Blogi on pitänyt nyt melkein kuukauden hiljaiseloa, mutta tämä siksi, että olen keskittynyt hakemaan yliopistoon tänne Englantiin. Se kannatti, sillä viime viikolla sain tiedon Bristolin yliopistosta, että minut on valittu opiskelemaan childhood studies-kurssille!
Tuleva opinahjo. Kuvan lähde: https://www.studentcrowd.com/university-l1000825-s1008584-university_of_bristol-bristol
Hakuprosessi luokanopettajan opintoihin osoittautui hankalammaksi kuin luulin – täällä ei pidetä samanlaisia ennakkomateriaaleihin perustuvia pääsykokeita kuin Suomessa. Sen sijaan hakijat kirjoittavat personal statementiksi kutsutun kirjoitelman, jossa kuvailevat miksi hakevat kyseiselle kurssille ja miksi heidät tulisi valita. Kirjoitelman lisäksi opettajankoulutukseen hakevilta vaaditaan matematiikka -sekä luetunymmärtämistestin läpäiseminen, vähintään kahden viikon kokemus työskentelystä paikallisessa peruskoulussa, haastattelu yliopistolla sekä suositus esimerkiksi entiseltä opettajalta. Kurssi, jolle minut valittiin ei johda opettajanpätevyyteen, joten en onneksi joutunut suorittamaan edellä mainittuja vaatimuksia, sillä sain paikan todistuksen ja personal statementin perusteella. Olen kyllä kamalan huojentunut, koska matematiikkatesti olisi ollut aika haastava ainakin minun tasolleni (ja sen saa uusia vain 2 kertaa, minkä jälkeen joutuu odottamaan 2 vuotta!), harjoittelupaikka koululta tuntui olevan vaikea saada (monilla kouluilla kymmeniä opettajaharjoittelijoita, ja rikosrekisterin tarkistus kestää 8 viikkoa) ja haastattelussa olisi ollut monia erilaisia mielestäni vaikeita osioita. Olen kuullut, että täällä on tällä hetkellä pula opettajista, mutta silti hakuprosessi on tehty aika vaikeaksi.
No, ei tarvinnut stressata kauaa, sillä kolme päivää hakemuksen lähetettyäni sain tarjouksen Ison Britannian parhaimpiin lukeutuvista yliopistoista, josta on valmistunut muun muassa useita nobelisteja. En todellakaan odottanut tarjousta kyseiseltä yliopistolta, ja hakemuksenkin lähetin ajatuksella ”ainahan sitä voi kokeilla”. Eli olin kyllä todella yllätynyt, enkä oikein vieläkään usko todeksi että ensi syksynä astelen arvostetun yliopiston käytävillä Winston Churchillin jalanjäljillä. Monilla arvostettuihin yliopistoihin päätyvillä ajatus ja unelma opiskelupaikasta on ollut olemassa jo kauan, ja he ovat tehneet ison työn saadakseen todistuksen, jolla erottua. Minä en koskaan oikeastaan edes kuvitellut opiskelevani ulkomailla, saati jossain hienossa yliopistossa, joten tieto tuntuu vielä hyvin absurdilta.
Childhood studies-kurssi kestää kolme vuotta, ja käsittelee lapsuutta syntymästä 19 ikävuoteen. Kurssilla keskitytään lasten hyvinvointiin, köyhyteen, väkivaltaan, seksuaalisuuteen, nuorisotyöhön, terapiatyöhön, oppimisvaikeuksiin, lasten oikeuksiin ja lakiin, sekä moneen muuhun sosiaaliseen vaikuttajaan lapsen elämässä. Aihe on hyvin laaja, mutta mielestäni todella mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen. Työllistymis -tai jatkokoulutusmahdollisuuksia on lukemattomia, ja työnantajat arvostavat Bristolin yliopiston tutkintoja.
Yksi lempiosistani Bristolissa: Clifton Suspension Bridge. Kuvan lähde: http://www.startupbootcamp.org/events/sbc-insurance-bristol-fasttrack.html
Toki arvostetusta tutkinnosta joutuu kirjaimellisesti maksamaan kovan hinnan: 9000 puntaa per vuosi, ja lisäksi asumis -ja elinkustannukset. Olen myös varma, että kilpailu ja taso tulee olemaan kova, eli on oikeasti tehtävä töitä ettei jää muiden jalkoihin. Onneksi en ole ikinä ollut kovin kilpailuhenkinen koulun suhteen, ja äiti on aina sanonut että teet vaan parhaasi ja se mihin se riittää, on tarpeeksi. Se tarkoitti aikoinaan sitä että toin kotiin niin kymppejä kuin kutosiakin, mutta aina siellä oltiin minusta ylepitä ja varmoja siitä että tein parhaani. Luotto, rohkaisu ja hyväksyntä on varmasti antanut minulle rentoutta ja iloa opiskeluun, sillä eihän opiskelun tarkoitus ole pelkästään olla suorittamista, vaan oppimisen iloa. Eli en lähde epätoivoisesti tavoittelemaan kurssin parasta arvosanaa tullakseni tyytyväiseksi, vaan oppimaan innokaasti lisää omana itsenäni ja nauttimaan tästä hienosta mahdollisuudesta!
Jari Holopainen
Kiitos hienosta ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta sekä kuvista! Eilen kommentoin erästä blogia ja kun kerroit tästä englantilaisesta tavasta valikoida opiskelijoita ja miten täällä Suomessa asia toimii, erot ovat suuret. Suomessa ollaan edelleen kiinnostuneita ehkä eniten siitä, miten hyvin oppi on sisäistetty koulutuksen aikana. Täällä palkitaan hyvistä suorituksista opiskelun aikana työllä. Englantilainen tapa näyttäisi hakevan suosituksia eri osapuolilta – ikään kuin siinä tapahtuisi valikoituminen erilaisiin ja sopiviin tehtäviin.
En tiedä kumpi menetelmä on parempi, molemmissa on puolensa. Suomalainen metodi saattaa johtaa alueelliseen eriarvoistumiseen. Englantilainen ehkä hierarkiaan. Tsemppiä ja menestystä opintoihin.
Sanni Tikka
Kiitos kommentista!
Erot tosiaan ovat suuret, ja olet oikeassa siinä että englantilainen koulusysteemi (ja moni muukin systeemi) on hyvin hierarkinen. Harvoin yliopistoihin on minkäänlaisia pääsykokeita, vaan yliopistot valitsevat opiskelijansa todistusten (ja käydyn koulun eli yksityis- vs. valtionkoulu) perusteella, ja tarvittaessa käyttävät personal statementia erottaakseen samanlaiset hakijat. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta laittaa lapsiaan yksityiskouluun, ei haku valitettavasti ole täysin tasavertaista (toisin kuin Suomessa, jossa kaikki ovat samalla viivalla ja motivaatio mitataan pääsykokeilla), vaikka tämä kiistetään ja asettelusta koitetaan päästä eroon, ja taata kaikille tasavertainen mahdollisuus.
Kyllä mielestäni Suomen systeemi on parempi, sillä mahdollisuuksia ei lytätä vaikka ei olisi ylioppilaskirjoituksissa menestynyt kovin hyvin. Mitä opintoihin ja työllistymiseen tulee, työnantajat katsovat enemmän oppilaitosta, mistä valmistut, kuin tutkintoa tai arvosanoja.
Molemmissa varmasti hyvät ja huonot puolensa, mutta toivon silti, että Suomi jatkaisi ilmaista ja tasa-arvoista koulutussysteemiään, vaikka itse valitsinkin Englannin.
Inka Karppinen
Hienoa että pääsit kurssille!
Itsekin käynyt kaikki tutkintoni englannin kamaralla. Saanko kuitenkin vielä korjata juttua sen verran että englannissa yliopistoon pääsee helpommin jos kuulut ns. ”mature-student” kategoriaan ja sinulla on hieman työkokemusta. Ikärajana taisi olla 21v. eli vaikka kouluarvosanoilla on merkitys niin personal statement ja työ-elämänkokemus katsotaan tarkemmin. Itse pääsin aikoinani (22v) yliopistoon täällä puhelinsoitolla ja UCAS papruja ei tuolloin tarvinnut edes täyttää.
Itse uskon kyllä tähän englantilaiseen systeemiin missä yliopistoon lähdetään motivaation pohjalta eikä pääsykokeita ole, mutta täällä ei yliopistosta valmistuta ammattiin suoranaisesti vaan esim. historian tutkinnolla voit mennä vaikka kansainväliseen pankkiin töihin graduate-scheme:n kautta ja niin edetä pankkiirin uralle. Yliopistossa täällä opitellaan itsenäistymään. Tulet varmaan huomaamaan sen kurssikavereissasi :) Muistan että kämppikseni ei osannut edes keittää kananmunaa tai tehdä tunnilla muistiinpanoja. Itse koinkin eka yliopistovuoden turhauttavana, mutta taso nousee äkkiä kakkos- ja kolmosvuodella. Maisteri sitten erikseen jos halajaa.
Haitko muuten lainaa täältä englannista yliopistomaksuihin? Niihin pitäisi saada avustusta.
p.s. päivääkään en ole katunut etten päässyt Jyväskylän yliopistoon lukemaan psykologiaa, vaikka kirjoitinkin Suomessa 6 parhaan joukkoon psykologiasta (reaalina). Pääsykokeissa matikka ei luistanut, psykologia kyllä. Pääsin sitten täällä englannissa yliopistoon ja olen saanut tilastotieteistä (olevinaan se matikka osuus) täysiä kymppejä. Onni onnettomuudessa, sillä Suomen yliopistot eivät maailman tilastoissa ole todellakaan kärjessä (Helsinki oli joskus sijalla 75) kun taas nykyinen yliopistoni on maailman tilastoissa aina kymmenen parhaan joukossa.
Sanni Tikka
Moi Inka!
Näin minäkin ajattelin, että varmasti olen erottunut statementini puolesta, mutta kuulin eräältä opettajalta, että kyseinen koulu ei juurikaan lue statementejä, vaikka niihin paljon vaivaa laitetaan. Tiedä sitten mikä minun (ja muiden kansainvälisten tai mature-student-hakijoiden) kohdallani on ollut tapaus, toivoisin että ovat lukeneet ja valinneet sen perusteella, eikä sen mitä olen numeroissa.
Olet kyllä oikeassa siinä, että täällä on se etu, ettei ole sidoksissa tutkinnosta saatavaan ammattiin, ja esimerkiksi opettajaksi on helppo edetä vaikka omalta kurssiltani suorittamalla vuoden pituisen PGCE kurssin. Sekä siinä, että suomalaisilla pääsykokeilla ei täysin voi mitata hakijan pätevyyttä ja motivaatiota, en minäkään Suomessa päässyt yliopistoon. No, molemmissa on siis puolensa, mutta kyllä minuakin kiehtoo Englannin koulutussysteemi ja sen mahdollisuudet enemmän kuin Suomen. Saa nähdä minkälaisia kurssikavereita sattuu, mutta olen kyllä varautunut juuri tuohon mistä puhuit :)
En ole vielä hakenut lainaa, mutta haen kyllä. Käsittääkseni Kelalta saa tänne kuitenkin opintotukea, ainakin muut Englannissa opiskelevat suomalaiset ystäväni saavat.
Ihana kuulla, että kokemuksesi on ollut hyvä. Kyllä kaikella on tarkoituksensa.
Kiitos hyvästä kommentista!