Au pairin arkea ja juhlaa

Kolme viikkoa Englannissa ja uuden työn parissa on vierähtänyt uskomattoman nopeasti, vaikka toisaalta tuntuu että olisin ollut täällä pidempäänkin, viihdyn nimittäin oikein hyvin.

Olen saanut joka viikko perheeltäni aikataulun, josta ilemenee päiväkohtaiset tehtäväni, sekä ajat jolloin vahdin lapsia (koulu alkaa vasta ensi viikolla), mikä on toiminut mainiosti, sillä tiedän tarkkaan koska olen vapaalla ja mitä minulta odotetaan. Tyypilliseen työpäivääni kuuluu 2-5h lasten kanssa olemista (usein suuntaamme puistoon piknikille tai pyöräilemään), siivoustehtäviä ja joko lounaan tai illallisen valmistaminen. Perheen kanssa kommunikointi ja asioiden hoitaminen on muutenkin ollut helppoa, ja he ovat minua kohtaan hyvin reiluja ja kohtelevat kuin perheenjäsentä. Olen myös saanut täydet valtuudet lasten komentamiseen tarvittaessa, ja he luottavat arviointikykyyni  eivätkä kumoa ohjeitani “mutta kun meidän kullannuppu”-päänsilityksillä. Olen vertaillut kokemksia perheistä muiden au pairien kanssa, ja vaikuttaa siltä että kohdallani on käynyt todella hyvä tuuri. Kaiken tämän ansiosta vähintään kerran päivässä ajattelen, että oikeasti rakastan työtäni ja sen tuomia mahdollisuuksia. Olen hyvin tyytyväinen että lähdin.

Lounaspiknik puistossa - ei huono työpäivä

Lounaspiknik puistossa – ei huono työpäivä

Ei elämä pikkulapsiperheessä silti aina ruusuilla tanssimista ole. Lapset osaavat olla hyvinkin hankalia, erityisesti jos sattuu sateinen päivä emmekä pääse ulos purkamaan energiaa. Perheen äiti kuvailee jälkikasvuaan “ulkoilmalapsina”, mikä pitää hyvin paikkansa. Toisaalta on positiivista että lapset ovat aktiivisia ja viihtyvät ulkona, näin joudun itsekin aktivoimaan itseni ja pääsen ulkoilemaan kauniissa kaupungissa. Vaikka kaupunki on kaunis, on se myös aika pieni, joten muita au paireja tai nuoria on hankala tavata, eikä iltaisin ole oikein muuta tekemistä kuin katsoa elokuvia kotona. Ei se kuitenkaan suuremmin haittaa, sillä työpäivän päätteeksi ja iltalenkin/kuntosalin jälkeen olo on jo aika nuutunut, eikä seuraavasta päivästä tahdo selvitä huonoilla yöunilla. Asioiden hoitaminen on myös nielaissut suuren osan vapaa-aikaani. Käytännön esimerkkinä tästä tilanne kuluvalta viikolta: puhelimeni sattui hajoamaan, ja tarvitsin tilalle uuden. Sain uuden, mutta vanha sim-korttini ei käynyt siihen. En pysty ottamaan oikeaa puhelinliittymää, koska minulla ei ole englantilaista pankkitiliä, ja jotta sellaisen saisi, täytyisi pankille olla jonkinlainen todiste osoitteestani täällä. Koska työskentelen au pairina, saan taskurahani käteisellä, en maksa veroja, vakuutuksia, saa tukia tai ole muutenkaan rekisteröity mihinkään (kuten oppilaitos yms.), on osoitteen todistaminen miltei mahdotonta. Ja ilman pankkitiliä minkäänlaisten sopimusten, kuten kuntosalijäsenyyden laatiminen on hyvin vaikeaa. Eli perhe-elämän lisäksi myös maahanmuuttajan arki on täynnä haasteita, jotka kotimaassa ovat itsestäänselvyyksiä.

11995382_10153650915252835_412092073_o

Illallinen Cheltenhamissa

Lohdutusta, vertaistukea ja muuta ajateltavaa saa niin vanhoista ystävistä Suomessa (joista olen hyvin kiitollinen!), kuin uusista täällä. Vaikka nuorten tapaaminen kaupungissani on melko hankalaa, olen kuitenkin tavannut uusia ihmisiä muista kaupungeista. Facebookissa on paljon sivustoja lähikaupunkien tai koko Enlannin au paireille, jossa tapaamisia sovitaan miltei joka illalle. Toissa viikonloppuna kävin Lontoossa päiväreissulla, ja tapasin norjalaisen ja suomalaisen (vieläpä kuopiolaisen!) au pairin, ja Cheltenhamissa, jossa tapasin suomalaisen tytön joka asuu täällä mutta työskentelee muissa tehtävissä.

Sitä yhteisöllisyydentunnetta on vaikea kuvailla, kun tapaa jonkun toisen, joka jakaa täsmälleen samat kokemukset ja ymmärtää mitä itse käyn läpi. Nauroimme omille Suomijuntti-tavoillemme, mutta ihmettelimme myös brittien perinteitä, puhuimme suomalaisesta ruuasta ja välillä istuimme hiljaa (aah, hilajaisuus on brittien kanssa harvinaista herkkua). Tärkeintä on kuitenkin ihan vain se, että saa jakaa hetken oman kulttuurin edustajan kanssa, se on helppoa olemista. Tämä lieneekin syy siihen, että paikallisia ystäviä ei kukaan tuntemistani “maahanmuuttajista” ole oikeastaan löytänyt. Ehkä on vain helpompi lyöttäytyä sellaisten seuraan, joiden kanssa voi hetkeksi karata brittiarjesta ja tuntea kuuluvansa johonkin, eikä olla ainut erilainen. Ei eri kulttuurin edustajana täällä huonot oltavat sinänsä ole, että Britannia on hyvin monikulttuurinen, mutta jokaiselle ulkomailla pidempään pysyttelevälle tulee varmasti yllätyksenä, kuinka vahvasti oma kulttuuri onkaan osa itseä. Lauantaina suuntanani on pieni lähikaupunki, jossa on tiedossa Suomityttöjen illallinen ja jatkot paikallisessa pubissa!

Suomityttöjen juttutuokio kauniissa puistossa

Suomityttöjen juttutuokio kauniissa puistossa

Shoppailua Lontoon Oxford Streetillä (nähtävyyksiä sitten joskus toisen kerran)

Shoppailua Lontoon Oxford Streetillä (nähtävyyksiä sitten joskus toisen kerran)

Helteisen shoppailupäivän pelastus Lontoossa. Kuopion tytöt koolla!

Helteisen shoppailupäivän pelastus Lontoossa. Kuopion tytöt koolla!

Olen oikeastaan aika yllättynyt kuinka tasaisesti kaikki on täällä sujunut. En ole kokenut suuria romahduksia tai järkyttävää yksinäisyyden tunnetta, vaan iloa ja onnea siitä, että otin vastaan tämän mahdollisuuden. Voi tietenkin olla, että ensimmäiset kuukaudet kuluvat niin sanotusti alkuhuumassa, ja todellisuus iskee vasta myöhemmin, mutta uskon kuitenkin että erinomaiset välit host-perheeni kanssa ehkäisevät totaalisia romahtamisia. On tärkeää tuntea olevansa kotona. Huolimatta pankkien haluttomuudesta toivottaa minut tervetulleeksi, ovat britit muuten olleet hyvin ystävällisiä ja avoimia minua kohtaan, ja yleisesti ilmapiiristä täällä aistii positiivisuuden ja yhteisöllisyyden.

Uusi kotikaupunki

Uusi kotikaupunki

Kiitollisena ja onnellisena hyvin kuluneista ensimmäisistä viikoista haluan välittää lämpimän halauksen perheelleeni Suomeen – minulla on täällä hyvä. Lisäksi paljon tsemppiä ja onnea ystävilleni, joista monet ovat myöskin aloittaneet uuden seikkailun koulun merkeissä! Kaikille muille: unelmoikaa ja uskaltakaa kokeilla, katsokaa ympärillenne ja vielä vähän pidemmälle, huomaatte kyllä miksi.

Ensi kerralla taas enemmän kokemusta ja uudet tuntemukset!

Kommentit

  • Päivi Nokelainen

    Kiitos Sanni!
    Olipas kiva taas lukea kokemuksistasi, seikkailuistasi. Toivon Sinulle paljon iloa ja onnea.
    Päivi

  • Äiti

    Kiitos Sanni kuulumisista. Kiva kuulla että siellä kaikki hyvin. Täälläkin kaikki hyvin, lukuunottamatta hirmuista ikävää! Toivottavasti näemme lokakuussa.

Jätä kommentti

*