Ja tähän on nyt tultu!

Muutimme vuosi sitten avomieheni Antin kanssa Varkauteen. Varkaus oli Antille kovinkin tuttu paikka. Mies palasi kotiin. Minulle kaupunki oli aiemmin merkinnyt lähinnä ohikulkupaikkaa matkalla jonnekin. Toki olimme käyneet mieheni vanhempien luona säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta siinä kaikki. Kumpikaan meistä ei ollut ajatellut, että jonain päivänä asuisimme täällä.
Minä asuin Etelä-Savossa parisenkymmentä vuotta. Alun perin olen Vantaalta kotoisin. Muutimme aikoinaan exän kanssa Oulusta Mikkeliin syksyllä 1994. Silloinkin muutimme työni perässä. Varkauteen meidät toi virka Toenperän kirjastonhoitajana Joroisissa. Mikkeliin muutimme, kun sain paikan kirjansitojana Mikkelin silloisesta konservointikeskuksesta. Vuosien aikana tapahtui melko paljon, kun käsityöläinen kouluttautui tietotyöläiseksi. Yksi asia ei kuitenkaan muuttunut: intohimo kirjoittamiseen.
Kirjoittaminen oli toki kuulunut elämääni nuoruudesta lähtien, mutta Oulussa aloin tietoisesti kehittää taitojani. Mikkeliin muuttaessani liityin oitis Mikkelin Kirjoittajiin. Siitä porukasta tuli eräänlainen henkinen koti, jossa minun oli vuosien ajan hyvä olla.
Kirjoittamisen palo kasvoi vuosien varrella, ja lopulta sain vuonna 2011 ensimmäisen kustannussopimuksen. Kolme kirjaa kolmessa vuodessa oli työssäkäyvälle ihmiselle melkoinen tahti.
Vuonna 2014 sain kokea myös sen onnen, että minulle myönnettiin puolivuotinen apuraha romaanin kirjoittamista varten. Apurahan loputtua aloin katsella uutta työtä. Ensimmäinen haku tärppäsi. Minusta tuli kirjastotäti.
Nyt tietysti herää kysymys siitä romaanista. No, se jäi puolivalmiiksi siinä vaiheessa, kun sain töitä. Päätin, että opettelen nämä kirjastohommat nyt vimosen päälle ja jatkan kirjoittamista myöhemmin.
Tällä viikolla piipahdin joroislaisessa lukupiirissä, ja osallistujien riemuksi (vai tuskaksi?) päätin avautua lukuisista kirjoitushankkeistani. Annoin lukupiiriläisille luettavaksi 30 ensimmäistä sivua Pörröistä rakkautta -romaanistani. Toisaalta pohdin, edistäisinkö Sata vuotta sekaisin -tositarinaa, vai kirjoittaisinko nyt valmiiksi tietokirjan, johon sain vuosi sitten apurahan.
Pörröistä rakkautta kertoo kirjastonhoitaja Erjan seikkailuista eron jälkeen. Se on silkkaa viihdettä. Tässä vaiheessa on syytä mainita, että aloitin kirjoitusurakan jo paljon ennen kuin olin työskennellyt päivääkään kirjastossa. Pörröisen rakkauden teemana ovat roolileikit. Luvassa on siis nykypäivän eroottissävytteinen ihmissusitarina.
Viisi äitiä – sata vuotta sekaisin on sukututkimukseeni liittyvä tarina. Teos avaa mielisairaiden naisten mikrohistoriaa; millaista on elää äitinä ja tyttärenä, kun mieli järkkyy. Kovin erilaisia aiheita, mutta molemmat ovat kiehtoneet minua jo pitkään.
Nyt odotan mielenkiinnolla, millaista palautetta saan! Löytyisikö sinulta vihjettä, mihin suuntaan kannattaisi lähteä?
Järnin ääni -blogissani aion pohtia kirjoittamisen lisäksi ajankohtaisia aiheita sekä muita elämän ihmeellisyyksiä.

Jätä kommentti

*