Pitäisi hakea posti kahden kilometrin päästä. Kurkkaan ikkunasta, sadekuuro alkaa olla ohi.
Luonto on raskaana vihreästä, kukat kukkivat ja kukkivat, kestävät viileän sään vuoksi pidempään, levittäytyvät uusiin paikkoihin. Vesi on elinvoiman eliksiiri.
Tie postilaatikolle kulkee läpi monenlaisten maisemien. Metsätie laskeutuu pellolle.
Ohdakkeet, lapsuuden ”partasuti” on kotiutunut ojan penkereelle
Onneksi siellä täällä on säilynyt ketoja, joita lupiinit eivät ole valloittaneet. Tänä kesänä kasvustot ovat normaalia runsaampia, kuivat kedot ovat saaneet kosteutta.
Vieressä on ravirata ja vielä keväällä hevostallit, ilmassa pörrää hyönteisiä ja mikä parasta, lintuja. Pääskyset sujahtavat riemuissaan ohi, nuorukaiset harjoittavat lentotaitoaan leikkien.
Harvinainen maariankämmekkä on levittäytynyt pitkin tien viertä.
Lähimetsät ovat marjastajan ja sienestäjän aarreaittoja. Mustikoista on luvattu runsas sato, puolukoita ja vadelmia löytyy aina jostakin, kun malttaa etsiä. Tällä reissulla löysin kolme tattia.
Naapureiden yhteispelistä kertovat kukat postilaatikoilla ja tällä kertaa yllätyksenä kukkaseppele.
Palaan toista tietä takaisin, ylös mäelle, vasemmalla puolen mäntykangas, oikealla puolen metsäaukio.
Vuosi sitten kaadettiin metsä, maisema oli raiskattu maallikon silmin, mutta luonto tuunaa nopeasti, puna-ailakit, leinikit, horsmat, heinät, jopa tupasvillat.
Edessä ja sivulla juukalaisten arvokasta kulttuurihistoriaa, kaskikoivikoita.
Lonkaanvaaran päällä on ihastuttava, hyvin säilynyt hopean harmaa hirsinen pihapiiri.
Lapsena ajattelin, että täysi kesä on silloin kun ahomansikat kypsyvät, kissankäpälät ja kissankellot kukkivat. Mutta luonto muuttuu, joku laji häviää, vahvemmat ja kenties uudet valloittavat, jatkossa kenties ilmastonmuutoksen aiheuttamana entistä enemmän.
Ihastuttavat, nykyisin harvinaiset kissankellot saattelevat minut alas metsään kotipolulle, lammen kautta kotiin.
Lehtometsän keskellä virtaa puro.
Kurkistan alas, lehtoakilleija! Miten se täällä, lapsuuteni kukka?
Lumme on rakkauden kukka. Se menestyy vain, jos saa riittävästi lämpöa ja valoa.
Se kukkii, avaa terälehtensä valolle, sulkee sateelle ja pimeydelle.
Voisimmeko ottaa oppia lumpeesta. Lakataan valittamasta, iloitaan siitä hyvästä, mikä on. Hyväksytään asiat, mille emme voi mitään.
”Se on sitä, mitä se on.”
– Martti Lindqvist –
