Entä jos ikänsä saisi valita?

Sukupuolesta on tullut subjektiivinen kokemus; olen se, millaiseksi sukupuolisuuteni koen: mies, nainen, sekoitus miestä ja naista, jokin muu sukupuolinen tai kokonaan sukupuoleton. Biologia on vain yksi tapa jäsentää sukupuolta. Eikö yksilön subjektiivista kokemusta ja itsemääräämisoikeutta korostavan aikakautemme hengessä olisi siis ihan perusteltua pohtia myös iän subjektiivisuutta?  Ajatuksena ainakin hauska. Biologisen ikämme sijaan voisimmekin olla sen ikäisiä kuin itse koemme, halutessamme pysähtyä yhteen ikään ja jos siinä viihdymme, viettää kyseisenikäisenä vaikka koko elämän.

Ihmisen ja kulttuurien kehitys on johtanut siihen, että vallitsevat ikävaiheet lapsuudesta vanhuuteen tuntuvat aika ajoin jääneen kehityksen kelkasta; vähän kuin käyttäisi hiihtokilpailuiden ajanottoon Turun tuomiokirkon kelloa. Ikävaiheet ovat muuttuneet hienojakoisemmiksi. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus eivät ole selkeitä ikävaiheita, joihin ihmiset kategorisoidaan, vaan yksilöt voivat itse mitä suurimmassa määrin omilla elämänvalinnoillaan ja kokemusmaailmansa pohjalta elää omanlaista ikävaihetta.

Aktiivinen aikuisikä näyttää valtaavan alaa ihmisen elämänkaaressa: lapsuudesta tuntuu siirtyneen vuosia nuorelle aikuisiälle – ainakin, kun seuraa vielä lapsina pitämieni tyttöjen ja poikien tyylejä ja käyttäytymistä. Vanhus-identiteetti on kokenut suoranaisen vallankumouksen, kun työiän ja vanhuuden välissä elintilaa raivaavat aktiiviset ja ikinuoret seniorit. Merkkifarkuissa ja citylenkkareissa viipottavat salsaaja-isoäidit ovat syrjäyttäneet Pectus-pastillin tuoksuiset, kukkamekkoon ja paksuihin sukkahousuihin pukeutuneet mummot. Sen sijaan, että istuisivat kiikkutuolissa kuuntelemassa iltahartautta, surffaavat netissä varailemassa kaukomatkoja. Seitsemänkymppisistä vanhemmista jää vain pölyävä vauhtiraita, kun katoavat Honda VTX:llä näkyvistä. Itse jään vilkuttamaan pihalle ja palaan verkkaisesti tiskien ääreen.

Äidiksi ja isäksi tullaan aikaisempaa vanhempina. Tasavallan presidentin puolison raskausuutisen innoittamana Helsingin Sanomissa julkaistiin juttu nelikymppisinä äidiksi tulleista naisista. Naisilla 40 näyttäisi todellakin olevan uusi 30. Mitä isäksi tuloon tulee, ikähaitari nousee sinne 70 vuoden hujakoille saakka. Perinteisen ikäskaalan mukaiset keski-ikäiset saattavatkin elellä vauvaperheen arkea siinä, missä parikymppiset kanssasiskot ja -veljet.  

Ikä on siis mitä suurimmissa määrin myös kulttuurisesti määräytyvä asia. Muutokset ihmisen fyysisessä kehityksessä (esim. murrosiän aikaistuminen, pidentynyt toimintakykyinen aikuisuus) yhdessä kulttuurisen muutoksen kanssa haastavat perinteiset elämänkaaren ikävaiheet. Tätä kehitystä vasten kuulostaa hauskalta ajatus itse valittavasta iästä. Sen kääntöpuolena saattaisi olla yhteiskuntien ikärakenteen yksipuolistuminen. Olisiko yhteiskuntamme täynnä nuoria aikuisia?

Kommentit

  • Juhani Jokinen

    Paras ikä on juuri se ikä mitä tällä hetkellä on. Jos henkilö haikailee nuoruutta, hän ei ole kypsä aikuinen.

Jätä kommentti

*