Iisalmen Kalevalakuoro haluaa toivottaa kaikille oikein rauhaisaa ja levollista joulun aikaa. 🎄 Jouluna on lupa rentoutua, nauttia läheisten seurasta, kuunnella itselle mieluisia säveliä ja ennen kaikkea antaa itselle aikaa.
Vuoteen on mahtunut paljon: olemme konsertoineet yksin ja yhdessä, osallistuneet kuorokatselmukseen hienolla menestyksellä, harjoitelleet monia, monia tunteja, koettu monenlaisia tunteita, pidetty narikkaa kulttuurikeskuksella ja paljon muuta. Kuorokausi päättyi hienoon jäähyväiskonserttiin., kiitos Leila.
Ensi vuosi on Iisalmen Kalevalakuorolle uuden aikakauden aloitus. Kuoromme pitkäaikainen kuoronjohtaja dir. cant. Leila Heikkonen teki upean työn kuoromme kanssa. Vuoden alusta kuoron taiteellisena johtajana aloittaa Anne Pohjoisaho.
Tammikuun 8. pv kuorokausi alkaa, Kauppis-Heikin koululla klo 18-21! Tule kuuntelemaan ja näkemään mitä kuorossa laulaminen on. Tervetuloa mukaan aivan mahtavaan harrastukseen.
Kiitän myös omasta puolestani blogin lukijoita ja seuraajia, kuoron blogisti vaihtuu vuoden vaihteessa. Jatkossakin saatte lukea blogista kuoron kuulumisia/tapahtumia. Seuraa meitä myös facebook ja instagram. Iisalmen Kalevalakuoro on myös youtubessa, käy kuuntelemassa. 🎶😪
Outi Heikkinen, Iisalmen Kalevalakuoro ry hallituksen varajäsen, blogisti