Kun olen ollut muutaman viikon mökillä, on kiva lähteä lomalle ihmisten ilmoille kaupunkikotiin.

Nautin Kuopion leppoisasta ilmapiiristä, kahvihetkestä torilla Marttakahviossa, ystävien tapaamisesta, keskusteluista, vapaaehtoistöistä. Tunnen olevani kuopiolainen ja olen siitä onnellinen.

Lämmin kesä näkyy puistojen kukkarunsaudessa, puutarhurit ovat tehneet ison urakan, kun ovat valmistaneet silmänruokaa, viihtyisiä oleskelupaikkoja kaupunkilaisille ja turisteille.

Yksi minun ja monen kaupunkilaisen lempipaikoista on ehdottomasti monin tavoin mielenkiintoinen Valkeisenlampi.
Ympäristö jokaisena vuodenaikana on elävä ja silti harmoninen. Itäinen puoli puistosta on luonnonmetsää polkuineen ja etelästä pohjoiseen puutarhaa, lehti- ja ainavihreää havupuuta, pensaita, perennoja, kiviä, leikki- ja levähdyspaikkoja.

Paikka tarjoaa monenlaista mahdollisuutta toiminnallisuuteen, lenkkeillä puiston ympäri, talvella hiihtää jäällä, onkia, uida, leikkiä tai katsella lasten liikunnan riemua, tavata tuttuja ja istuskella penkeillä tai nurmikoilla, ehkäpä eväiden kanssa, tutustua kasvillisuuteen unohtamatta ruusupuistoa ja lintuja.

Kivenheiton päässä Ukkokodin vasemmalla puolella metsän siimeksessä piilossa on Alppiruusupuisto.

Nyt osa kukinnasta oli jo ohi ja viereiseltä rakennustyömaalta kuului kaivureiden ääniä, mutta sittenkin paikka oli pysähdyttävä keidas ehkä juuri voimakkaan kontrastin vuoksi, runsas, hempeä kukkaparatiisi, jossa viihtyvät myös eläimet. Pieni puisto heijastaa rauhaa.

Puisto on lehtometsässä. Pieni ja suuri näyttäytyvät rinta rinnan, lemmikit ja alppiruusut. Molemmat täydentävät toisiaan, haluavat kertoa, että meitä kaikkia tarvitaan, olemme kaikki yhtä arvokkaita.