Niiralassa, Kuopiossa, Valkeisenlammen läheisyydessä metsän kätköissä on alppiruusupuisto

Olin kiukkuinen kuin pistiäinen. Parasta terapiaa on lähteä ulos kameran kanssa. Edes Valkeisenlammelta ei löytynyt mitään innostavaa, mitä nyt muutama haapana.
Vastaan tulee viitta: Alppiruusupuisto. Edessä tie, vasemmalle aution kartanomaisen talon sivutse, ympärillä kylttejä: ”yksityisalue” tai ”marjojen poiminta kielletty”, Peruutan, katselen ympärilleni, ketään ei näy, hiiviskelen eteenpäin. Mutkan jälkeen metsikössä avautuu suloinen väripläiskäys, sikin sokin kaikkia punaisen sävyjä.

Mieleni on tyyntynyt. Ihmeellistä, mitä kaikkea Kuopiosta löytyy ja mistä en mitään tiedä. Ei haittaa, vaikka alkaa taas ripsimään, askeleni ovat kevyet. Paitsi taitaa tulla kunnon sade.

Nyt on parasta vetää huppu päähän ja pistää juoksuksi. Kaupungissa sataman läheisyydessä mäen päältä avautuu Gustavin kartanon rakennustyömaa, Kallavesi ja mitä ihmettä, sateenkaari! Näkymät on saatava tallennetuksi.

Mieleeni muistuu usko toivosta. Siitä, että toivo säilyy viimeisenä, se pieni lepattava liekki. Jos sen menettää, kadottaa elämänhalun.

Raamatun mukaan sateenkaari on merkki lupauksesta. Lupauksesta, johon voimme luottaa, toisin kuin meidän ihmisten antamista.
Olen sanonut alttarilla juhannuksena 40-vuotta sitten: tahdon. Ihmisenä en voi luvata enempää.