Murhamiehiä, mielipuolia ja yhteisiä sukulaisia

Näin itsenäisyyspäivänä on tapana kunnioittaa veteraaneja ja olla onnellinen vapaasta kotimaasta. Mikäs siinä, kyllä se minullekin käy. Oma historiani on sellainen, että en olisi tässä kirjoittelemassa mitään, jos sotia ei olisi ollut. En voi siis sanoa, että olisin pahoillani siitä, että Suomessa on sodittu.
Lapsena toki ymmärsin, että isäni Pauli oli lähtenyt evakkomatkalle Viipurista, ja että äitini Anneli oli kokenut omassa lapsuudessaan kovia aikoja. Menneisyys ei pahemmin kiinnostanut vantaalaista tytönhupakkoa, joka oli kuitenkin eräällä tavalla saanut syntyä kultalusikka suussaan.

Siirtokarjalaisten tie osoitehakemisto kertoo perheestämme tähän tapaan.

Siirtokarjalaisten tie -kirja kertoo perheestämme tähän tapaan.

Äitini jaksoi hokea koko elämänsä ajan, että “kyllä sinä vielä jonain päivänä ymmärrät”. Minä en vain tiennyt, mitä pitäisi ymmärtää. Pääsiäisenä 1991 lähdin yksin lomamatkalle Espanjaan. Koska olin lomaseuraa vailla, viikon aikana tutustuin suomalaiseen äitiin ja tyttäreen. Vasta lentokentällä päätimme puhua, mistä olimme kotoisin samalla kun vaihdoimme yhteystietoja. Ilmeni, että nainen oli käynyt usein äitini lapsuudenkodissa Lahdessa. Kun olimme astumassa lentokoneeseen, nainen vielä tokaisi, että äitisi kotona oli joskus aika hankala käydä, kun siellä oli kaikenlaista. Niin, ja kun se isoisäsikin oli se murhamies.
LISÄYS 19.12.15. Tänään on kulunut kolme vuotta Minä ja mun äiti -ohjelman ensiesityksestä. Ohjelman voi katsoa yhä Yle Areenasta.

Pääsimme mukaan Ylen Minä ja mun äiti -ohjelmaan.

Ylen Minä ja mun äiti -ohjelma.

Tässä vaiheessa olin luonnollisesti hämmästyksestä ymmyrkäisenä. Mikä ihmeen murhamies? Äitini ei ollut koskaan puhunut asiasta mitään. Ja kevättalvella 1991 hän oli jo sellaisessa jamassa, että olisi ollut aivan turha kysellä häneltä mitään. Vuoden kuluttua äitini tekikin itsemurhan.
Tämän jälkeen aloin selvittää asiaa. Sain tietää, että äitini isä oli taistellut punaisten joukoissa vuoden 1918 sodassa. Hän oli ollut mukana Arrajoella tilanteessa, jossa pari miestä oli päässyt hengestään. Edvard oli lähtenyt tapahtumien jälkeen lipettiin, suuntanaan itä, mutta hän jäi kiinni Kotkassa ja päätyi Hennalan vankileirin kautta Tammisaareen. Kuten voitte päätellä, häntä ei teloitettu, vaan hän pääsi viiden vuoden jälkeen vapaaksi. Äitini syntyi vuonna 1930. Mies ei suinkaan jättänyt aatetta, vaan hänet tuomittiin valtionpetoksesta vankeuteen keväällä 1935. Äidin nuorin sisar syntyi vangitsemista seuraavana päivänä.
Edvard pääsi vapaaksi ennen sotia. Häntä pidettiin yhä vaarallisena vihollisen ystävänä, ja mies piileksi sotien ajan komeroissa ja veljensä maatilalla. Aloin ymmärtää yhä enemmän sitä, miksi äidin ja hänen äitinsä mielenterveys ei ollut ihan parhaalla tolalla.
Äidin puolelta minulle itsenäisyyspäivä merkitsee sitä, että joku suvussa olisi halunnut asioiden olevan toisin.
Isäni suku on lähtöisin Savitaipaleelta, mutta isänisä Väinö oli muuttanut Viipuriin ja perustanut siellä perheen Jääskistä lähtöisin olevan Helmin kanssa. Heillä oli Viipurissa Hiekan saha -niminen yritys. Sen yhtenä tuotteena olivat hirsitalot, joita vietiin Saksaan. Isäni sai ajokortin jo 17-vuotiaana, koska hänen piti kuljettaa puutavaraa. Sota merkitsi sitä, että perheen piti lähteä evakkoon.
Evakkotie vei lopulta Lahteen, minne isänisä rakensi radanvarteen ensimmäisen omakotitalonsa. Yrityskin aloitti uudelleen toimintansa Hiekan Rakennus ja Puu -nimisenä, ja perhe rakensi seudulle lukuisia omakotitaloja ja liikerakennuksia. Jossain välissä isäni tapasi äitini, ja tässä ollaan.

 Isänisän rakentama ensimmäinen omakotitalo löytyy yhä Harjunalustankadulta Lahdesta.

Isänisän rakentama ensimmäinen omakotitalo löytyy yhä Harjunalustankadulta Lahdesta.

En lapsena ja nuorena ymmärtänyt, kuinka sodat olivat vaikuttaneet elämääni. Kaikista ihmeellisintä on se, että mielestäni ne vaikuttavat yhä. Minun ja perheeni kohtaloissa kiteytyy tämän maan historia.
Kun nyt luen uutisia pakolaisista, turvapaikanhakijoista ja maailman sodista, tiedän, että menee monta sukupolvea toipua kaikesta.
Toivon, että itsenäisyyttä juhlivien mielissä vilahtaisi edes kerran, että moni asia voi olla sattumasta kiinni.
Loppukevennyksenä pitää kertoa oikea sattumien sattuma. Minä synnyin Vantaalla 1964, avomieheni Varkaudessa 1984. Avoanopin syntymäpäivillä viitisen vuotta sitten sohvalla vieressäni istui tutunoloinen mies. Ilmeni, että mies on isäni ensimmäinen serkku, Väinön siskonpoika. Tämä samainen mies on avomieheni kummi ja hänen isänsä siskon mies.
Emme siis ole sukua, onneksi. Meille ilmaantui ainoastaan yhteinen serkkulikka. Tämä on toki kätevää (ja taloudellistakin) siinä vaiheessa, kun aikanaan laadimme häidemme kutsuvieraslistaa… Meillä kun on samat sukulaisetkin!

Jätä kommentti

*