Elokuun aikana Kuopiossa toteutettiin paikallisessa yhteistyössä neljä drop-in tilaisuutta, joissa sotaa Kuopion seudulle paenneille ukrainalaisille lapsille ja nuorille etsittiin harrastusmahdollisuuksia. Tilaisuuksissa kävi yhteensä hieman alle 300 ihmistä, joista lapsia ja nuoria oli vajaa puolet. Tilaisuudet toteutettiin Kuopion Navigaattorissa ja apua tarjosivat Navigaattorin työntekijän lisäksi vapaaehtoisia eri organisaatioista, tulkki sekä allekirjoittanut.
Harrastuksista aiheutuvat kulut katetaan vuoden 2022 loppuun saakka kohdennetusta lahjoituksesta. Tukien jakamisessa hyödynnytetään SOS-Lapsikylän Unelmista totta- harrastustukea, jonka kautta kaikkien vähävaraisten perheiden on mahdollista hakea tukea lapsen ohjatun harrastuksen toimintakuluihin. Tarve ukrainalaisten lasten harrastuksille ja harrastustuelle oli käsinkosketeltavan totta. Yhtä totta olivat hikikarpalot elokuun ensimmäisessä tilaisuudessa, elettiinhän tuolloin nyt niin kaukaisilta tuntuvia kesän viimeisiä hellepäiviä.
Yhteinen auttamisen halu
Tilaisuuksissa konkreettisesti etsittiin ja saatettiin yhteen harrastus ja sen järjestäjä, yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi lapsi/nuori ilmoitettiin samalla mukaan harrastukseen, mikäli se vain oli mahdollista. Useat eri harrastuksen tarjoajat osallistuivat yhteiseen hyvään tarjoamalla palveluaan erikoishintaan ja/tai erikoisjärjestelyin. Esimerkiksi paikallinen kiipeilykeskus järjesti itse ukrainalaisille kohdennetun tutustumiskerran, he hoitivat sinne tulkin sekä tarjosivat lapsille suunnatun erikoishinnan myös aikuisille lajista kiinnostuneille. Täydellistä! Oma kokemukseni on, että kaikki harrastusten järjestäjät tunnistivat avun tarpeen ja halusivat olla mukana auttamassa mahdollisuuksiensa mukaan. Joustoa löytyi monin eri tavoin. Tällaista on todellinen ilo olla mahdollistamassa.
Jeesitään kun on tarve, toimitaan ajoissa
Olisin enemmän kuin iloinen, jos voisin tähän kirjoittaa, että tällaisella kertaluontoisella tuella saimme hommat jiiriin ja tuen tarpeet Kuopiossa tyydytettyä. Valitettavasti elämme aikaa, jossa lasten, nuorten, perheiden, ihmisten tarpeet inhimillisyydelle ovat koko ajan kasvussa. Tarvitsemme toisiamme enemmän kuin aikoihin.
Kasvaneet elinkustannukset yhdistettynä maailman turvallisuustilanteeseen aiheuttavat jatkuvan, ja tällä hetkellä kasvavan avuntarpeen. Pienillä ja suurilla teoilla pystymme yhdessä vaikuttamaan ihmisten arkeen, hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Yhteisöllisyydelle on iso tarve, jotta saamme tehdä omista unelmistamme totta tänään ja huomenna.
SOS-Lapsikylän ehkäisevä työ mukana
SOS-Lapsikylä näyttää suuntaa palkkaamalla alueellisia ehkäisevän työn koordinaattoreita. Allekirjoittanut aloitti Kuopion ja Itä-Suomen alueella elokuussa, ja vuoden loppuun mennessä meitä on Suomen niemellä kasassa viiden hengen tiimi. Me ihmeviitoset koitamme parhaamme mukaan reagoida alueilla paikallisiin tarpeisiin ja kehittää yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa parempaa arkea lapsille ja nuorille.
Uusien, paikallisten toimintojen ohessa jalkautamme ja käynnistämme SOS-Lapsikylässä jo kehitettyjä ja hyväksi havaittuja toimintoja alueillemme. Olen saanut mahtavan vastaanoton eri verkostoilta, ja tässä haluankin siitä kiittää eri toimijoita – meillä Kuopiossa on vahva yhteistyön ilmapiiri ja tekemisen meininki!
Annetaan toisillemme mahdollisuus pärjätä, tehdään yhdessä samalla jonkun lapsen unelmista totta.
Tatu Savolainen, SOS-Lapsikylä, ehkäisevän työn koordinaattori