Olen järvisuomalainen

Liikutuin tänään katsellessani edessä kohoavaa Olavinlinnaa. Istuin Tallisaaren nurmikolla lähellä linnan kävelysiltaa. Näky oli erilainen kuin yleensä tähän aikaan heinäkuusta. Sillalla näkyi kirmailevia lapsia kohti musiikillisia nautintoja askeltavien oopperavieraiden sijaan. Eräs nuori nainen pysähtyi sillan kupeeseen ja totesi käyneensä linnassa aivan pienenä.

Linnaa jaksaisi ihailla vaikka kuinka kauan. Yhden tornin huipulla liehui viiri Savon väreissä. Jäin miettimään koenko olevani osa tuon viirin vaikutuspiiriä, onko minulla heimoidentiteettiä. Olenko savolainen, eteläsavolainen, mikkeliläinen? 

Linnan ympärille levittäytyy omassa kuvastossani kappale kauneinta Suomea: puhtaita järven selkiä, kallioisia rantoja ja kumpuilevaa metsäistä rantaviivaa. Identiteettini muotoutuu ehkä selkeimmin juuri tuon luontokuvaston kautta niin, että historiallisten heimoidentiteettien sijaan koen olevani ennen kaikkea järvisuomalainen. Somessa #järvisuomi on luontevampi aihetunniste kuin vaikkapa #savo tai #eteläsavo. 

Yksi asia, jonka toivoisin olevan Suomessa hieman toisin, liittyy juuri ihmisten kansalliseen, alueelliseen ja heimoidentiteettiin, ylpeyteen ja kotiseututunteeseen. Tällä hetkellä identiteettikysymykset helposti politisoituvat ja muuttuvat katsantokannoiltaan ahtaanoloisiksi. En koe olevani kansallisromanttisen kulttuuriperinnön nimeen vannova nationalisti, en myöskään globaali nomadi, jonka henkinen koti on aina se lentokenttä, jonne kone sattuu kulloinkin tupsahtamaan. On vapauttavaa kokea ylpeyttä ja liikutustakin siitä paikallisesta ja alueellisesta ympäristöstä, historiasta ja tarinasta, jonka pieni osa on. 

Olisiko syytä tuoda lisäsävyjä yksiulotteiseen keskusteluun, jossa kansallinen ja kansainvälinen tai kotiseutu ja globaali asetetaan toistensa vastakohdiksi ja joiden välillä tulisi tehdä valinta: haluanko olla edistyksellinen (siis kansainvälinen) vai taantumuksellinen (eli kansallismielinen)? 

Entä, jos vahva kotiseutu- tai kansallisylpeys toimiikin impivaaralaisen ahdasmielisyyden sijaan voimavarana? Entäpä jos tuo voimavara antaa vahvan pohjan toimia myös kansainvälisillä kentillä? Miltä kuulostaisi kotiseudustaan ylpeä kosmopoliitti?

 

Jätä kommentti

*