Anna käsi

Katselen kotini lämmöstä, kahvikupin äärestä, kuinka isot, pienen ihmisen kämmenen kokoiset valkoiset lumihiutaleet leijuvat kevyesti ilmassa, häivähdys puhtaudesta, viattomuudesta.
Nopeasti sade muuttuu taas rännäksi, hetkittäinen tuulenpuuska piiskaa kulkijaa. Hämäryys on ottaa vallan. Ei kuitenkaan täysin, musta märkä asfaltti heijastaa auton valoja.

Kuopion ortodoksien Pyhän Nikolaoksen katedrali

Kuopion ortodoksien Pyhän Nikolaoksen katedrali

Radio vieressäni kertoo, että koko Euroopassa alkaa minuutin mittainen hiljainen hetki Pariisin terroritekojen uhrien muistoksi.

jäätyvää 1.

kaislikko 1

Mutta ei maisema eikä elämä ole vain mustaa tai valkoista. Eihän? Tarkemmin katsoen ympärillä on aikamoinen värien kirjo.
Hekin ovat ihmisiä. Märkä musta asfaltti ja jää heijastavat valoa.

kultaa1

särkyvää

jäätyvää 40

Olen lukenut, että pahat teot ovat tuomittavia, eivät ihmiset. Mitenkähän tämän sanan muuttaisi lihaksi?
Miksi, miksi kyselemme, eikä yhtä vastausta ole. Kaikilla terroristeilla on oma taustansa, omat kokemuksensa, omat tarinansa.
Mieleeni nousee dokumentti Palestiinasta, missä isä koulutti poikaansa itsemurhapommittajaksi. Isän usko saavutettavasta autuudesta ja paratiisissa odottavista neisyistä oli lujempi kuin nuoreksi mieheksi varttuneen pojan. Kun isä siunasi poikansa iäisyysmatkalle, olin näkeväni pojan silmissä pelon ja avuttomuuden.

Syvyys

lammen syys 3

Monien ISIS terroristien taustalla ei kuitenkaan ole uskonto vaan kulttuuri, jossa ei ole yhteisöllisyyttä, paikkaa jossa välitetään, asetetaan rajat, jossa tulee näkyväksi, annetaan mahdollisuudet oppia ja oppia erehdyksistään. Terroristiryhmät antavat syrjäytyneen elämälle tarkoituksen ja oman paikan ryhmässä, ”perheen”.

Tommy Hellsten pohtii artikkelissaan ”Vihaajalla on murentunut itsetunto” Kirkko ja koti lehdessä: ”Vihanlietsojat ovat kuin ryyppyremmi. Molemmista tiputetaan entisiä kavereita pois, jäljelle jäävät samanmieliset, jotka tukevat tekijää. Vihaa lietsova yrittää uhon avulla rakentaa minuuttaan, olla… jossakin hyvä, erinomainen.”
Kun vihaa kertyy tarpeeksi, se räjähtää.

poukama

Ja sitten tulee kohti: ”Vasta se voi muuttaa jotain, jos omahyväisyys muuttuu hyvyydeksi. Jos oikeasti teet jotain.., luot kontaktin, kohtaat, autat.”
Kaikilla ei ole perhettä, ei suomalaisilla lapsilla ja nuorilla eikä maahamme tulevilla pakolaisilla, joiden kotouttamisessa tarvitaan ihan meidän tavallisen ihmisten käsiä ja ennenkaikkea sydäntä, kohtaamista.

jäätyvää 3o

Kirkan laulu soi radiossa, Vexi Salmi on löytänyt sanat:

”Kuin helmi, kyynel kiiltää ja suru mieltäs viiltää
Mitään ennalleen en saa, voin vain olla, ymmärtää
Lohduttaa yön valvottamaa

Jos menneen muuttaa voisin niin hänet sulle toisin
Hänet kaikkein rakkaimman voin vain olla rinnallas
Lohdutan yön tummenevan

Anna käsi niin mä kanssas kuljen, yli pahan päivän näytän tien
Syliin sinut hellin suukoin suljen, suruistasi kauas turvaan vien
Anna käsi niin mä kanssas kuljen, yli pahan päivän näytän tien
Syliin sinut hellin suukoin suljen, suruistasi kauas turvaan vien

jäätyvää 50.

Näin suru saapuu hiljaa, se tulee, leikkaa viljaa
Eikä tiedä milloinkaan, kuka meistä kutsutaan vuorollaan, ei kohtaloaan
Kuin helmi, kyynel kiiltää ja suru mieltäs viiltää
Mitään ennalleen en saa, voin vain olla, ymmärtää, lohduttaa yön valvottamaa

Anna käsi niin mä kanssas kuljen, yli pahan päivän näytän tien
Syliin sinut hellin suukoin suljen, suruistasi kauas turvaan vien
Anna käsi niin mä kanssas kuljen, yli pahan päivän näytän tien
Syliin sinut hellin suukoin suljen, suruistasi kauas turvaan vien”

kimallus 1

Kommentit

  • Kirsti Viljamaa

    Ei voi olla totta, miten hurmaavia kuvia ja mietteitä Sinulla on.
    Runon voisin kirjoittaa jokaisesta kuvasta, ne pursuvat runoa!

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Kirsti kannustuksesta!

    Eikö sinustakin palautteen saaminen tunnu hyvältä?
    Sinä olet herkkä, luova ja lahjakas.

    Täytyy muistaa pistää hyvä kiertämään, antaa palautetta sivuillasi.

    • Kirsti Viljamaa

      Kiitos!

Jätä kommentti

*