RAJATILASSA
Kestätkö olla rajatilassa, kun kaikki tulevaisuudessa on hämärän peitossa. Näet kyllä hämärästi ääriviivoja, aurinko nousee, mutta et näe tarkasti, et saa mistään kiinni.
Edessä suota ja rämeikköä. Aurinko nousee kohta, lämmittää. Nyt on aamuyö.
Katselet taaksesi, haluaisit jatkaa entiseen malliin. Mutta sinulla on repussasi vain muistot, unelmat ja suunnitelmat, pelot ja uhat. Niillä ei ole enää käyttöä, maisema on muuttunut.
Aurinko punertaa jo, taivaalla on pilviä.
Sinulla oli kyllä aavistus, ilmassa oli merkkejä, että näin tulee käymään, mutta kielsit sen, otit oljenkorresta kiinni. Uskoit siihen mitä toivoit ja olit suunnitellut. Luulit, että elämää voi hallita.
KAAOS ON LUOVA TILA
Kun käännyt katsomaan eteenpäin, pysähdyt, näet, että on mahdollisuuksia. Olet luovassa tilassa, kaaoksessa. Voit päättää, mitä haluat kuljettaa mukanasi. Mistä on aika luopua. Kenen elämää olen elänyt.
Uskallatko luovuttaa oljenkorresta kiinnipitämisestä luottaen, että elämä kantaa. Että uusi tilanne on Sinulle annettu tilaisuus. Olet tullut omalla tielläsi risteykseen ja nyt voit päättää, mille tielle lähdet.
Aamun myötä valo lisääntyy
Ihmisenä kasvamiseen kuuluvat kriisit. Tiedotusvälineet kertovat uhkakuvia ja katastrofeja, tuntuu kuin eläisimme erityisen huolestuttavaa aikaa. Ei minulla eikä Sinulle ole vakuutusta hyvästä, turvallisesta tulevaisuudesta. Ja kun vaikeudet osuvat omalle kohdalle, ymmärrämme myös läheisten surut. Haavoittunutta auttaa parhaiten toinen saman kokenut.
On hyvä olla empaattinen, auttaa silloin kun on mahdollista, mutta toisen tuskaa ei voi kantaa, ottaa pois. Voit olla rinnalla tukemassa, kuunnella, auttaa arjessa selviytymisessä ja toivoa, ettei kukaan jäisi yksin. Siinä meillä suomalaisilla onkin opettelemista. Olemme ”hienotunteisia”, emme sano mitään, kun pelkäämme ettemme osaa. Pakenemme kadun toiselle puolelle. Sanoja ei kuitenkaan tarvita. Huomioiminen ja lähellä oleminen riittävät.
Äidilläni oli monia opettavia lauseita. Yksi niistä oli, että niinkuin on päiväsi, on voimasi oleva.Luotetaan siihen.
Ari Niemeläinen
Tuula tietää mistä puhuu. Vaihdoimme hyvin läheisen ihmisen kanssa tuntoja elämäämme kohdanneista kolhuista. Omalle kohdalleni pahimmat tähän astisista sattuivat reilun kymmenen vuoden taakse. Hän sanoi kuultuaan silloisista tunnoistani, en minä huomannut, että sinulla oli niin vaikeaa. Joskus läheltä ei näe lähelle, kauempaa voi jotakin ainakin tulkita. Tällaisia me olemme, vierellä oleva hätä jää usein kokonaan huomaamatta, mutta ollaan hädissään Välimereen hukkuvista pakolaisista.
Tuula Kyyrönen
Kiitos Ari!
Puhut avoimesti ja rohkeasti kokemuksiasi.
Jäin miettimään, mitä olisit itse halunnut. Olisitko toivonut, että läheisesi ymmärtäisivät? Jos, niin onko Sinun vaikea pyytää apua?
Mikä sinua auttoi selviämään?
Käsittelemme kukin omalla tavallaan vaikeuksiamme. Minulle on tärkeää saada ensin aikaa pohtia yksin. Kun olen selvittänyt päätäni, voin harkiten olla hyvinkin avoin valitsemilleni ihmisille.
Minua on eniten auttaneet pien-/ vertaisryhmät.
Kirsti Viljamaa
Kiitos taas! Miten voikin maisema pehmentyä noin herkäksi ja tunnelmalliseksi, kun sitä katselee sumun verhossa. Itse
en ole varmaan koskaan ollut edes liikkeellä sumujen aikaan.
Ja kiitos saamastani palautteesta!
Tuula Kyyrönen
Kiitos Sinulle Kirsti!
Me molemmat rakastamme luontoa, ja elämää.
Haemme samaa säveltä.