LAMPI ON PEILITYYNI

On ilta. Aurinko laskee kohta.
Takana on fyysisesti rankka päivä, perennapenkkien perkaamista, kivien rahtaamista metsästä. Laitamme saunan lämpiämään ja lähdemme soutelemaan.

Suokukat ja villat ovat alkaneet kukkimaan ihan veden rajassa.

Mikähän lintupariskunta soutelee kaislikossa? Täytyy tutkia lintukirjaa.

Lampi on peilityyni. Viisto valo ja lähestyvä hämärä vahvistavat värejä.
Airosta tippuvat pisarat rikkovat veden pinnan ja laajenevat ympyröinä. Ympäröivä metsä heijastuu veden pintaan, toistaa värit, mutta kuva elää, väreilee, vesipisaroiden ja lähes olemattoman tuulen virin kosketuksesta.

VEDEN PINTA ON PEILI

Mitä tarinaa se haluaa kertoa minulle juuri tässä tilanteessa? Mieleeni palaavat Martti Lindqvistin opetukset. Olemme toistemme peilejä. Ympäröivä maailma näyttää aina omaa kuvaani tai toisinpäin, havaitsemme ja tunnistamme vain sen, mikä meissä on omaa, joko tiedostettua, keskeneräistä tai salattua.

Jos joku henkilö loukkaa minua sanoillaan, nousee mieleeni spontaanisti kiukku tai paha olo. Kukin meistä reagoi omalla tavallaan, kun oikeampi tapa olisi pysähtyä miettimään. Asettua toisen asemaan, kysellä ja ennenkaikkea kuunnella, mikä on aiheuttanut hänen pahan olonsa
Minä olen edelleen sama henkilö kuin olin ennen hyökkäystä. Ja jos tunnistan, ymmärrän, tehneeni väärin, ovat katumus, anteeksipyyntö, mahdollisuus sopimiseen ja anteeksi saamiseen lopulta voimauttavia tunteita molemmille osapuolille.

”Minua vastapäätä joko ulkoisessa tai sisäisessä todellisuudessa on jotakin tai joku, joka kutsuu, haastaa, uhkaa, viettelee, kyseenalaistaa, pyytää tai lupaa jotakin. Se käynnistää minussa prosessin. Elävät peilit näyttävät minulle sen, mikä minussa itsessäni on jollakin tavoin avoimena, kesken toteutumistaan ja ratkaisuaan odottamassa.
Siihen mikä on vastapäätäni, ihminen, olio tai asia, suhde voi perustua vaikka samanlaisuuteen, peräkkäisyyteen, käänteisyyteen, täydentävyyteen tai vastakkaisuuteen.”
-Martti Lindqvist-

ELÄMÄ ON ARMOLLINEN

Saan aina uudelleen ja uudelleen tilaisuuden oppia. Mieleeni on jäänyt myös opetus, että aina kun nousee spontaanista EI, niin on syytä pysähtyä tutkimaan, mitä kiellän tai pakenen.

Kun airosta putoaa vesipisara, muodostuu ympyrä, joka laajenee ja laajenee, muodostaa uusia ympyröitä ympäri ja ympäri, heikkenee ja häviää näköpiiristä, mutta ei häviä vaan muuttaa olomuotoon.
Ympyrä kertoo jatkuvuudesta. Meillä on aikaa valita, missä kierteessä haluamme kasvaa, kohdata omat ihmisenä olemisen peruskysymykset, oppia virheistä. Yksin en siihen pysty, tarvitsen peilejä ympärilleni.
”Sattumaa ei ole”, sanoi opettajani Martti Lindqvist.

Tarvitsen auttavia käsiä, enkeleitä.

Rannan höyhen, enkelin ja suojeluksen symboli.