Äidin nenä punaisena, silmissä kyynel

Takana viikko täynnä voimakkaita tunteita. Olen niin onnellinen, että hämmentää. Haluan jakaa kokemuksiani kanssasi, kelata kaikkea kokemaani.

1-

Odotus lasten ja lastenlasten tapaamisesta kihelmöi, nuorin vasta reilun kahden viikon ikäinen.
Pääkaupunkiseutua lähestyttäessä taivas toivotti tervetulleeksi harvinaisen voimakkaalla väri-ilotulituksella, aluksi hentona, kullan eri sävyin ja voimistuen kaikkiin mahdollisiin punaisen, oranssin ja lilan sävyihin päättyen vahvaan, jopa synkkään siniseen ja purppuraan.
Taivas näytti koko elämän kirjon.

2,

Lapseni ovat parasta, mitä elämä on minulle antanut. Olen mukana, edelleen äiti, mutta olen luovuttanut heidät elämälle, jonka uskon kantavan. Kivijalkaan kuuluvat perheen keskinäinen luottamus ja tuki ja se, että jokainen on löytänyt oman tehtävänsä, kutsumuksensa, haasteensa. Kaikki tämä äidin hymistely ei tarkoita sitä, että heidän elämänsä olisi helppoa, mutta uskon heidän selviytyvän.

3.

Lapsi syntyy täynnä toivoa, luottamusta ja elämänhalua. Hän ei eikä kyseenalaista vanhempiaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tarjota lapselle hyvää elämää, ruokaa, terveydenhuoltoa, koulutusta.
Eilen kannoimme huolta kehitysmaiden lapsista iloiten, laulaen ja tanssien nenä punaisena. Meidän pieni ropomme voi olla merkittävä apu, avata lapselle tulevaisuuden ja toivon. Parasta olisi, jos auttaisimme heitä auttamaan itseänsä samalla kun itse saamme antamisen ilon.

4.

Aamu tv:ssä Pave Maijanen laulaa. Viesti tulee kohti:

“Pidä huolta itsestäs
ja niistä jotka kärsii
Anna almu sille
joka elääkseen sen tarvii
Muista siellä rakentaa
missä koti maahan sortuu
Koeta niitä rohkaista
jotka päätöksissään horjuu”

5.

Haluamme auttaa, mutta miten, sitä ehkä neuvottomana pohdimme. Jos autan, meneekö apu oikeasti perille, osaanko, voinko puuttua toisten ihmisten elämään, mennä toisen reviirille…

“Sillä jokainen
joka apua saa
sitä joskus tajuu myös antaa
tajuu myös antaa
tajuu myös antaa”

6.

Ehkä voisimme ottaa oppia luonnosta, eläimistä.
Olimme iltakävelyllä, mukana Pentti koira. Vastaan tuli nuori äiti vauvan ja pikkutytön kanssa. Tyttö oli kyykistynyt maahan, nojasi vaunuihin ja itki. Pentti halusi mennä luo, mutta äidin kanssa keskusteltuamme emme uskaltaneet päästää vierasta koiraa tytön luo.
Palatessamme tyttö itki edelleen samassa paikassa. Kysyin äidiltä, saako Pentti kuitenkin lohduttaa ja äiti lupasi. Pentti lähestyi hiljaa tyttöä, meni lähelle, katsoi silmiin ja pyyhki nuolemalla tytön kyyneleet.
Tyttö hiljeni, heille syntyi yhteys, suru unohtui.
Meidän sydänalassamme liikahti, jollakin oli nyt vuorostaan tippa silmässä.

“Pidä huolta luonnosta
se susta huolen pitää
Pidä kii päätöksistä
niistä voima itää”

7.

Kuulee usein sanottavan, että meillä on keskuudessamme omat köyhämme, joita on autettava ensin. Epäilen, onkohan se veruke, ettei tarvitse tehdä mitään. On totta, että omat mahdollisuutemme ovat rajalliset, mutta yhdessä olemme vahvoja. Riittää kun tekee sen oman pienen osansa, jonka on tehtäväksi saanut.

“Muista, vanhukset
ei kuulu vanhainkotiin
Toimi niin ettei nuorukaiset
joudu uusiin sotiin

Sillä jokainen
joka apua saa
sitä joskus tajuu myös antaa
tajuu myös antaa
tajuu myös antaa
(antaa… antaa… antaa…)”

Jätä kommentti

*