Juhana Vartiainen: kotihoidon tuen poistaminen parantaa työllisyyttä, niinkö?

Olen syntynyt sodan jälkeen. Kaikesta oli pulaa paitsi toivosta ja kavereista. Selvisimme silloin, selviämme nytkin kun käytämme älyä ja pidämme sydämen lämpimänä.

On valtion budjetin vääntämisen aika. Valtiolla menee heikosti, kilpailukykyä pitäisi parantaa vähentämällä työttömyyttä.
Ok, sehän kuulostaa viisaalta tavoitteelta.

Ruotsissa oppinsa saanut kansantalouden viisas mies, Juhana Vartiainen, entinen sosiaalidemokraatti, nykyinen kokoomuslainen, kiidätettiin valaisemaan euron liikkeitä ja totuuksia. Naapurissa kun osataan paremmin.

Kun kuuntelin nykyistä kansanedustajaa, entistä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaa Juhana Vartiaista eilen 11.8 Päivän kasvo ohjelmassa, heräsi epäilys, onko hän robotti, joka on ohjelmoitu laskemaan kaiken rahaksi ilman inhimillisiä tunteita. Tuskin hänellä on ollut perhettä tai pieniä, öitä valvottavia lapsia kotona.
Anteeksi Juhana ja kaikki muut samoin ajattelevat juhanat! Toivon sydämestäni olevani väärässä, mutta todistakaa se teoilla!

Miltä tämä kuulostaa?
“Meidän kummajainen” kotihoidon tuki pois, niin on tehty Ruotsissakin.
Äidit osa-aikatyöhön, naisten työllisyys on liian vähäistä!!! Niinkö? Eikö oman pienen lapsen ja samalla koko kodin hoitaminen ole työtä, kun lasta on noustava yölläkin syöttämään?
Lapset viedään hoitoon.
Näin saadaan lisättyä välttämättömiä työtunteja ja parannettua työllisyyttä.
Näin raksutti Vartiaisen laskukone päässä!

Miten äiti tai isä jaksavat olla päivisin tehokkaita valvotun yön jälkeen?

Miten harmonista on perhe-elämä, kun vanhemmat ovat lopen väsyneitä ja miten parisuhde kestää paineen alla eläessä?

Minkälaiseksi lapsuus muodostuu kun ei saa olla pieni ja tarvitseva vaan tuotannontekijä, jonka arvo lasketaan euroissa?

minun hyvinvoinnistani, kasvamisesta turvallisessa ja rakastavassa kodissa

minun hyvinvoinnistani, kasvamisesta turvallisessa ja rakastavassa kodissa

Lapsen on saatava tuntea turvallisuutta ja hoivaa, syliä, oppia vuorovaikutusta, kasvaa omaksi itsekseen, saada mahdollisimman pitkään äidin maitoa, mikä on tutkitusti terveellisin vaihtoehto. Lapset tarvitsevat vähemmän antibiootteja jopa imetyksen jälkeen kuin teollista pulloruokaa saaneet.

Eivätkö perheiden ansiot laske, kun toinen vanhemmista saa palkan sijasta kotihoidon tukea ja kun lapsesta syntyy aina kustannuksia. Lisäksi opintovelat ja kodin perustamiskustannukset ovat mahdollisesti velkana.

Syntyvyys on jo laskenut ja ensimmäinen lapsi tehdään entistä vanhempana, kun perheellä on mahdollisuus keskittyä lapseen. Vanhemmat ovat vastuullisia, haluavat lapselleen parasta. He tarvitsevat kaikkien tuen, isovanhempien ja yhteiskunnan.

Jos Vartiaisen politiikka saa kannatusta, miten käy syntyvyyden? Kenen varaan rakennamme tulevaisuuden Suomen?
Robottien? Pakolaisten? Toki niidenkin, mutta omia lapsiamme emme saa hylätä. Hyvinvointi Suomi on rakastava ja inhimillinen, sosiaalisesti tasa-arvoinen. Sen puolesta kannattaa taistella.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on aika tehdä töitä, enemmänkin kuin nyt tehdään ja on aika antaa lapsiperheille mahdollisuus rakentaa hyvinvoivaa kotia.

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Tuula näin se vaan on, että jatkossa nuoret naisemme saavat “synnyttää” vain aurinkoenergialla toimivia robotteja. Hoitavatko nämä meitä ikäihmisiä jatkossa, mikäli meidän yleensä annetaan elää tuottavuutemme laskiessa alle tuotantokykymme. Vartiaiset hengenheimolaisineen määrittävät tämän edellä mainitsemani kohtalokkaan rajan, joka tietenkään ei koske politiikassa “ansioituneita”. Heitä varten demokraattisesti valittu komitea valikoi superäidit, jotka saavat synnyttää uuden hoitsusukupolven ko. eliittiä varten. Vain nämä sisarhentovalkopunasinivihreät lihalliset ja tunteikkaat ahertajat tulevat saamaan työstään myöskin ylityö-, yö- ja sunnuntailisät! Kuten tiedämme, muilta pienituloisilta nämä pikku lisät tullaan poistamaan.

    • Tuula Kyyrönen

      Ari, en suostu uskomaan, ei maailma voi mennä näin kovaksi. Joukkovoima on voimaa edelleen!

      Robotit eivät tarvitse olla kauhukuva, jos rakennamme inhimillistä maailmaa. Ihmisen kädet ohjattaisiin hoitavaan työhön, ihmisen koskettamiseen, ajan antamiseen, jos robotit tekevät rutiinityöt.

      Usko siirtää vuoria:)!

  • Veikko Kastinen

    Hyvä Tuula, en tiedä hevonpersettä Vartiaisen puheista.
    Mutta naisen sanaan on luotettava. Nainen tietää kodinhoidon tuki ja lasten hyvinvointi asiat aina Vartiaisia paremmin.

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Veikko luottamuksesta!
    Politiikka on ihmisten asioiden hoitamista, politikot meidän luottomiehiämme.

    On hyvä, jos laskento on parempi kuin uskonto, kun perusarvot ovat kunnossa. Pienimmistä ja heikoimmista on aina huolehdittava, vaikka eivät itse pysty pitämään puoliaan.

    Ja on hyvä, että Vartiainen sanoo ajatuksensa ääneen, osaamme reakoida. Ketkut eivät niin tee.

  • Ari Niemeläinen

    Tuula, uskon minäkin sentään jonkilaiseen inhimillisyyteen. Välillä “viisaiden” tarinat menevät kyllä uskomattomiksi ja sotkeudutaan lillukan varsiin ja todelliset ongelmat ja rahanreijät halutaan unohtaa ja piilottaa, jottei vaan oma ja taustayhteisön “kukkaro” laihtuisi. Rehellisiä ja koko kansaa ajattelevia poliitikkoja ei vain yksinkertaisesti ole, tai ainakaan sen heikoimman puolella olevia, nämä pienet ja heikot kun eivät äänestä!

  • Tuula Kyyrönen

    Kiitos Ari!
    On totta, että valta sokaisee, vie maailmaan mistä ei näe eikä koe pienen ihmisen arkea.

    Onneksi Vartiainen puhuu selkeästi tavoitteistaan. Nyt on keskustelun aika. Kyse on esityksestä. Toivottavasti media lähtee mukaan.

    Meillä on yleinen äänioikeus. Kaikki vain äänestämään, vaikka se saattaa turhauttaakin. Pisaroista syntyvät meret ja kuohut.

Jätä kommentti

*