Vierailu tulevaan kotiin

Tervetuloa blogiini ja mukaan seuraamaan ensimmäistä omaa suurta seikkailuani! Luvassa on varmasti paljon ihmetystä, nolostusta, iloa, surua ja uusia ystäviä, ja on mahtavaa että saan jakaa sen kaiken kanssanne! Lähden siis elokuussa au pairiksi Englantiin, pieneen kaupunkiin 150 kilometriä Lontoosta lounaaseen, ja kirjoitan tätä blogia kertoakseni reissun eri vaiheista; lähtövalmisteluista, pakkaamisesta (hirvittää jo nyt), tunnelmista paikanpäällä sekä tietenkin jokapäiväisestä elämästä ja työskentelystä brittiperheessä. Olen itse kiinnostunut eri kulttuureista, joten varmasti pohdin myös brittien outoja tai hauskoja tapoja, sisustusta, koulutusta, kasvatusta tai kaikkea mikä ikinä herättää ajatuksia savolaistytön mielessä. Ensimmäisessä postauksessani kerron sekalaisesti vierailustani tulevaan host-perheeseeni ja ensivaikutelmasta ihmisistä sekä paikoista.

Kävin siis tutustumassa perheeseen ja tulevaan kotikaupunkiini Cirencesteriin muutama viikko sitten, ja niin siirappiselta kuin se kuulostaakin, kaikki tuntui juuri täydellisestä! Kaupunki oli juuri sopivan kokoinen ja ihanan idyllinen vanhoine taloineen ja putiikkeineen, ja perhe nuori, aktiivinen ja ystävällinen. Perheessä on kaksi lasta, 3-vuotias tyttö ja 4-vuotias poika, jotka ovat maailman suloisimpia apinoita! Apinoilla tarkoitan heidän energisyyttään haluaan kiipeillä syliin joka välissä. Mutta minä pidän läheisyydestä ja halimisesta, ja on positiivista etteivät lapset ainakaan vierastaneet minua. Vanhemmat ovat nuoria ja aika rentoja, vaikkakin lapsille on käytössä tietyt kasvatusmallit, joita ainakin perheen isä haluaa noudattaa tarkalleen. Minusta on oikeastaan hyvä että vanhemmilla on selvät sävelet siitä, kuinka lapset kasvatetaan, ja että perheessä vanhemmat ovat selkeästi vastuussa päätöksistä.

Cirencesterin keskusta ja Johannes Kastajan kirkko. Kuva on hieman pimeä mutta siitä saa ehkä jotain ideaa arkkitehtuurista.

Cirencesterin keskusta ja Johannes Kastajan kirkko. Kuva on hieman pimeä mutta siitä saa ehkä jotain ideaa arkkitehtuurista.

Jos nyt joitain kulttuurieroja esimerkiksi kasvatuksessa toisin esille vierailuni perusteella, niin ainakin sen kohteliaisuuskasvatuksen, jota britit harrastavat. Eli melkeinpä joka lauseeseen sisältyy joko sana please tai thank you, ja auta armias jos pyytäessäsi jotain unohdat sanoa loppuun please, briteille tämä on järkytys. Suomalaisen korvaan tällainen yltiökohtelias puhe kuulostaa oudolle, mutta varmasti siihenkin tottuu ajan kanssa. Eniten jännittää se, kuinka hyvin itse muistan sanoa please ja thank you, sekä muut kohteliaisuusfraasit, ja muistuttaa niiden käytöstä vielä lapsiakin! Englantilaisten välittömyys ja sosiaalisuus tekivät minuun vaikutuksen, aina on aikaa teekupposelle ja pienelle rupattelulle. Ehkä juuri se lämmin vastaanotto ja kotoisuuden tunne saivat minut tuntemaan kuin olisin saapunut toiseen kotiini. Eikä maisemien kauneutta voi kiistää kukaan.

Wye valleyn kansallispuisto

Wye valleyn kansallispuisto

Kaikkein kirkkaimpana mieleeni jäi se, kun perheen isä kokkasi kömpelönä ehkä kolmatta kertaa elämänsä aikana ja äiti tanssi Taylor Swiftin tahtiin viinilasi kädessään. Jep, eivät he voi olla kovin kamalia.

Toivottavasti kiinnostuit blogistani ja haluat vielä kuulla kuinka seikkailuni ja lähtövalmisteluni etenevät! Palaan vierailuuni ja kokemuksiini sekä mietityttäviin asioihin varmasti vielä lähempänä lähtöä, mutta halusin antaa ensin kuvan siitä mikä minua au pairina, ja sinua lukijana odottaa. Kerro toki mitä mieltä olit ja haluaisitko kuulla jostain aiheesta lisää?

Kommentit

  • Päivi Nokelainen

    Varmasti tulen seuraamaan kirjoitteluasi. Minua kiinnostaa kovin tuo enkkukulttuuri, sen tavat yma. Onnea matkaan! Jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää.

    • Sanni Tikka

      Kiva kuulla! Brittikulttuuri on kyllä mieleniintoinen, jotenkin paljon avoimempi ja perhekeskeisempi kuin mitä suomalainen. Monet tavat myös juontavat juurensa viktoriaanisilta ajoilta. On hienoa että perinteitä kunnioitetaan vieläkin.

Jätä kommentti

*