Hyvää juhannusta Helsingistä, joka alkaa tyhjetä ihmisistä ja täyttyä kesäsateella.

Kuluva kesä on toiseni Helsingissä, olen päämäärätietoisesti hakeutunut kohti etelää 25-vuotisen elämäni ajan. Kuopion ja teinivuosien jälkeen siirryin Jyväskylään opiskelemaan historiaa, sieltä vaihto-oppilaaksi Osloon, sen jälkeen maisteri-opiskelijaksi Helsinkiin, Venäjälle vaihto-opiskelijaksi ja taas takaisin. Kovin etelään en voi siis sanoa ehtineeni – vielä.

Edellisen vuoden juhannuksen aikaan hiukset olivat auringosta vaaleat ja naama punainen. Izhevkissä, Udmurtian pääkaupungissa, ei juhannusta juhlittu. Kiertelin juhannuspäivän Izhevskin lähiöitä, kuoppaisia teitä, joissa hiekka pöllysi ja kissat kurkkivat aitojen alta ja naukuivat perään. Ostin supermarketista letitettyä, savustettua juustoa juhlan kunniaksi. Uimassa kävin vain paikallisen kuntoilukeskuksen uima-altaassa. Saunaan sentään pääsin – samaisessa kuntoilukeskuksessa on turkkilaishenkinen sauna, jossa höyry ja varsin korkea lämpötila katosivat yhtä nopeasti kuin olivat ilmaantuneetkin. Lämpötila oli ulkonakin jossain kaukana hellerajan tuolla puolen, hiukan kipristää muistella sitä koleassa Helsingin merituulessa, kun vettä sataa vaakatasossa.

Vaikka asun ennemminkin etelä-kuin itärajalla, blogini nimen oikeutan halullani kirjoittaa ennen kaikkea Venäjästä. Kirjoitan graduani Venäjän historiasta (rehellisyyden nimissä ”kirjoittaa” on tällä hetkellä turhan optimistinen verbi) ja tarkoitukseni on muuttaa helmikuussa Hollantiin opiskelemaan Venäjää ja Euraasiaa University of Leidenin maisteriohjelmassa. Viime vuoden Venäjän seikkailuni aikana kirjoitin blogia kokemuksistani, sieltä löytää raa`an rehelliset tuntemukset ilosta turhautumiseen ja taas takaisin.

Olen vielä opiskelija, niin Venäjän kuin elämänkin.

Tämän juhannuksen vietän etsien juhannuskokkoja Helsingin saarista, kavereita ja ruokaa samaisilta saarilta ja toivottavasti kastamalla varpaat tämän kesän osalta ensimmäistä kertaa mereen.

Tervetuloa matkalle mukaan.