Hyvinvointivaltio sivistysprojektina

Ryhmä koululaisia päätti koulun päättymisen ja loman alkamisen kunniaksi lähteä jäätelöbaariin ja tilata jokaiselle baarin muhkeimmat mega-annokset. Baarin nimi oli Ihmisarvoinen elämä. Vaikutti hauskalta tavalta juhlistaa kesälomaa. Paitsi, että ajankohdaksi osui juuri se vaihe kuukaudesta, jolloin yhden ryhmän jäsenen, Sannin, perheeltä olivat rahat loppu. Mihinkään ei ollut varaa, joskus piti yrittää jopa sukulaisilta lainata, kituuttaa ja kärvistellä. Ei puhettakaan, että Sannille olisi irronnut rahat mega-annokseen. Millaisia vaihtoehtoja ryhmällä oli?

A.      Sanni jättää jäätelöbaarin väliin, vaikka koko muu luokka lähtee viettämään baariin riehakkaita koulun päättäjäisiä. Oliko pois jääminen Sannin vika? Oliko Sannin vika, että perheen rahat eivät riittäneet? Olivatko Sannin vanhemmat pelanneet korttinsa väärin? Olivatko Sannin vanhemmat saamattomia, heikkolahjaisia luusereita, mutta Sannin luokkakaverin Petterin vanhemmat, joille oli langennut kulmakunnan komein bisnesomaisuus veren perintönä yhteiskunnan ihanneyksilöitä, syntymästään saakka menestyjiä? Katsoisivat Sannin saamattomat vanhemmat peiliin, jos eivät rahat riitä, niinkö? Siirtyykö sama saamattomuus aikanaan Sanniin? Ei ole meidän muiden asia, jos ei osaa omaa elämäänsä järjestää, niinkö?

B.      Ryhmä saa idean. Jos jokainen antaa omasta baarirahastaan pienen osan, Sanni saa samanlaisen annoksen kuin muut ja pääsee ryhmän mukaan. Tosin jokaisen annettua Sannin annokseen osan omasta jäätelörahastaan, kenelläkään ei ole enää rahaa mega-annokseen. Nyt koko ryhmän tulee hieman tiputtaa rimaa ja tyytyä superannokseen.

Kumman vaihtoehdon sinä Sannin luokkakaverina valitsisit? Ajatteletko sitä, miten Sanni asian kokee? Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa työkaverisi tai opiskelukaverisi keräävät kolehdin, jotta sinä pääset mukaan yhteiselle joululounaalle. Tiedät koko ajan ravintolassa syöväsi muiden kustannuksella, olevasi vapaamatkustaja muiden armosta. Houkutteleeko ajatus?

Siksi ihminen on keksinyt ja kehitellyt systeemin nimeltä hyvinvointivaltio. Se on järjestelmä, joka päästää mukaan Ihmisarvoinen elämä -baariin, sinne, missä muutkin ovat, ruokkimatta baarissa omilla rahoilla lounastavien alhaisia, mutta niin syvästi inhimillisiä ominaisuuksia, kuten näkyvästä ja henkilöityvästä hyväntekeväisyydestä kumpuavaa itsetyytyväisyyttä – siis sitä omahyväisyyden tunnetta, joka syntyy, kun hyväosaisena voin antaa kasvot heikompien auttamiselle. Hyvinvointivaltio on parhaimmillaan kollektiivista välittämistä toisistamme ilman, että hyvän tekeminen henkilöityy, ja heikompien kustannuksella rakennetaan omaa hyvän tekemisen ja hyvän ihmisen brändiä.

Sanoisin, että tässä mielessä hyvinvointivaltion taustalla on jotakuinkin hieno asenne ja ajattelu, ja se edustaa yhteisöjen kollektiivista sivistystä. Näin ei tosiaankaan aina ole ollut. Itse asiassa tällainen kollektiivisen sosiaalisen turvan idea ja historia on aika lyhyt, ja esimerkiksi henkilöityvä filantropia kantaa isoa vastuuta sosiaalisen turvallisuuden tehtävästä tämän päivän USA:ssa. Suomessakin näin oli aikoinaan ennen julkisen palvelu- ja tulonsiirtojärjestelmän rakentumista. Entä nyt? Onko tämän päivän Suomessa viitteitä hyväntekeväisyyteen pohjautuvan armeliaisuuden lisääntymisestä? Aika tulee näyttämään, mihin mittoihin julkisen sosiaalipolitiikan alue kutistuu ja tuleeko yksilöitä esiin nostavan, henkilöityvän hyväntekeväisyyden tila laajenemaan.

Verotuksen pohjalle rakentuva järjestelmä nimeltä hyvinvointivaltio on muun muassa siitä mainio keksintö, että sen kautta vaurautta tasataan omahyväisyyttämme ja itsetyytyväisyyttämme ruokkimatta. Siinä mielessä se on myös sivistysprojekti!

IMG_1026

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kiitos antoisasta ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Ryhdyin pohtimaan vaihtoehto C:tä. Olemme ehkä tottuneet mega-annokseen itsestään selvästi. Jos kukin antaisi mega-annoksesta osan varattomalle kaverille, hänkin pääsisi nautinnon piiriin. Tulisi halvemmaksi ja hyvän mielen ohella painokaan ei välttämättä nousisi.

  • Tuula Kyyrönen

    Nyt kun megajäätelöitä on syöty ja ollaan ähkyssä, ego kasvanut, kunto huonontunut, olisi oman hyvinvoinnin parantamisen ja laihduttamisen aika, päästävä kesäkuntoon.

    Mitä tehdä?

    Ihmedieettejä ovat mediat pullollaan, mutta onko mahdollista löytää kestävää ratkaisua?
    Ei, enpä usko. Ihmisen liha on heikko, itsekäs.
    Niinpä uskon oikeudenmukaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja verotukseen, (pakkoon tai hyväksi onneksi kunnon kolhuun).

    Jospa osaisimme valita viisaita päättäjiä säätämään lakeja ja suunnittelemaan tulevia, pakollisia muutoksia.

  • Jari Holopainen

    Olen viime päivinä miettinyt niin tätä kuin omia kirjoituksiani sekä kansallista sivistysprojektia laajemminkin. On lopulta vaikea myöntää julkisesti, että joutuu kerjäämään.

    Sellaisiin ajatuksiin olen päätynyt, että kerjääminen tarkoittaa jotakin sellaista, ettei pärjää omalla työllään (työtä ei esimerkiksi ole), vaan on turvauduttava muiden hyväntahtoisuuteen. Lasten kohdalla tilanne on vielä omanalaisensa, koska he eivät välttämättä voi olla edes töissä.

    Johannan jutussa minua kiinnosti erityisesti annoksen symboli. Käsillä on toisaalta jäätelöä, toisaalta astia, missä jäätelö on. Itsekin kuulun sen ajatuksen kannattajiin, että kaikilla halukkailla olisi edellytykset samaan annokseen. Astia, missä jäätelö on, kuvannee vertauskuvallisesti eheyttä, tasa-arvoakin.

    Entä jos rahaa ei ole? Yksi tapa on kerätä kolehtia – myös oma astia voidaan ottaa mukaan, mutta sitä ei välttämättä meidän kulttuurissa katsota hyvällä tai ainakaan joka paikassa.

    Otan käytännön esimerkin: Helsingissä on sellainen tilanne, että lukion kirjoihin myönnetään sossusta 1. vuonna 500, seuraavana vuonna 200 ja viimeisenä vuonna 100 euroa. Idea ontuu pahemman kerran, sillä rahat riittävät vain osaan kirjoista. Kirjat on hankittava, jos ylioppilaaksi aikoo päästä.

    Kukapa sitä sossun piirissä haluaisi olla vuosi kaupalla, mutta niin voi käydä. Sossun asiakkaana kolehtia ei voitane kerätä, koska se on tuloa. Seuraavaksi koetan löytää yhteisön, joka hankkisi kirjat. Olen kuullut, että tällaisia on, mutta en tiedä, mikä se sitten käytännössä olisi.

  • johanna

    Kaksi pointtia. Henk. koht. hyväntekeväisyys voi kyllä helliä hyväosaisen lahjoittajan sielua, mutta mitä on olla tuon armeliaisuuden kohde? Millaiseen ihmiskäsitykseen tämän päivän (sosiaali)poliittiset päätökset nojaavat? Toiseksi, voisimmeko alkaa pohtia näkyvämmin, mitä on kohtuus aineellisessa vaurastumisessa, mitä on yhden ihmisen mittainen vauraus vai onko sitä? Vai ylläpidämmekö maailmankuvaa, jonka mukaan aineellisen vaurauden ämpärissä ei edes tarvitse olla (moraalista) pohjaa?

    PS. Jari. Mitä lukiokirjojen kalleuteen tulee, monen nuoren opinnot voivat todella olla vaakakaudalla mm. kirjojen kalleuden vuoksi. Pelastakaa Lapset ry:llä on Eväitä elämälle -ohjelma (varmaan myös Hgissä), josta myönnetään mm. oppikirjatukea vähävaraisille perheille, joissa lukiota käyvä lapsi. Ks. aiheesta lisää: http://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/evaita-elamalle-ohjelma/. Osaltaan esimerkki siitä, miten järjestökenttä tilkitsee hyvinvointivaltion aukkoja.

Jätä kommentti

*