat.

Kommentit

  • Kumitonttu

    Jari Ehrnrooth kirjoitti erinomaisen kolumnin tästä samasta aiheesta.

    https://yle.fi/uutiset/3-10460925

    Kuten Harkimo oikein toteaa, vanhat puolueet elävät maailmassa, jossa ääniä ostetaan erilaisilla tukiaisilla. Kuten muinaiset roomalaiset tiesivät, kansa saadaan äänestämään leivällä ja sirkushuveilla.

    Nykyinen populismin perustuva puoluepolitiikka perustuu siihen, että kansa pidetään riippuvaisina tulonsiirroista. Media pelottelee äärioikeistolainen ja maahanmuuttajien kohtelua pidetään osoituksena, miten myös suomalaisia tullaan kohtelemaan jos rasistit nousevat valtaan.

  • Jonne

    Viiden tähden liikkeellä on läheiset välit Venäjään. Sitä tuskin kukaan kiistää.

    Nyt liikkeen kutsui Suomeen konsultaatiomatkalle mies, jonka jääkiekkojoukkueen miljoonatappiot kerrotaan maksettavan Putinin lähipiiristä ja joka pyrkii kyseenalaistamaan Suomessa vallitsevan poliittisen toimintatavan.

    Harmittaahan se jos asiasta uutisoidaan.

  • Lari

    Tärkeä perustietoa, että pysymme kärryillä, kuka kenenkin asialla kulloinkin on?

    Tässä kaikessa erilaisessa propagandassa eli viestinnässä pitää nähdä uusien mahdollisuuksien alku.

    Nimittäin. Miksi ero vaalilupausten ja tosiasiallisesti toteutettavan hallitusohjelman välillä on revennyt niin isoksi?

    Joten. Joko me äänestäjäpoloiset saamme tietää; keitä lobbareita (mitä toimeksiantajia edustaen), miksi, missä ja millä painoarvolla; vuoden 2015 hallitusneuvottelut prosessissa tavattiin?

    Vihje siitä tuli tässä Talouselämän uutisessa:

    ”Suomessa ammattilobbareilla on juuri nyt edessään tärkeät kuukaudet.

    Eduskuntavaalien alla puolueissa laaditaan pöytälaatikkoon vaihtoehtoja hallitusohjelmaksi, ja niihin pitäisi saada kirjattua oman eturyhmän tai asiakkaan tavoitteet.

    Lobbausta ei tapahdu vain parlamentin käytävillä ja eteisissä, vaan aina siellä missä lobbari tapaa poliitikkoja ja virkamiehiä. Alan slangilla sitä kutsutaan sanalla leveraging eli vaikutusvaltaviestintä, suoremmin käännettynä vivutus.

    ”Kovasti on edelleen lobbaritrafiikkia, ja pyrimme tavalla tai toisella kaikki tapaamaan. Yritämme toimia siten, että kaikki pääsevät asiansa kertomaan. Aikataulupaineet ovat olleet melkoisia”, keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo.

    Lähde:
    Talouselämä 28.3.2015 – Keneltä leikataan? Kuka hyötyy sotesta? Lobbareiden loppukiri venyy, toimittaja Matti Virtanen

    Uutistietojen mukaan seuraavan hallituksen hallitusohjelma pohjia veivataan jo. Joten olisihan se kohtuullista meidän äänestäjäpoloisten tietää edes se, että ketkä kaikki lobbarit olivat tekemässä nykyisen hallitusohjelman?

    Lue lisää isosta kuvasta osoitteessa:
    https://suomi2017.wordpress.com/2015/05/23/hallitusneuvottelut-2015/

  • Asukki

    Kokoomus on ostanut ääniä yrityksille antamillaan tuilla,

    Kepu ja Sipilä ostanut sadoilla miljoonilla veronmaksajien euroilla ääniä tuppukylästä Kainuu.
    Luulisi Sipilän ymmärtävän ettei ollut mitään järkeä työntää yhteen kylään tuollaisia summia, vaikka se Sipilän synnin pitäjä onkin. Toinen KEPUn ahneus on miljardien maataloustuet, jotka laitetaan a) kannattamattomiin tiloihin B) kepu edustajien ja ministerin tilaan C) miljoonia tilille, jotka tekevät miljoonia ilman tukiakin.

    Demarit ostelee tahollaan, pohjois-savossa teollisuus liitto yrittää työntää omaa SDP koneasentajaa eduskuntaan.

    Saas nähdä kauan veronmaksajat tätä katsoo, siis yksityisen sektorin.

Jätä kommentti

*