”Ajatukset ovat sielun kasvimaailma. Jos tahdot tietää, kuinka ajatusmaailma itää, niin kysy sitä keväältä. Kuinka kuihtuu, kysy syksyltä. Kevät katsoo aina eteenpäin, syksy aina taaksepäin, mutta syksyllä on se etu, että se voi katsoa eteenpäin uusiin keväisiin. Siinä on vanhain onni. – Monet kuihtuneet ajatukset ovat vain kukkimasta lakanneita kuusamia. Anna niille sadetta, paistetta ja lämmintä ilmaa, niin ne voivat vielä tuoksua.”
-Zachris Topelius-

Syksy herättää minussa voimakkaita, ristiriitaisia tunteita. Rinnakkain ovat juhla ja kiitos uudesta sadosta, luonnon värien hetken kestävä ilotulitus. Ja sitten kaikki on ohi, edessä ikävä, pimeä talven odotus.

Syksy tuo myös ikävän. Isäni, maanviljelijä läksi elämästä kylläisenä, kun ohra lainehti kultaisena ja raskaana kypsän jyvän painosta ja minua nuorempi veljeni seurasi isäämme samoihin aikoihin, vastarakastunut elämän kolhima mies odotteli uudessa kodissaan parvekkeella vaimoa nauttien kaupungin ruskasta ja vielä lämmittävästä auringosta.

Vuodenajat ovat elämän symboleita, kertovat elämän kiertokulusta ja jatkuvuudesta. Keväällä nuorella on elämä edessä, täynnä innostusta ja uskoa, mahdollisuuksia. Kesällä ollaan aikuisia, tehdään työtä, kannetaan vastuuta, kohdataan realiteetit. Syksyllä korjataan se sato, mikä on keväällä kylvetty ja kesällä hoidettu, talvella levätään, mutta siemen ja elinvoima odottaa valmiina maassa uutta lämpöä ja voimaa. Mikään ei häviä, muuttaa vain muotoaan.

Me asumme tässä maailmassa, tällä aikakaudella, näissä taloudellisissa suhdanteissa, se on realismia. On hyvä oppia menneistä, suunnata katse tulevaisuuteen, mutta elämämme toteutuu vain tässä hetkessä tänään, eilen ja huomenna.

Miksi hetkessä eläminen on niin vaikeaa? Tommy Hellstenin mukaan kyse on pelosta. Haluamme varmistella, pelkäämme epäonnistumista, että emme kelpaa, etsimme turvallisuutta, jota ilman olemme ehkä jääneet lapsuudessa. Jos voisimme luottaa, että elämä kantaa, että meidät hyväksytään tällaisenaan kaikkine virheineen, ei pelko määrittelisi elämäämme eikä estäisi elämän iloa.

Topelius antaa ohjeen. ”Anna sadetta, paistetta ja lämmintä”. Kaikissa uskonnoissa on ohje: rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siis ensin on rakastettava itseään, annettava sadetta ja päivänpaistetta, kerättävä henkistä pääomaa, hyvinvointia, jotta on annettavaa ja jaettavaa.

Ja kun näemme muissa ärsyttäviä virheitä, on hyvä muistaa että meitä koskettaa vain se mikä on jo itsessä käsittelemättä, mitä emme halua tai uskalla katsoa. Aina kun mieli sanoo ei, alkaa työ, rikkaruohojen kitkentä, oman puutarhanhoito, kastelu ja lämmittäminen.

ANNA MEILLE RAUHA

”Maa on saanut rauhan
kun syksyn sato kypsyy
ja leikataan.
Rauhassa se lepää
kun talven lumi sen peittää.

Maan lapsi, ihminen, saa rauhan,
kun päivien sato kypsyy,
kun elämän sato leikataan.

Pyhä Tuntematon, Käsittämätön, Pyhä Näkymätön,
anna meille rauha.
Anna rauhasi heille, jotka ovat nukkuneet pimeyteen ja hiljaisuuteen.
Anna rauhasi meille, jotka vielä kiiruhdamme eteenpäin
maailman valoissa ja melussa.

Anna meille rauha
ilon ja tuskan ja kaipauksen pyörteiden heittelemille
anna rauha jossa on nöyrää iloa ja surua
ja voimaa päivän askareen suorittamiseen,
ja samalla tavalla anna rauha
käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet,
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.

Anna rauha joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.

Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi.”
– Lassi Nummi –