Lupaus kunnioituksesta

Minä lupaan olla aikuinen,
jotta sinä voit olla lapsi.
Minä lupaan olla läsnä,
jotta sinäkin osaat olla.

Minä lupaan olla itsekäs,
jotta sinäkin osaat olla.
Minä lupaan olla hellä,
jotta sinäkin osaat olla.

Minä lupaan olla avoin,
jotta sinäkin osaat olla.
Minä lupaan olla vahva
ja heikkokin,
jotta sinäkin saat
ja osaat olla.

Minä lupaan kasvaa vielä vähän,
jotta sinä voit kasvaa paljon.
Minä lupaan tehdä parhaani,
jotta sinä voit tehdä vielä paremmin.

Minä lupaan rakastaa,
jotta sinä voit olla sinä.

Vanhemmuus on mieletöntä. Se on tuo elämään iloja ja murheita, joita ei todellakaan osannut ennakoida. Joskus se paljastaa itsestä myös luonteenpiirteitä, joita ei todellakaan osannut ennakoida. Kuten kaikki ihmissuhteet, se on yhteistyötä. Sinä vaikutat lapseesi, lapsesi vaikuttaa sinuun. Mutta sinä olet aikuinen. Sinulla on valta ja vastuu. Se voi olla pelottavaakin. Teenkö nyt oikein? Mikä edes on oikein? Osaanko tai jaksanko tehdä oikein? Riittämättömyys on tuttu tunnu monessa perheessä.

Yhden vanhemman perheissä riittämättömyys voi olla hyvinkin konkreettista. Vuorokaudessa on 24 tuntia ja yhden aikuisen tuloilla voi tehdä x-määrän asioita. Lapset ovat kuitenkin armollisia. Vanhempana sinä olet heille rakas, teet lähes mitä tahansa. Teidän yhteisestä arjestanne lapsi oppii sen, mitä elämä on. Mikä on teidän kodissanne normaalia? Minkä haluaisit olevan? Hyväksynnän, armollisuuden, rakkauden? Kiireen, suorittamisen ja kireyden? Inhimillisyyden?

Lapsuus on merkityksellinen ajanjakso kenen tahansa elämässä. Kun ajattelet omaa lapsuuttasi, miten koet sen vaikuttaneen sinuun? Uskon, että meillä kaikilla on kipupisteitä ja kohokohtia lapsuudessamme, asioita, joista olemme oppineet ja jotka ovat muovanneet meitä yksilöinä. Sillä elämä on inhimillistä ja yllättävää. On itseasiassa kunnia olla osa kasvavan lapsen matkaa, jonkun lapsuutta, niitä hyviä ja huonojakin hetkiä. Niitä ilon, raukeuden, arjen ja juhlan hetkiä, joita haluaa vaalia. Ja niitäkin, kun kaikki menee pieleen ja huomaat tehneesi väärin. Ja erityisesti niitä, kun ei vain todellakaan jaksa, mutta on pakko. Sillä niin lapsi opettaa: läsnäoloa, aikataulutusta, priorisointia, armollisuuta, muun muassa. Opetus on ehkä erityisen intensiivistä yhden vanhemman perheessä ja ehkä sekin on etuoikeus. Ja vaikka aikuisella onkin perheessä valta ja vastuu, lapsi ansaitsee kaiken kunnioituksen ihmisenä, ihan kaikenlaisissa perheissä.

 

Nelli Reinikainen, yliopistoharjoittelija, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Jätä kommentti

*