RAJAPYYKKEJÄ

Elämässä tulee vastaan väistämättä rajapyykkejä. On aika pohtia, mikä on tärkeää, mihin käytän aikani, rajallisen, lahjaksi saadun elämäni.

Täytin huhtikuussa 70-vuotta samana päivänä kuin nuorin lapsenlapseni täytti 1-vuoden. Vietimme päivän Utopiassa, haavemaassa, ihanassa orkideapuutarhassa. Haaveet, utopiatkin voivat toteutua, kun pyrimme sitä kohden, eivät välttämättä sellaisenaan kuin itse suunnittelemme, mutta tärkeintä ei olekaan edessä oleva tavoite, vaan matka, valittu tie.

Welcome to Utopia!
entrance

Välillä tulee pysäkkejä, kuljemme kompastellen. Niin kävi myös minulle, ihan konkreettisesti. Olin menossa ostamaan tuoreita salaattiaineksia Carmel Market basaarista. Uppouduin kuvaamaan ihania vanhojen talojen portteja ja auringossa hehkuvia ihmeköynnöksiä, kun sandaalini tarttui kivikadusta kohonneeseen viemärin kanteen ja lensin päistikkää kasvot edellä katuun.

Kun heräsin hetken tajuttomuuden jälkeen silmieni edessä oli nuori mies, suuret ruskeat silmät ja kiharat hiukset, ajattelin että tältä lapsenlapseni näyttää ja että hän on tullut hakemaan mummiaan, kunnes tajusin, että 4 isoa miestä nostaa minua ylös. Seuraavaksi tuli mieleeni, että miltähän minä näytän. Olin toivonut, että voisin olla nättinä juhlapäivänä.

Yaffan vanhassa kaupungissa

Myrskyisen päivän ilta TelAvivissa

Onneksi pääsin pelkällä säikäyksellä, vuorokauden pientä päänsärkyä ja vasen puoli kasvoista mustana, huuli halki ja polvet ruvilla. Voin siitä huolimatta nauttia täysillä lierihatun ja aurinkolasien suojassa Utopian kukkaloistosta, eläimistä ja vesi showsta ja ennen kaikkea elämästä juhlan jälkeen yhdessä rakkaideni kanssa.

KUUNNELLAAN ITSEÄMME, USKALLETAAN HAAVEILLA

Olen, Luojalle kiitos perityistä geeneistä ja lapsuuteni rakkaudellisesta hoivasta sekä eletystä rikkaasta elämästä johtuen, edelleen terve ja elämästä innostunut. Tosiasia on kuitenkin, että jos haluan tehdä jotain, on siihen ryhdyttävä, eikä siirrettävä jonnekin sitten kun.

Sininen hetki Välimerellä

Yksi haaveeni on, että haluan kirjoittaa perheeni tarinaa muistiin, kun vielä muistan, keskustellen vanhempien vielä elossa olevien suvun jäsenien kanssa, tulevia sukupolvia varten. On tärkeää, että meillä on juuret, tiedämme mistä me tulemme ja mitä me itsessämme kannamme. Olen pahoitellut, miksi en kuunnellut ja painanut mieleeni, kun vanhempani kertoivat muistojaan. Nyt se on myöhäistä.

Kun jotain uutta tulee, on jostain luovuttava. Niinpä olen päättänyt kahden kuukauden harkinnan ja hiljaiselon jälkeen lopettaa blogin kirjoittamisen ja keskittyä kirjoittamaan lapsilleni ja tuleville sukupolville.

Atzmaut Garden, useita kilometrejä pitkä alue täynnä kokemuksia, tropiikin kasvillisuutta, lintupuisto, katuja ja pyöräilyteitä, lasten leikkipaikkoja

Toinen haaveeni on oppia ottamaan parempia kuvia ja saada siihen ammatillista opastusta. Jos pidät kuvistani, jaan niitä edelleen facebookissa omalla nimelläni ja instagramissa nimellä tuulamyriam. Tule mukaan!

Kiitän Teitä, rakkaat lukijani, yhteisestä matkasta. Voikaa hyvin!

Nyt nautitaan ja iloitaan Suomen ihanasta suvesta.