On sivistystä tuntea Suomi

Taloustutkimus teetti (YLE:n pyynnöstä) kukkeimpaan kesälomakauteen ajoittuvan kyselyn aiheesta pitääkö yhteiskunnan tukea sitä, että koko Suomi pysyy asuttuna. Heinäkuisen sunnuntain Helsingin Sanomat tervehti lukijoitaan samasta aihepiiristä kootulla jutullaan otsikolla Maaseutuko muka kuollut? Pääkaupungissa ikänsä elänyt julkimo otti puolestaan askeleen epämukavuusalueelle ja rohkaistui provinssiin ihmettelemään alkuperäiskansan elämää sirkuttaakseen kokemuksesta somessa: huh, mikä safari, mutta ihan ihmisiltähän ne siellä näyttivät ja kuulostivat.

Maaseutu vastaan kaupunki, ja kaupunki tarkoittaa usein samaa kuin Helsinki. Aihe vaikuttaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ilmeisen kiehtovalta, mutta samalla hyvin kaksinapaiselta, mustavalkoiselta ja – jopa vanhanaikaiselta. Elän tällä hetkellä maalla, tai no, en ehkä edes maalla, vaan korvessa. En kuitenkaan kanna sisälläni maalaisen tai metsäläisen identiteettiä. Olen syntynyt ja työskennellyt vuosia Helsingissä, asunut seitsemässä eri kaupungissa Suomessa ja kokeillut asumista myös suurissa kaupungeissa ulkomailla. En silti koe olevani kaupunkilainen. Uskon, että kaltaisiani löytyy tästä maasta jo aika monta. Identiteetti ei rakennu kaupunkilaisuuden ympärille. Helsinki ei ole myöskään The kaupunki, jonka elämä ja arki näyttäytyy kiehtovan erilaiselta muuhun maahan verrattuna. Peräkammarin poikia löytyy Kruununhaasta ja Savukoskelta. Vastaavasti maaseutu ei ole mikään oikeitten immeisten ihmemaa, jossa kukkaseppele kutreilla kuutamoyössä istutaan maitolavalla kuuntelemassa haikeita tangoja.

Meillä on jo nyt elämänmuotoja, ja uskon tulevaisuudessa ilmiön vain voimistuvan, joissa yksiulotteisten identiteettien (maalainen tai kaupunkilainen) sijaan urbaani ja ruraali identiteetti kutoutuvat elämää rikastuttavaksi kokonaisuudeksi. Sysisavolainen sukulaiseni pitää kakkosasuntoa Intian miljoonakaupungissa, pikkukaupungin opettajakollegat pitävät luentojaan milloin missäkin päin maailmaa partnerikouluissamme, Etelä-Karjalasta pääsee yhtä näppärästi Milanoon kuin Helsinkiin hautajaismekon ostoon.

Mitä tulee kysymykseen pitääkö koko Suomi pitää asuttuna, vastaukseni on totta kai. Miksi? Ihan kansakunnan sivistyksen takia. Globaalissa maailmassa on sivistystä tuntea myös oma kotimaansa ja ylläpitää sen monimuotoisuutta. Enkä tällä tarkoita mitään romantisoitua keikarointia suonenjokelaisella grillillä, jossa camp-huumorilla höystetyt makkaraperunat ikuistetaan Instaan. Mitä enemmän ihminen näkee, kokee ja kokeilee erilaisia elinympäristöjä ja elämänmuotoja, sitä laajemman kulttuurisen ja sivistyksellisen pääoman hän saa ja mikä inhimillisintä – hän alkaa huomata ihmiselämän universaaleja lainalaisuuksia.

Jätä kommentti

*