Kohtuullinen vauraus

Karpalosuolla, raikas happirikas ilma, päivä on kääntymässä iltaan. Tänä vuonna emme paljon löydä marjoja, mutta haluamme jatkaa ulkoilemista, nauttia ruskan väreistä. Ja keskustella.

img_4016n

Kysyn kaveriltani, miksi Sinä ja yleensä ihmiset olette niin kiinnostuneita ihmisten verotiedoista?
Hiljaisuus. Tunteet nousevat pintaan.
– “Sinäkin luulet, että kyse on kateudesta. Mutta ei ole, ei, olen vain utelias.”
– “Ei, en luullut. Minähän vain kysyin.”
– “Sitä paitsi on tärkeää, että syntyy vaurautta ja ihmisille työpaikkoja, lisää veronmaksajia.
On hyvä, jos onnistumiset innostavat muitakin yrittämään, mutta pitäisi myös ymmärtää, että yrittäjä ottaa aina riskin. Kaikki ei voi onnistua ja sekin pitäisi hyväksyä.”
– “Joo, luin Mikael Pentikäisen kolumnista mielenkiintoisen tarinan. Hän oli kohdannut Lappeenrannassa yrittäjän, joka oli menettänyt konkurssissa kaiken aina perhettä myöten. Hänelle jäi vanha Sitikka ja sen takaikkunalle kaksi kukkaa, jotka kuihtuivat auringon paahteessa matkalla Vaasaan uudelle työmaalle.
Mies teki töitä muutaman vuoden, kun työnantaja sanoi, että Sinun on aika alkaa yrittäjäksi uudelleen ja lupasi auttaa rahoituksessa. Tänä päivänä miehellä on hyvin menestynyt firma, työllistää kymmeniä ja tekee maailmanluokan tuotteita.”

img_4006cn

img_4029cn

Haluamme tulla omillamme toimeen niin pitkään kuin mahdollista.

Ehkä kyse on uteliaisuudesta. Meillä ei ole tapana kysyä, paljonko saat palkkaa, vaan melko pian tavatessamme uuden henkilön: mitä teet työksesi. Ja kun meiltä kysytään: mitä kuuluu, vakiovastaus on: kiitos, ihan hyvää, vaikka sydän verta itkisi, potkut töistä tai konkurssin uhka firmassa.

img_4008cn

Eeva Kilven kuvaus karjalaisuudesta sopii mielestäni kaikkiin suomalaisiin heimoihin:
“Karjalaiset ovat antautumattomia. Aivan vastoin kuin luullaan, he eivät koskaan luovuta sisintään. Heidän iloisuutensa ja niin sanottu vilkkautensa on vain ilotulitusverho jonka takana he vetäytyvät itseensä. Saavuttamattomiin.

img_4041n

img_2550n

Tauno nojasi aitan ovenpieleen. Kaikki metsä mikä ympärillä näkyy oli omaa. Minä omistan tämän metsän. Tää on miu mehtäin. Ei ollut tunnetta joka voittaisi tämän tunteen, kohahtaisi olemukseen samalla tavalla osoittamatta vieläkään kuihtumisen merkkejä. Omistaa maata ja puita, ilmaakin niitten välissä, tuoksun joka virtaa sisään nenän kautta ja huumaa ruumiin. Rahan tuoksun, letkauttaisi joku. Ei se ollut rahan tuoksua. Rahan tuoksu oli erilainen, kyllä hän senkin tunsi ja siitä piti. Tämä oli omistamista. Olemassaolon voiman ja väkevyyden laillistamista omiin nimiin, luonnonvirtojen vangitsemista, kasvun ja uudistumisen salaisuuden seuraamista ja jakamista”
Metsästä hän oli koko elämänsä ajan itsetuntonsa kerännyt.”
.
– Eeva Kilpi kirjasta Elämän evakkona –

img_4451c

img_4475c

Kyse oli perheen turvallisuuden takaamisesta, lasten kouluttamisesta, että saisivat helpomman elämän, että voisi jäädä aikanaan eläkkeelle ja saisi vanhuudessa tarpeellisen hoidon. Kuvaus sopii myös yrittäjän sisäiseen paloon, intohimoon ja jaksamiseen tehdä työtä ja uskoa mahdollisuuksiinsa. Eikä vain yrittäjään, ainakaan tulevaisuudessa, kun entistä enemmän tullaan sopimaan työpaikan asioista yhdessä, kun jokainen työntekijä ja yrittäjä ovat samassa veneessä. Yhdessä onnistutaan ja yhdessä kaadutaan.

img_5122c

Suomi on onnellista kansaa,
niin todistavat monet tutkimukset. Elämämme on suhteellisen hyvin tasapainossa. Tunnetta eivät luo suuret setelit eivätkä ääri-ilmiöt, vaan mm. kohtuullinen vauraus, turvallisuus ja tasa-arvoisuus, hyvinvointivaltio, mahdollisuus hyvään terveydenhoitoon ja koulutukseen, puhdas luonto, taide ja kulttuuri, infrastruktuuri, vähäinen korruptio… Kaiken tämän mahdollistaa verovaroin rakennettu yhteiskunta.

Niin kauan kuin pidämme yhtä, elämme sovussa toistamme tukien, heikompia auttaen, maksamme verot Suomeen, suostumme kohtuullisuuteen, kuuntelemme järkeämme ja sydäntämme, on kansamme edelleen onnellinen. Se on meistä, ja vain meistä kiinni, ei mistään globalisaatiosta tai ilmastonmuutoksesta. Viisautta tarvitaan ennen kaikkea päättäjiltä, mutta emme voi välttää omaakaan vastuutamme.

img_4566cn

Kommentit

  • Ari Niemeläinen

    Hienoja kuvatunnelmia Tuula soilta ja mannuilta! Karjalaisuuteen, jota on minunkin sukuni osin, vielä kun liissää umpikierouven ja omahyvväisyyven ollaan aika lähellä, vai tulleeko se sittenkin sieltä savolaisuuven juuri-osilta? Viimeisen kappaleen postauksessasi allekirjoitan täysin, eikä aina vain se oma napa!

    • Tuula Kyyrönen

      Kiitos Ari!

      Totta on, että heimoissa on eroja. Olen sen huomannut kun olen muuttanut Pohjois- Karjalasta Peräpohjolaan, asunut siellä 30-vuotta ja 12-vuotta sitten Savoon. Alkuun on aina ollut mielenkiintoisia ja hauskojakin kommelluksia.
      Mutta onkohan osa heimojen leimoista myös hyväntahtoista kisailua ja leukailua?

      Savolaisten puhe on uudelle tulokkaalle hämmentävää, ennenkuin oppii tulkitsemaan. Puhutaan mukavia, ollaan uteliaita, annetaan ymmärtää, että joo, kyllä, mutta ei sanota, kun sanavarastossa ei ole ei sanaa, mutta oletan, että se umpikierous savolaisuuden yleisenä ominaisuutena on joko savonmurteen ja puhetavan väärää tulkintaa tai väärää yleistystä.
      Minä olen viihtynyt savolaisten kanssa. Täällä ihmiset puhuvat toisilleen kun kohdataan, oletpahan bussissa, jonossa tai kuvaamassa.

      Meillä kaikilla on privaattipuoli, julkisivu, jota haluamme esittää, toinen se syvin, jonka vain läheiset näkevät, “etuseinä tiiltä, takaseinä kuhan jottain, kuhan jottain.”

  • Veikko Kastinen

    En tunnista Arin mainitsevia kieroutta ja omahyväisyyttä karjalaisissa. Eeva Kilven määritelmän: Antautumattomuuden ja sisintä ei luovuteta vaikka kuinka revittäisiin, kyllä tunnistan. Iloisuus on monesti sumuverhoa.

    • Tuula Kyyrönen

      Eeva Kilpi kertoo kirjassaan, että karjalaisten miellyttämisen tarve ja useammat kasvot johtuvat siitä, että he ovat olleet aina rajalla, suomalaisten ja venäläisten, evakkona “ryssiteltiin”, ja että se on ollut selviytymiskeino sopeutua ja päästä kiinni uuteen elämään.

      Voisi ajatella, että sama juttu on nyt maassamme asuvien pakolaisten kohdalla. Voivatko he säilyttää oman identiteettinsä ja kulttuurinsa.

Jätä kommentti

*