Lakkiaiset Tukholman tapaan

Onnea ylioppilaalle!

Koulut ovat olleet Suomessa kesälomilla nyt reilun viikon, ja harmikseni jäin sivuun kaikkien valmistuvien ystävieni suuresta päivästä, sillä makasin sängyn pohjalla nielurisaleikkaustoipilaana. Entistä ehompana pääsin onneksi juhlistamaan puoliserkkuni Rebecan lakkiaisia Tukholmaan! Kuten aiemmin lupasin, kerron nyt kuvien kera ja oman kokemukseni pohjalta kuinka ruotsalaiset lakkiaiset eroavat suomalaisista. Tämä kirjoitus tosin kertoo vain kaksista Tukholmalaisista valmistujaisista, joten tavat ja perinteet voivat vaihdella riippuen paikkakunnasta ja koulusta.

Ruotsissa koulut eivät lopu kaikki samana päivänä kuten Suomessa, mikä on toisaalta ihan mukavaa ja järkevää. Näin kutsuttujen ei tarvitse valita useiden juhlien väliltä mihinkä mennä, kun kaikkiin ei välttämättä ehdi. Ennen valmistumista monilla kouluilla on luokan oma studentskiva, joka järjestetään esimerkiksi etukäteen varatussa yökerhossa. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu ruokailu ja juhlimista luokan kesken. Jotkut koulut järjestävät myös tanssiaiset ennen valmistujaisia, toisin kuin Suomessa lukion toisella luokalla järjestettävät vanhojentanssit.

Valmistujaispäivän aamuna ylioppilaat menivät ensin koululle valokuvaukseen ja katsomaan opettajien järjestämiä esityksiä. Iltapäivällä he perinteen mukaan juoksivat ulos koulun pihalle onniteltavaksi, jossa vanhemmat ja ystävävät odottivat ylioppilaan kuvalla varustetun kyltin kanssa.

Uudet ylioppilaat juoksemassa ulos Fryshusets gymnasiumista.

Uudet ylioppilaat juoksemassa ulos Fryshusets gymnasiumista.

Ruotsissa on tapana tehdä ylioppilaalle kyltti hänen omasta, usein lapsuudenkuvastaan

Ruotsissa on tapana tehdä ylioppilaalle kyltti hänen omasta, usein lapsuudenkuvastaan

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, myös ylioppilaslakki on Ruotsissa erilainen. Edessä lukee usein ylioppilaan nimi, ja lyyran tilalla olevan kiven värin saa itse valita. Valkoisen ja mustan osan välissä olevan nauhan väri kertoo miltä linjalta on valmistunut.

Onnittelujen jälkeen oli vuorossa suomalaisen penkkarikulkueen tapainen rekka-ajelu, jossa karkkien sijaan ruotsalaiset viskovat lava-autoista litroittain olutta. Kuten suomalaiseenkin tyyliin kuuluu, on rekoissa itsetehdyt iskulauselakanat, mutta meno on ruotsalaisten ajeluissa astetta rajumpi kovine musiikkeineen. Koska viinaa lentää ja on auton lavalla nilkkoihin asti, vaihtavat monet juhla-asunsa ajelun ajaksi pois ja menevät uudelleen suihkuun ja laittautumaan ennen kuin vieraat saapuvat. Yllätyin miten vapaamuotoisia ja rentoja sikälaiset koulujen perinteet omiimme verrattuna olivat.

11390230_973591029339123_2841049151516978764_n

 

Kotona juhlissa mukavan rento tunnelma jatkui, ja vieraat saivat vapaasti keskustella keskenään ja nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta. Tarjolla oli kaikkea kurdilaisista Kubba-pyöryköistä suomalaisiin karjalanpiirakoihin ja munavoihin. Loistavat isäntä ja emäntä pitivät huolen siitä että jokaisella riittää ruokaa ja juomaa, ja sehän takaa hyvän juhlatunnelman! Lahjojenavauksen lisäksi ohjelmana oli muutama Rebecan ystävän laulama hieno kappale. Aika kului juhlissa kuin siivillä, ja sain tutustua moneen mukavaan uuteen ihmiseen. Suurin osa vieraista puhui myös suomea, mutta seuraavan päivän valmistujaisissa sain hyvän kielikylvyn.

Juhlatarjoiluja ruotsalaiseen ja suomalaiseen tapaan

Juhlatarjoiluja ruotsalaiseen ja suomalaiseen tapaan

 

 

 

 

 

 

IMG_2740Valmistujaisjuhlissa koristeet ovat usein ruotsin lipun väreissä, mutta jos ylioppilaalla on useampi kansalaisuus tai juuria muualla, voidaan koristeissa käyttää myös kyseisen maan lipun värejä.

Onnea ylioppilaalle!

Onnea ylioppilaalle!

 

Ruotsissa on perinteenä että tytöillä on valmistujaispäivänä yllään valkoinen mekko. Se luo yhtenäisyydentunnetta ja toimii samankaltaisena symbolina kuin ylioppilaslakki.

Kun vieraat olivat lähteneet, suuntasimme Rebecan ystävien kanssa lasillisille Nonni-nimiseen baariin, ja sieltä Ambassadeur-klubille, jossa oli ihmisiä ihan jonoksi asti. Päivä oli aivan ihana ja ikimuistoinen, kiitos siitä kuuluu kaikille mukaville ihmisille jotka olivat mukana jakamassa sen!

Juhlatyyli

Juhlatyyli

Yhteenvetona mielestäni suurin ero suomalaiseen ylioppilasjuhlaan verrattuna oli tilaisuuden rentous, sillä päivään sisältyi paljon vauhdikasta ja hauskaa tekemistä, eikä niinkään paikallaan ja pynttäytyneenä pönötystä sekä ikivanhoja ja jotenkin melankolisia perinteitä. Suomessa painotetaan enemmän tilanteen arvokkuutta ja akateemisuutta. Arvostan paljon suomalaista ylioppilasjuhlaa sekä vanhoja tapoja, enkä vaihtaisi niitä mihinkään. Parasta on saada kokea eri maiden uniikit ja omannäköiset perinteet, silloin näkee ja arvostaa myös omiaan.  Eroavaisuuksista huolimatta, aivan kuten suomalaisissakin ylioppilasjuhlissa itse juhlakalu ei ehdi syömään, ei juomaan, ei istumaan, eikä millään rupattelemaan kaikkien vieraiden kanssa, mutta nauttii silti täysin rinnoin yhdestä elämänsä tärkeimmästä ja hienoimmasta juhlasta, jonka varmasti muistaa loppuelämänsä!

Paljon onnea Rebecca! Grattis Rebecca!

Oletko itse kokenut ylioppilasjuhlat Ruotsissa? Kerro toki mitä mieltä olit!

Seuraavassa postauksessa voisin jatkaa vielä Tukholma-linjalla ja kertoa reissun muista tapahtumista. Pysy kuulolla!

 

Kommentit

  • Jaana

    Voi kun kivasti kirjoitit juhlistamme Sanni. Todella ihana kun pääsit tulemaan. Pian meidän yli-oppilas on Kuopion humussa ja kielikylvyssä:) Näkemisiin ja kuulemisiin Tukholmasta:)

Kommentointi on suljettu.