Onko olemassa absoluuttista totuutta? Kehen voin luottaa?
Näitä, itselleni liian suuria kysymyksiä pohdin sauvakävelyllä.

SANANVAPAUS

Taustalla on aamun Yle 90-v foorumi, joka koski sananvapauden huolestuttavaa pienenemistä maailmalla, Venäjällä, Irakissa, Syyriassa, Afganistanissa. Nämähän me tiedämme, olemme kuulleet kyllästymiseen asti, mutta myös lähempänä, Unkarissa, Puolassa ja varsinkin Turkissa.

Valtaa pitävät määrittävät totuuden, oman totuutensa, mikä tähtää suurempaan vallan keskittymiseen. Ihmiset tulevat varovaisiksi, vetävät kaavun päänsä yli ja kieltäytyvät näkemästä ja kuulemasta. Eivätkä uskalla luottaa kehenkään, ei naapuriinsa, sukulaisiin tai edes oman perheen jäseniin.

Ajattelemme, ettei tämä koske meitä, elämme lintukodossa. Ai eikö?

SOTAMUISTOJA

Mieleeni muistuu kokemus vuodelta 2002. Opiskelin sosio-ja psykodraamaa sekä luovaa ryhmätyötä, opettajana henkinen isäni Martti Lindqvist. Koulutuksen loppuvaiheessa sain osallistua seminaariin, jonka ohjaajana toimi englantilainen, psykodraaman uranuurtaja ja Lindqvistin arvostama psykodraamaterapeutti ja julistetaiteilija.

Olin innostunut. Valmistauduin päivään hyvin, aloitin aamuuinnilla, söin maittavan aamupalan ja kävelin reilun kilometrin rantaa pitkin kokouspaikalle. Aurinko paistoi, kevät teki tuloaan.

Luennoitsija sanoi: ”Meille valehdellaan. Katsokaa ympärillenne, ottakaa asioista selvää”.

Balkanin sota (1991-2001) oli vahvasti mielessä.
”Balkanin sodassa etniset puhdistukset, joihin liittyi joukkokarkotuksia, tappamista, ryöstämistä, tuhopolttoja, talojen räjäytyksiä, kidutuksia ja raiskauksia olivat laajempia kuin Kroatian sodassa. Bosniakkeja suljettiin joukoittain keskitysleireille, joissa heitä kuoli tuhansia. Keskitysleirejä ei suljettu, vaikka serbit niin lupasivat. Kiihkonationalistiset serbit perustelivat tekemiään muslimi-bosniakkien puhdistuksia sillä, että islam uhkasi levitä Jugoslaviaan ja Eurooppaan, jolloin serbien oli pysäytettävä muslimien eteneminen vaikka väkivalloin. Myös kroaatit ja muslimit harjoittivat omalta osaltaan puhdistuksia. Sarajevon piirityksessä kuoli joissain yksittäisissä serbien kranaatti-iskuissa kymmeniä bosniakkisiviilejä…” (Wikipedia)

Englanti konservatiivisen pääministerin John Majorin johdolla oli ottanut maailman poliisin roolin, osallistunut Persianlahden sotaan ja päätti nyt mennä mukaan Balkanin sotaan lähettämällä satoja joukkoja taistelukentälle perustelemalla kansalle, että tarjoavat humanitaarista apua, logistista tukea ja jopa lentotukialuksen. Vakuutettiin, että he pyrkivät ratkaisemaan poliittisen kriisin, joka oli jakanut syvästi Jugoslavian ja kumppanit.

Muistatte varmaan hyvin, miten tätä sotaa kuvattiin uutisissa päivästä toiseen, näytettiin kauhua ja pelkoa.
Minä ahdistuin, puhuin siitä ystäväni Ainon kanssa. Hän sanoi sulkevansa television, ei halua nähdä eikä pahoittaa mieltään, kun ei kerran voi tehdä mitään. Päätin toimia samoin.

Ja nyt tämä luennoitsija julistaa sanoneensa pääministerille ja englantilaiselle medialle:
”Minulle ette perkele valehtele”!

Hän pakkasi kameransa ja matkusti sotatantereelle, kohtasi sodan jalkoihin jääneitä siviilejä, lapsia, raiskattuja, kotinsa ja perheensä menettäneitä, kuvasi ja haastatteli, painoi julisteita, joita jaettiin ympäri Englantia.

Tarina oli niin täynnä pahuutta ja kauhua, hätääntyneet silmät katsoivat kohti, että minun psyykeni ei kestänyt, vaan minä nukahdin. Ja vaikka kuinka yritin, kun pelkäsin, että minut nähdään, hävetti, mutta sittenkään en pysynyt hereillä.
Palautekeskustelussa opettajani Martti Lindqvist sanoi, että suojauduin. Alitajuntani suojeli minua, en ollut valmis katsomaan totuutta silmiin.

Lääkkeeksi tarjotaan medialukutaitoa, jota pitäisi opettaa jo lapsille.
Jos ymmärrämme taustat, syyt ja seuraukset, emme koe asioita vain tunteella ja musta-valkoisina.

Vanhempien vastuulla on säännöstellä, mitä lapsille kerrotaan ja selittää mistä on kysymys. Lasten on saatava olla lapsia.

En halua sulkea silmiäni. Yritän kuunnella kriittisesti valtaapitävien puheita, kenen asialla he ovat. Kehittynyt yhteiskunta ei hylkää heikompiaan, vaikka he eivät itse saa ääntään kuuluville. Vallalle tarvitaan vastavoima ja avoimuutta. Sen tähden vapaa media on ehdottoman tärkeä, samoin järjestäytynyt yhteiskunta. Mutta se taas edellyttää luottamusta, luottamusta elämään, toisiimme, valtaa pitäviin, tulevaisuuteen.

Haloo! Onko luottamus vähenemässä?
Jätetään valtataistelut, katsotaan asioita vähän yleisemmin, ei vain omasta nurkasta.
Martti Ahtisaari päätti puheensa Ylen 90-vuotisseminaarissa Mandelan sanoihin vuodelta 2002:

”Elämämme merkittävyyden määrittää se, mitä olemme tehneet muiden puolesta.”