Koulukiusatuksi joutumisen ei tarvitse määrittää koko loppuelämää

Hei kaikille lukijoille. Olen Sanni, 35-vuotias entinen koulukiusattu, nykyinen haaveilija, unelmoija ja taivaanrannan maalari. Minua on kiusattu sekä yläasteella, että hieman myös lukiossa ja vielä yliopistossakin. MLL:n Elina ja Tiitu pyysivät minua kirjoittamaan tähän blogiin tarinani siitä, kuinka selviydyin kiusaamisesta ja miten minusta tuli nykyinen itsevarma, elämää rakastava minä.

Ala-asteella sulauduin muiden oppilaiden joukkoon kuten kuka tahansa muukin lapsi, mutta yläkouluun mennessä huomasin hyvin nopeasti olevani erilainen kuin muut aloittavat seiskaluokkalaiset. Tai no, erilainen ja erilainen. Kaikki ihmisethän me olemme erilaisia. Toisilla on siniset silmät, toisilla harmaat. Yksi pelaa lätkää, toinen Fortnitea. Joku niitä molempia. Olisinpa tiennyt jo tuolloin sen, että erilaisuus ja sitä kautta syy kiusaamiseen voidaan tuottaa kenelle tahansa. Minä olin lapsenomaisempi kuin muut ikäiseni, en omistanut Leviksen 501:ä tai Tallinnasta tuotuja merkkihuppareiden kopioita. Pelasin tennistä ja pesäpalloa sekä kuvittelin itseni fantasiakirjojen sankareiksi. Minua ruvettiin kiusaamaan heti yläasteen toisena päivänä muutaman oppilaan tiimoilta. Lähes kaikki oppilaat omalta luokaltani lähtivät kiusaamiseen mukaan, osa näin jälkikäteen ajatellen siitä pelosta, että kiusaamalla minua he välttivät sen, ettei heitä itseään olisi kiusattu. Ei kestänyt montakaan viikkoa, kun kiusaajia oli jo rinnakkaisluokalta ja ylemmiltä luokilta. Kiusaaminen levisi myös pesäpallotreeneihin. Valmentajani oli ensimmäinen aikuinen, joka puuttui kiusaamiseeni ja ette tiedäkään miten hyvältä se tuntui. Koulussa olin tottunut siihen, etteivät opettajat välittäneet, ja osittain sen takia tunsin ansaitsevani kiusaamisen. Olinhan niin arvoton ja mitätön, ettei kiusaamiseeni vaivauduttu puuttumaan. Kiusaamiseni oli sekä fyysistä, henkistä että sosiaalista eristämistä. Heiteltiin jääpaakuilla, kiskottiin hiuksista, käytävän roskis kaadettiin päälleni. Vedettiin luokassa pulpetteja kauemmas minusta ja naureskeltiin sekä selän takana, että suoraan minulle. Hingattiin kaverin pipoa päähäni ja sen jälkeen päiviteltiin isoon ääneen, ettei sitä voida enää käyttää. Ruokailu ja koulumatkat olivat niitä, joissa pelkäsin kaikista eniten. Niissä tilanteissa kukaan ei ollut puolustamassa minua. Minulla oli kyllä kavereita, mutta eivät hekään uskaltaneet nousta vahvoja kiusaajia vastaan, minkä olen jälkikäteen ymmärtänyt varsin hyvin.

Pelastuksekseni koitui ystävä, jonka sain yhdeksännellä luokalla. Ystävä, joka hyväksyi minut sellaisena kuin olin. Ystävä, joka kertoi minulle, ettei minussa ole mitään vikaa. Ystävä, jonka kanssa tunsin itseni merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Tämän ystävän avulla jaksoin yläasteen loppuun. Vaikka elämä onkin vienyt minua ja häntä eri suuntaan nyt aikuisina, olemme edelleen ystäviä ja hän on minulle hyvin tärkeä.

Lukiossa kiusaamiseni väheni ja loppui lähes kokonaan, mutta oireilin edelleen pelkäämällä ihmisiä enkä oikein uskaltanut ottaa kontaktia kehenkään. Vasta nyt aikuisena olen oppinut, että suurin osa ihmisistä on varsin mukavia, eivätkä he halua minulle pahaa. Olen myös osittain oppinut antamaan kiusaajilleni anteeksi. Heillä oli varmasti syynsä kiusata minua. Ehkä he olivat kateellisia. Tai halusivat olla luokan cooleimpia tyyppejä, eivätkö keksineet muuta keinoa saavuttaa tätä suosiota kuin kiusaamalla minua. Ehkä osalla heistäkin oli paha olla. Se, että olen antanut kiusaajilleni anteeksi, on antanut minulle rauhan. Kiusaaminen ei palaa mieleeni enää päivittäin ja olen oppinut pitämään itsestäni juuri tällaisena kuin olen.

Vaikka kiusatuksi tuleminen ei pyyhkiydykään pois historiastani tai identiteetistäni luultavasti koskaan, en anna sen rajoittaa elämääni. Voin välillä kääntää katseeni kuvitteelliseen peräpeiliin ja kurkata, että siellä se kiusaaminen sekä muistot ja tunteet siitä ovat, mutta olen nykyisin niin vahva, että voin kääntää katseen pois peräpeilistä tulevaisuuteen. Kaikkeen siihen, mitä tulevaisuudessa on koettavaa ja nähtävää. Tavallaan voisi sanoa, että olen kääntänyt kiusaamisen vahvuudekseni. Se näkyy elämässäni kolmessa tavalla: Ensinnäkin tutkin gradussani entisten koulukiusattujen elämäntarinoita tavoitteenani lisätä ymmärrystä siitä, että kiusaaminen voi vaikuttaa kiusatun elämään, identiteettiin ja niihin valintoihin, joita hän arjessaan tekee vielä vuosikymmenienkin jälkeen. Toiseksi, kouluttauduin syksyllä 2018 kokemusasiantuntijaksi kokemusalanani koulukiusaaminen ja siitä johtuvat mielenterveysongelmat. Kokemusasiantuntijuuden tiimoilta olen käynyt kertomassa omaa tarinaani muun muassa erilaisissa elämänhallintaryhmissä, psykiatrisilla osastoilla ja kouluissa. Kolmanneksi, toimin vapaaehtoisena vetäjänä MLL:n Järvi-Suomen piirin Selviydytään kiusaamisesta- projektissa. Projektin Selviytyjät- ryhmät on tarkoitettu 12-21-vuotiaille kiusaamista kokeneille nuorille ja niissä harjoitellaan mm. sosiaalisia taitoja, jämäkkyystaitoja, selviytymistaitoja sekä puretaan omaa kiusaamiskokemusta ja sen aiheuttamia tunteita. Ja tietysti etsitään sitä maailman parasta minää omine vahvuuksineen, haaveine ja toiveineen.

Yksi kiusaajistani on myös pyytänyt minulta anteeksi. Turha varmaan kuvaillakaan miten hyvältä se tuntui.

Sanni Vaskinen, Kokemusasiantuntija ja Selviydytään kiusaamisesta -projektin vapaaehtoinen, MLL:n Järvi-Suomen piiri

 

Jätä kommentti

*