Kuka käski olla läski

Terve. Olen ollut ihan hiljaa, kun olisi ollut niin paljon sanottavaa. Kaikenlaista on taas maailmalla sattunut ja tapahtunut. Mutta tällä kertaa on tapahtunut minullekin jotain. Pitkän pohdinnan jälkeen aloin edistää terveyteeni liittyviä asioita.
Tilannehan on se, että minulle tehtiin lihavuusleikkaus elokuussa 2012. Kirjoitin siitä kokemusperäisen tietokirjan Voiko painoa hallita? tietoa painonhallinnasta ja lihavuusleikkauksesta. Kirja ilmestyi kaksi vuotta sitten toukokuussa ja sen tiimoilta olinkin melko paljon julkisuudessa. Kirjaa aloin kirjoittaa jo paljon ennen lihavuusleikkaukseen pääsyä. Ajatuksena oli kerätä tietoa ja tuntemuksia matkan varrelta.
Tiesin, millaista oli olla laiha. Tiesin, millaista on olla lihava.

Luulin vilpittömästi olevani lihava. Vaaka näytti 47 kg.

Luulin vilpittömästi olevani lihava. Vaaka näytti 47 kg.

En kirjoittanut kirjaa siksi, että haluaisin kaikkien menevän leikkaukseen. Ydinajatuksena oli toive, että joku toinen osaisi elää elämänsä niin, ettei päätyisi leikkauspöydälle.
Lihavuuskeskustelu on yhtä kiivasta kuin maahanmuuttokeskustelu. ”Kuka KÄSKI olla läski!!!!??!” huutelijat kertovat, kuinka helposti painonsa ja elämänsä saa pidettyä kurissa. Ei syö enemmän kuin kuluttaa. Eikö vain?
Lihavuus vaikuttaa siihen, miten sinut nähdään ja koetaan. Lihava saattaa tuntea olonsa huonoksi ihmiseksi. Joidenkin mielestä lihavat ovat tyhmiä, rumia ja laiskoja. Lihavuusleikkaus koetaan helppona tienä kohti uutta onnellista elämää. Jopa jokunen leikkaukseen menevä luulee leikkauksen ratkaisevan elämän kriisit. Niinhän ei suinkaan ole.
Minä laihduin ja olen saanut painon pysymään samoissa lukemissa jo parin vuoden ajan. Laihtumisen ikävistä puolista ei haluta useasti kertoa, koska laihtumisenhan pitäisi olla vain ja ainoastaan suuri onni. Lihavuusleikkaukseen lähtevät tietävät jo etukäteen, etteivät operaatiot suinkaan jää siihen. Minullakin on edessä ns. roikkoleikkaus. Pienessä ihmisessä on nyt turhan paljon nahkaa.
Kuten kirjassani kirjoitin, toivon, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä tälle tielle, mutta moni joutuu tämmöisenkin elämän elämään. Lihavuuskeskusteluun kuuluu olennaisena myös leikkauksista syntyvät kustannukset. Mitä tämä kaikki saisi maksaa, ja kuka kaiken kustantaa. Minut leikattiin Kuopiossa.

Elokuussa 2012 iloinen täti menossa kohti tuntematonta.

Elokuussa 2012 iloinen täti menossa kohti tuntematonta.

Suomalainen sairaanhoitojärjestelmä ei suinkaan ole tasa-arvoinen. Yhdessä sairaanhoitopiirissä hyväksytään julkisen hoidon piiriin eri asioita kuin toisessa. Leikkauksiin lähtevät ovat eriarvoisessa asemassa. Varkaudessa asiat ovat käsittääkseni ihan mallillaan. Ja olen todella kiitollinen siitä.
Pohdin pitkään kirjoitanko tästä mitään. Olen toki ollut niin paljon asian vuoksi esillä, että osaan ummistaa korvani ja silmäni nettiraivolta. Jotenkin tuntuu, että lihavuudesta ja sen hoidosta ei voi keskustella kiihkottomasti.
Toisaalta on ollut mukavaa asua uudessa kaupungissa ja olla uudessa työpaikassa, jossa monikaan ei edes tiedä, että olen ollut joskus todella lihava. Ja monelta oli jäänyt etelän mediat näkemättä ja lukematta.
Naistenlehtien haastatteluihin minut onneksi meikattiin ja laitettiin niin hienoksi, ettei niistä kukaan minua tunnistaisikaan. Ei ole tarvinnut puhua lihavuudesta eikä laihuudesta eikä painonhallinnasta mitään pitkiin aikoihin.
Nyt, kun uusi vaihe nytkähtää käyntiin, ja tulen taas pikkaisen pienemmäksi, arvelin, että kerrataanpas mitä tässä tätä ennen tapahtuikaan.
Mukavaa kevättä kaikille.
Tässä linkki muutamaan juttuun: HS, Potilaan lääkärilehti, Radio Rock, Radio Suomipop, Studio55, Yle Me Naiset, Iltasanomat, Terve.fi, HB, Aamuset / Ilkka, Savon Sanomat, Kodin Kuvalehti.
Facebookista löytyy kirjan sivu: https://www.facebook.com/voikopainoahallita/
Jos haluat kuulla asiasta livenä, ota yhteyttä minuun: sari.jarn@gmail.com

Kommentit

Jätä kommentti

*