Otimme kuutisen vuotta sitten työtovereiden kanssa ensiaskeleita luontolähtöisten sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämiseksi Etelä-Savossa. Liikuimme ikiaikaisten kysymysten äärellä, silti kehittämistyömme tuntui välillä pölynimurin kauppaamiselta: Mikä ihmeen green care, mistä sana on tupsahtanut ja miten se sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyy?

Green care on rynninyt viime vuosina sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluiden kentälle eikä käsitteelle ole vielä löytynyt kansallisesti yhtenäistä suomennosta. Alan piireissä termiä on käännetty muun muassa luontohoivaksi, vihreäksi hoivaksi, vihreäksi voimaksi tai luontolähtöiseksi toiminnaksi. Kyse on ikiaikaisesta asiasta, joka on kovaa vauhtia lisäämässä suosiotaan sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluissa.

Green care -toiminnalla / luontohoivalla tarkoitetaan eri tavoin luontoelementtejä ja -ympäristöä hyödyntävää ammatillista ja tavoitteellista hoito-, hoiva-, kuntoutus- ja kasvatustoimintaa. Kyse ei ole mistään uudesta ja ennenkuulumattomasta asiasta. Kautta aikojen luonnon yhteyttä ihmisten hyvinvointiin on hyödynnetty ammatillisen hoivan, hoidon ja kasvatustyön osana.

Miksi jo muinaiset arabialaiset rakensivat silloisten psykiatristen sairaaloiden ympärille elvyttäviä puutarhoja ja vehreitä keitaita, miksi monet maamme entisistä mielisairaaloista ovat sijainneet luonnonkauniilla paikoilla, sairaaloissa toteutettuun hoitoon ja kuntoutukseen on sisältynyt puutarha- tai maatilan töitä tai nuorten kasvatuslaitoksella on ollut oma navetta, jossa sosiaaliviraston sijoittamat nuoret ovat hoitaneet kotieläimiä? Luontoa on jo kauan ennen meitä hyödynnetty ihmisten kuntoutumisessa, hoidossa ja kasvatustyössä, koska on oltu vakuuttuneita luonnon elvyttävistä fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista vaikutuksista.

Luonnon hyödyntäminen esimerkiksi kuntoutustyössä on sittemmin vähentynyt tai pahimmillaan poistunut lähes kokonaan kunnes viime vuosina ajatus luonnon hyvinvointivaikutuksista on kansainvälisten vaikutteiden ja green care -toiminnan myötä noussut jälleen esiin.  Tällä hetkellä innostus on suurta eri puolilla Suomea. Olen vuosien aikana tavannut lukuisia sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia tai maatalousyrittäjiä, jotka ovat alkaneet vakavasti pohtia mahdollisuuksiaan kehittää luonnon hyödyntämiseen pohjautuvia sote- ja hyvinvointipalveluja. Toimintamuotoja on lukuisia: vammaisille lapsille suunnattua perhehoitoa maatilalla, mielenterveyskuntoutujien ohjattua päivätoimintaa maatilalla (”hoivafarmarit”), eläinavusteista kuntouttavaa työskentelyä (esim. sosiaalipedagoginen hevostoiminta, laitoksissa vierailevat kaverikoirat, aasit tai laamat lasten ja nuorten vuorovaikutustaitojen ”opettajina”), laitosten piha-alueiden muuttamista elvyttäviksi aisti- tai kuntouttaviksi puutarhoiksi jne.

Olen vuosien aikana saanut kuulla lukuisia esimerkkejä siitä, miten toiminta luontoympäristöissä tai eläinten parissa on muuttanut ihmisen aktiivisuutta ja heijastunut hänen hyvinvointiinsa. Yhteys sulkeutuneeseen ja ihmisten kanssa kommunikaatiosta kieltäytyneeseen kehitysvammaiseen nuoreen on saattanut syntyä kuntoutuspaikassa olleiden kotieläinten kautta. Nuori on alkanut ensin kommunikoida eläinten kanssa ja aktivoitunut vähitellen kommunikoimaan sanallisesti myös ohjaajien ja muiden asukkaiden kanssa. Tai hoitaja on havainnut mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä asuvan henkilön aggressiivisen käytöksen ja siihen liittyvän lääkityksen vähentyneen silloin, kun henkilö on viettänyt päivän maatilan töissä. Tai säännöllisesti maatilalla työskennelleen kehitysvammaisen aikuisen aktiivisuus ja toimintakyky ovat vahvistuneet siinä määrin, että pohdittavaksi on tullut jopa asumismuodon uudelleen miettiminen kohti itsenäisempää asumista.

Esimerkit ovat yksittäisiä ja työntekijöiden kokemustietoon pohjautuvia. Kehittämistyön aikana olen säännöllisesti kuullut kysymyksen ”Löytyykö sitä tutkimusnäyttöä vaikutuksista?” Kyllä löytyy. Saatavilla alkaa olla jo määrällisesti melko paljon tutkimustietoa luonnon hyvinvointivaikutuksista. Tutkimukset vaihtelevat laadullisista kokemustietoon pohjautuvista tutkimuksista tieteellisissä journaaleissa julkaistuihin vertailuasetelmiin ja mittaamiseen pohjautuviin tutkimuksiin. Riittävästi aihetta ei tietenkään ole tutkittu, vaan tarvitsemme koko ajan uutta tutkimustietoa.

Green care -kiinnostus on tällä hetkellä suurta. Esimerkiksi viikko sitten järjestettyjen valtakunnallisten green care -päivien ulkopuolelle jäi lukuisia ihmisiä, jotka eivät enää mahtuneet mukaan. Kollegojeni kanssa olemme myös huomanneet kuinka laivan suunta alkaa pikku hiljaa muuttua. Enää emme koe toimivamme pölynimurikauppiaina yrittäessämme vakuuttaa ihmisiä asian tärkeydestä. Soihdunkantajia alkaa nousta useasta suunnasta, ja ihaillen olen seurannut kuinka nuo ihmiset tekevät työtä palauttaakseen luontoyhteyden ihmisen hyvinvoinnin yhdeksi peruspilariksi. Sote-palvelut eivät todellakaan ole pelkkää kiirettä, kaoottisuutta ja epäinhimillisiä kohtaamisia, kuten välillä hoidon surkeaa tilaa raportoivista iltapäivälehtien lööpeistä saattaisi lukea. Tällä hetkellä omassa sosiaalialan työssäni yksi motivoivimmista asioista on saada säännöllisesti viestejä siitä kuinka tieto luonnon hyvinvointivaikutuksista alkaa muuttua pienin askelin todeksi. Viimeisin viesti on eräältä maatilalta, jossa vajaakuntoisten miesten ohjattua maatilatoimintaa on myönteisten ja voimauttavien kokemusten vuoksi päätetty kokeilujakson jälkeen jatkaa.

Ulkomailta löytyy esimerkkejä, joissa luonnon hyvinvointivaikutukset on nähty niin merkittäviksi, että työvälineeksi on kehitetty social prescribing. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että lääkäri tai sosiaalityöntekijä myöntää ”luontoreseptin” tukemaan asiakkaan kuntoutumista. Käytännössä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että mielenterveyskuntoutuja saa maksusitoumuksen green care -laatustandardit (huom. kansallinen green care -laatumerkki lanseerattiin syyskuussa 2016 valtakunnallisilla green care -päivillä, ja työtä laatumerkin myöntämisen käytäntöjen vakiinnuttamiseksi maassamme tehdään parhaillaan) täyttävälle ”hoivafarmille” ohjattuihin maatilan töihin. Toiminnan tulee olla ammatillista, tavoitteellista, ja se tulee kirjata osaksi kuntoutussuunnitelmaa.

Haastan erityisesti sosiaalityöntekijät ja lääkärit perehtymään green caren mahdollisuuksiin ennaltaehkäisevässä, kuntouttavassa ja kasvatustyössä. Sosiaalityöntekijät, lääkärit sekä sosiaali- ja kuntoutuspalveluiden johto ovat avainasemassa portinvartijoina sen suhteen, että heillä on työvälineitä ja valmiutta ohjata asiakkaita luontolähtöisten palvelujen piiriin – edellyttäen toki, että alueella on riittävästi green care -palveluiden tuottajia.

”Vielä siitä masentuneen kuoriutumisesta, niin kyllä mä sanon, että se on nimenomaan ollut luonto, ympäristö, eläimet. Että ei häntä kyllä ihmisenä kuorestaan saa, mutta eihän luonto, eläimet, ne ei arvostele. Niitten kanssa voi olla ihan vapaa. Ei koira kysy, että minkä näköinen, minkälainen tausta, oot sä ihan terve. Ei ne kysy, eikä kiusaa. Ne antaa aina sen palautteen.”

(haastattelemani hoitokodin työntekijä eläinten hyödyntämisestä kuntoutustyössä)