Poikalainen

Tämä joulu on monin tavoin erilainen. Tänä vuonna vietämme joulun uudella kokoonpanolla, kun rakas Dosentti-koiramme nukkui kesällä pois.

Kävimme jouluaattona viemässä Dosentille kynttilät lemmikkieläinten hautausmaalle. Siellä oli kaunista ja rauhallista. Kyynelittä sieltä ei päässyt kumpikaan pois.

Kävimme jouluaattona viemässä Dosentille kynttilät lemmikkieläinten hautausmaalle. Siellä oli kaunista ja rauhallista. Kyynelittä sieltä ei päässyt kumpikaan pois.

Tehän tiedätte tunteen, kun lemmikki kuolee. Ei enää ikinä tätä uudestaan. Dosenttia jäi kuitenkin meidän lisäksemme suremaan toinen afgaaninvinttikoiramme. Yrtti oli ollut hädissään jo kaverinsa sairastamisen aikana, koska ei voinut mitenkään ymmärtää, mikä toista vaivaa. Kun yhtenä aamuna Dosentti ei ollutkaan enää sairasvuoteellaan, Yrtti pelästyi ensin suunnattomasti ja meni sitten omaan huoneeseensa möllöttämään.

WP_20151026_015

Yrtti masentui kaverinsa kuolemasta.

Viikonpäivät seurasimme koiran surua, kunnes päätimme lähteä ”katsomaan”, olisiko nuoresta salukinartusta Yrtille kaveriksi.
Tiedättehän tämän, kun mennään vain nyt katsomaan sitä koiranpentua. Tosin Rilla oli täyttänyt syyskuussa jo vuoden, joten aivan pienestä pennusta ei ollut kyse.  Matkaanhan koira toki lähti saman tien.
Olimme tehneet suurisuuntaisia suunnitelmia, kuinka pidämme koirat toisistaan erillään ensimmäiset päivät, koska yli 10-vuotias afgaaninarttumme ei ole erityisen koirarakas. Muistelimme sitä hetkeä, kun Dosentti oli tullut taloon. Yrtti jurnutti omalla sohvallaan, eikä Dosentti olisi saanut liikahtaakaan ilman hirmuista komentamista. Yrtti kieltäytyi jopa herkkunakkien syömisestä, koska oli niin loukkaantunut ja suivaantunut toisen koiran ottamisesta. Vuosien varrella sydän suli, ja heistä tuli parhaat kaverukset.
Kun saavuimme Rillan kanssa yömyöhään kotiin, koimme yllätyksen. Yrtti olikin ilahtunut. Kaikki pelot siitä, että Rillaa kurmuutettaisiin pahasti, olivatkin olleet turhia. Dosentin jättämään suureen aukkoon sujahti herttainen ja höpsö saluki.

Rilla ihailee peilikuvaansa ikkunasta.

Rilla ihailee peilikuvaansa ikkunasta.

Syksyn aikana olemme oppineet paljon. Olin kyllä kertonut Antille tarinoita salukeista, koska minulla oli aikaisemmin ollut kaksi salukia ja kaksi afgaaninvinttikoiraa yhtä aikaa. Muistin kyllä, millaisia veijareita salukit olivat. Mutta en muistanut, että ne voisivat olla näin touhukkaita.

Kuva kertonee kaiken oleellisen. Hetkittäin epäilemme, mitä lajia tämä uusin tulokas oikein on.

Ensi hetkestä lähtien kävi selväksi, että Rillaan oli siirtynyt jotenkin kummasti pala Dosentin sielua. Olimme taivastelleet sitä, kuinka ihmeessä koira voi syödä pullasta lähtien kaikkea, mitä sille annetaan maistettavaksi. Tämä pisti heti ensimmäisenä aamuna paremmaksi, kun lipaisi suuhunsa minun aamukahvini.

kirjat

Rillan puruluut. Tästä häiriöstä syttyi ensin sota.

Rivien välistä on saattanut selvitä, että minun on pakko olla suunnattoman nerokas. Viime aikojen uutisethan ovat todistelleet, että sotkuiset ihmiset ovat luovia ja nerokkaita. No, ainakaan minä en turhan paljon käytä aikaa siivoamiseen ja tavaroiden laittamiseen paikoilleen. Tämä on sittemmin hiukan kostautunut, sillä talossa on nyt uusi komento. Koskaan aiemmin ei tarvinnut ajatella, että kumpikaan afgaani olisi vaivautunut nakertamaan mitään muuta kuin puruluita. Nyt perheessä on sellainen silppuri, että oksat pois.
Tämä tarkoittaa nyt ikävä kyllä sitä, että tämän ikäisenä on kai opeteltava laittamaan tavarat kaappeihin. Tosin Rillalla saattaa olla omat suunnitelmansa siitä, kuinka kaappien ovet saisi avattua.
Kun muutimme vuosi sitten Varkauteen, en muistanut, että kirjahylly pitää koota ja täyttää niin, että ensin ovet paikoilleen ja sitten vasta kirjat. Siinä sai olla hylly ovettomana siihen saakka, kun perheeseen ilmaantui uusi innokas kirjojen ystävä.
No, nyt jostakin kumman syystä ovet ovat paikoillaan…
Viime vuonna meillä oli vielä joulukuusia. Kirjoista tehtyjä kuusia, mutta kuusia kuitenkin.  Tänä vuonna oli sekin toisin. Ei laitettu tavallista kuusta, muista kuusista puhumattakaan. Natustaja on vielä sen verran villi otus, että sitä riskiä emme ottaneet, että jouluvalot roikkuisivat koiran suusta.
Joulukuuset1611012_10153515861778672_2414755080086881236_n
Natustaja on saanut periä muutakin kuin kaikkiruokaisuuden. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, niin oli Dosentillakin. Viimeiseksi lempinimeksi jäi Poikalainen. Natustaja ehtii saada vielä monta uutta kutsumanimeä.

Lehti

Olemme tavanneet yhdessä uusinta Koiramme-lehteä. Kannessa väitetään, että EI asettaa koiralle rajat.

 

Yrtti

Nyt Yrtille elämä taas maistuu.

Tämä video on kuvattu kotipihalla Mikkelin Anttolassa tasan viisi vuotta sitten 25. joulukuuta 2010. Lunta oli maassa huomattavasti tätä joulua enemmän. Tällaisena me Poikalaisen aina muistamme.

Kommentit

  • Itukka

    Minä tiedän surun:(En pystynyt vuoteen käymään Akun haudalla .Akulla oli epilepsia.Nyt on jäljellä kauniit muistot.Käymme usein viemässä kynttilän haudalle.Nyt meillä on samojedi,joka on hymyilevä villimys:)

Jätä kommentti

*