Lapsiperhearki on… ihanaa


Lapsiperhearki on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Edessä oli jokaviikkoinen perhejumppa. Metrin mittaiset teletapit tepastelivat  toppahaalareissaan jumppasalin aulaan. Vanhemmat moikkailivat toisilleen puolihuolimattomasti. Olemuksista näki, että teletapit pitivät liikkeessä: kroonista perusväsymystä, päivittäisten draamojen liennyttelyä, kun hiuspinni unohtuu päiväkotiin, sukkahousut jäävät kierteelle tai isä menee kuorimaan mandariinin, vaikka teletappi suoriutuisi siitä ihan itse.

Töitä on todennäköisemmin liikaa kuin liian vähän, työpaikan ja päiväkodin välillä ehtii nipin napin vetää suklaapatukan, illalla Kymppiuutisten aikaan löytyy kuuluisaa omaa aikaa, sitähän voisi vaikka raivata iltapuurolla kuorrutetun keittiön pöydän päältä pläntin someen postattavalle kynttilälyhdylle.

Liuta lapsiperhe-elämän kliseitä? Ankeaa lapsiperhearkea, jossa omat mieliteot haudataan muksujen jumppatuntien alle? Ei suinkaan.

Tuona tiistai-iltana näin jumppasalin aulassa hetken kauneutta. ”Voitto, laita kenkä jalkaan, sitten voit alkaa tuijotella muita.” ”Ella, älä mene sinne, se on siivouskomero, annetaan siivoojan tavaroiden olla.” ”Aaro (huutaa kovaa), kohta ollaan mummin luona, mummi on tehnyt meille tänään kinkkupizzaa.”

Tuon maanittelun, häsläämisen ja tilannekomiikankin keskellä kenenkään ei tarvinnut filmata, päteä tai vertailla. Ei ollut filtteriä, jonka läpi suodattaa kuvia elämästä. Oli isiä ja äitejä, jotka yrittivät saada haalarin lapsen päälle ja kumpparit oikeisiin jalkoihin. Oli arkistakin arkisempi tiistaijumppa, ja hyvä niin.

Yksi ihmisen hyvinvointiin, jopa onnellisuuteen, vaikuttava osatekijä saattaa olla kyvyssä löytää kauneus arjesta.

Kaveri oli tehnyt perheensä kanssa kaukomatkan. Kysyttäessä perheen pienimmältä matkan kohokohtaa, vastaus oli: hotellin seinään ruuvattu ilmalämpöpumppu.

Askeleet hyvään elämään otetaan arjen keskellä. Ilon aiheita ei tarvitse lähteä hakemaan toiselta puolelta maapalloa. Monelle aikuiselle asia voi osoittautua kovin vaikeaksi oppia, vaikka kuinka kiivaasti elämäntaidon oppaita kahlaa tai Himalajan vuoristoon vetäytyy itseään etsimään. Lapsihan tuon viisauden toki jo tietääkin.

Jätä kommentti

*