Miten usein kiirehdin, mieleni menee kaukana edellä, pittää joutua, olla tehokas, ehtiä, olla ahkera, aikaansaapa, nopea. Niistä ominaisuuksista minua on kiitetty, haluan täyttää odotukset, olla hyvä.

Hyvä? Kenen mielestä? Entäs jos hidastan, välillä pysähdyn. Haistan ja maistan. Kuuntelen ja katselen. Avaan aistini?

Eilen olin puuhastellut päivän sisällä, pakko lähteä lenkille, ehdin ennen suosikki ohjelmaani. Nappaan kameran, ravaan pitkin rantoja, yhtä harmautta, samat lokit kirkuvat, räksä siellä täällä. Kierrän kaupungin kautta. Aurinko pilkistää pilven raosta, oho!

Onpa kaunis vanha rakennus.
Heräsin, innostuin. Näppäilen iltakuvia kauniista kaupungistani, meidän kaupungistamme.

Oletko nähnyt nämä paikat, tunnistatko? Mitä ne Sinussa herättävät?

Vanhoissa taloissa, arkkitehtuurissa ja yksityiskohdissa silmä lepää ja ne näyttävät vain kaunistuvan vanhetessaan.

Miten taitavaa kädenjälkeä ovat puusepät aikoinaan jälkeensä jättäneet tulevien sukupolvien ihailtavaksi. Miten hartaasti, huolella ja kiirehtimättä he ovat työskennelleet.

Kurkistan Muotoiluakatemian pihaan. Onpas mielenkiintoista! Saakohan sinne mennä? Uteliaisuus voittaa.

Tervetuloa lasten ilon ja luovuuden maailmaan:

Samalta pihalta löytyy aikuisten design puutarha:

Ilta alkaa hämärtää. Auringon viime säteet valaisevat kultaisen ristin kirkon tornissa, värjäävät taivaan punaisen sävyillä.