Kunnonpaikassa Siilinjärvellä vietettiin venetsialaisia. Komeat ilotulitukset hämärtyvässä illassa, paljon lapsiperheitä, innostuneita huudahduksia, kato, kato!!
Ravintolan vetonaulaksi oli palkattu Jani ja Jetsetters, riihimäkeläinen bändi, miehelleni tuttu, minulle ei, mutta venetsialainen veri oli jo tartuttanut halun jatkaa iltaa.
Bändi soittaa jo, kolme kitaraa, rummut ja basso, rautalankamusiikkia. Jotain tuttua muistuu mieleeni, jotain uutta ja raikasta. Musiikki on 50- ja 60-luvuilta, tuttuja biisejä aina Beatlesista Hurriganesiin sovitettuna tähän päivään, tanssittavaa pop-rockia. Itse he puhuvat surfista, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Kaveriporukka, joka on päättänyt pitää hauskaa ja nauttia soittamisesta, revittelystä, leikkimisestä, yllättämisestä. Ja ilo on tarttuvaa. Tanssijoilla oli tilaa lattialla, porukkaa liian vähän, mutta me jotka olimme, nautimme sitäkin enemmän. Musiikki vei mennessään, rytmi tarttui ja jalka oli kevyt.
Pysähdyin katsomaan tarkemmin ja hämmästyin. Miten miehet olivatkaan stailanneet itsensä! Istuvat puvut, asusteet; paidat, kengät ja kitarat sävy sävyyn, jokaisella tasokkaasti oman näköistä. Nautittavaa!
Kauneuden kokemus on subjektiivista, mutta aina siihen liittyy estetiikka ja tunteet, mielihyvän kokemus.
Nykyiseen ihanne mieskuvaan ei liitetä adjektiivia kauneus. Miksi ei?
Eikö hyvin, tilanteeseen pukeutuminen kerro asiakkaan arvostamisesta? Ja itsensä.
Hyvä esimerkki onnistuneesta liikeyrityksen brändäyksestä. Soittajat ovat ammattimuusikoita, kasvaneet yhdessä Riihimäellä, soittaneet erilaista musiikkia yhdessä ja erikseen ja tänään tekevät omaa musiikkia, sovittavat ja esittävät, mutta tekevät sen täysillä, intohimoisesti. Oli sitten yleisöä paljon tai vähän.
Omat kannattajat ja hyvä maine tuovat leivän pöytään.
”Brändistrategia on keskeinen osa yrityksen liiketoimintastrategiaa. Se määrittelee brändin roolin osana yrityksen strategiaa: brändin ominaisuudet, arvot, persoonallisuuden sekä identiteetin.
Brändissä kirkastuu se mitä yritys lupaa asiakkailleen.
Brändistrategiassa on kysymys asiakkaan uskollisuuden voittamisesta ja keinovalikoimasta, jolla tämä uskollisuus saavutetaan. Brändin tärkein tehtävä on rakentaa asiakasuskollisuutta – lisätä luottamusta brändin tarjoamaan kokemukseen.”
-Markkinointitoimistojen liitto-
Vaikka tanssi-illasta on viikko, mieleni askartelee yhä illassa. Mikä siinä oli niin vaikuttavaa, mitä on nousemassa pintaan, opiksi ehkä meille kaikille?
Uskalla olla totta, luota itseesi, kuuntele tarpeitasi. Elä elämääsi, älä suorita (menee maitohapoille).
Kunnioita läheisiäsi, työkavereitasi, asiakkaitasi, siis kaikkia ihmisiä.
Lopultakaan elämä ei ole vakavaa, se on itse asiassa haudan vakavaa. Elämme vain kerran, lähdemme origosta ja palaamme origoon, tyhjätaskuina. Miksi emme siis siinä välissä voisi pitää myös hauskaa! Yhdessä.
Sini
Olikin osuvasti kirjoitettu lopputeksti illan kokemuksiin nähden. Sain kunnian tanssittaa 92-vuotiasta sotaveteraania, hän ei muistanut miten kauan viime kerrasta oli. Minä fiilistelin jälkikäteen tanssia ja mietin myös saakohan hän tässä elämässä seuraavaa tilaisuutta. Elämä on lyhyt ja tietynlaista rakkautta jaoimme illan aikana tanssittajien kesken. Se pitää ihmisen hengissä, lähimmäisen rakkaus ❤
Tuula Kyyrönen
Kiva muisto Sinulle. Hyvän tekeminen tekee hyvää. Luulenpa että sotaveteraani on muistellut tanssia ja sinua monet kerrat.
Ajat ovat ristiriitaiset, ihmisillä on paha olla. On oikeasti hätää, mutta myös ilmapiiri tarttuu. Sen vuoksi on tärkeää ihan tietoisesti hakea ilon hetkiä, sillä onhan niitä. Jokaisella. Jotta jaksamme.