Israelin lukemattomat kasvot. Osa 1: Tel Avivin kaupunkikuva

Terveisiä Israelista!

Olen ollut lähes pari kuukautta matkalla jonnekin, ensin mielessäni ja sitten konkreettisesti, jalat irti maasta, pää kaukana. Aloitin Lapista ja päädyin Israeliin. Tuntuu, että nyt on aika odotella omaa sieluani, tienposkessa, kuten Eeva Ahtisaari on kuvannut matkaansa vauhdikkaan miehensä rinnalla.

img_3018n

img_2992c

Haluaisin jakaa kokemuksiani, ehkäpä kirjoittaminen selkeyttää ajatuksiani. Taidattepa saada useamman postauksen. Toivottavasti tulette mukaan!

Kun yritän hahmottaa kokonaiskuvaa, nousee mieleeni kulttuurien erilaisuus ja pohjimmiltaan ihmisten samanlaisuus. Oma mieleni, odotukseni, tottumukseni, oppini ja rajallisuuteni luovat rajoja ja muureja.

img_3270cn

img_3065cn

img_3405n

Tel Avivissa iltamyöhällä: takana valvottu yö, matka alkoi Onnibussilla Kuopiosta klo 3, lento Helsingistä Istanbulin kautta kohden päämäärää, Tel Avivin viimeisen päälle hieno Ben Gurionin kansainvälinen lentoasema, vastassa kaksi ystävällistä nuorta, olimme perillä, auton takapenkiltä kuului: “Voi miten rähjäistä!”

img_2793cn

img_2886n

img_3577c

Muutaman päivän jälkeen, kun tutustuimme kaupunkiin läheistemme opastuksella, tajusimme oman rajallisuutemme.
Tel Aviv on perustettu 1909 maailman vanhimpiin merenkulkukaupunkeihin kuuluvan Jaffan pohjoispuolelle. Jaffa, antiikin Joppe, tunnetaan jo 2500eaa. Nykyisin molemmat kaupungit ovat Tel Avivia, kolmelle rinnakkaiselle hiekkakiviselänteelle ja Välimeren rannalle rakennettu kaupunki sisältää 10 kilometrin pituisen yhtenäisen ja upean hiekkarannan.

Jaffan vanhat kuuluisat rakennukset ja muurit näkyvät edessä, kun lähtee kävelemään rantatietä pitkin etelää kohti

Jaffan vanhat kuuluisat rakennukset ja muurit näkyvät edessä, kun lähtee kävelemään rantatietä pitkin etelää kohti

img_2810cn

img_2840n

img_2839cn

Kaupunki kasvaa voimakkaasti koko ajan, uusi ja “vanha” vierekkäin, sylityksin. Koko metropolialuella asuu 2,4 miljoonaa ihmistä eli lähes kolmannes Israelin väestöstä ja on vaurainta aluetta taloudellisesti ja kulttuurisesti. Tel Avivin yliopisto, musiikkiakatemia, heprealainen konsevatorio, kansallisooppera, Helena Rubinsteinin taidegalleria, kulttuuritemppeli, museoita, 500 synagoogaa ja mm. Jaffassa Pyhän Pietarin fransiskaaniluostarikirkko (1654) ja Suuri moskeija (1810)..

img_2879n

img_2904c

img_3876c

img_3887n

Olimme nähneet kuvista bauhaus-tyylisiä kauniita rakennuksia, korkeita pilvenpiirtäjiä, upeita hiekkarantoja, mutta todellisuudessa koko kaupunkikuva on hämmästyttävän monipuolinen, dynaaminen, elävä organismi, joka muuttuu ja kehittyy koko ajan. Siitä todistavat lukuisat rakennustyömaat ja kohden taivaita nousevat nostokurjet, korkeimmissa taloissa on jopa yli 50-kerrosta.

img_3580cn

img_3934c

img_3009c

img_2991cn

Meitä ilahdutti kaupungin siisteys. Vaikka paljon ihmisiä kokoontui yhteen, mm. isot puistoalueet rannan tuntumassa, johon varsinkin arabit kokoontuivat grillaamaan ja viettämään iltaa, kaksi kertaa viikossa tapahtuvat käsityö- ja taidemarkkinat keskustan kaduilla, ulkoilmatapahtumat, aurinkorannat ja kadun varret, kaikki pysyivät siisteinä. Kaduilla liikkui “yksityisyrittäjiä”, usein vanhempia miehiä, jotka keräilivät tyhjät juomapullot. Alkoholisteja ei näkynyt, mutta kylläkin narkomaaneja.

img_3010cn

img_2898cn

img_2877cn

img_2856cn

Voi olla, että kaupungin järjestyssäännöt ovat erilaiset, mutta oli hämmästyttävää, miten asukkaiden oman käden jälki näkyi, maalaukset ja graffitit koristivat talojen, varsinkin teollisuusalueiden vanhojenkin rakennusten seiniä. “Ruma” ja kaunis vierekkäin, herättivät kysymyksen, miten hahmotan kauneuden. Mikä on kaunista? Ja pidempään kaupungissa liikkuessani, syrjäiset elämänmakuiset kadut vetivät enemmän puoleensa tutkimaan ja ymmärtämään kuin jo kerran nähdyt steriilimmät valtaväylät.

img_2900cn

img_3838n

img_3855n

img_3059cn

img_3003cn

En usko, että Tel Avivin ihmiset kokevat kaupunkinsa samoin kuin minä, ulkopuolelta tullut. He eivät vertaile. Se kaikki mitä me ihmettelemme tai ihailemme, on heille luonnollista, jokapäiväistä. Kuitenkin mielestäni symbolisesti kaupungissa näkyy ja sykkii koko elämänkirjo: nuoruus ja vanhuus, työ ja vapaa-aika, ilon ja surun kokemukset, matkalla olo kohden yhteistä päämäärää, keskeneräisyyteen suostumista, erilaisuuden hyväksymistä ja toivottavasti kohtaamista.

img_3200n

Kommentit

  • LindaL

    Hieno ja moderni kaupunki todellakin! Sinne mieleni halajaa uudestaan.

  • Tuula Kyyrönen

    Kiva kuulla!
    Nykyisin on niin monta tapaa matkustaa. Voi mennä edelleen seuramatkalle, varsinkin jos tuntee itsensä turvattomaksi, mutta se selkeästi kallein vaihtoehto.
    Edullisempi vaihtoehto on tilata itse matkat ja ottaa huoneiston vaikka Airbnb:n kautta.

  • Jael

    Hienot kuvat ja postaukset täältä, terveisiä Tel Avivista:-)

Jätä kommentti

*