Tapaus Keskusta ja politiikan osaamisen vaje

Keskustan kannatuskäyrään kiteytyy jotain eeppistä, jota ei malta olla pohtimatta. Kolme suurta (kesk., kok., SDP) vaikutti pitkään lähes kiveen hakatulta poliittiselta instituutiolta. Tällä hetkellä keskusta on kannatusmittauksessa lähempänä pien- kuin valtionhoitajapuoluetta. 

Tuntematta puolueen toimintaa sisältä päin, näin äänestäjän perspektiivistä politiikkaa seuraavalle välittyy kuva puolueesta, jossa on politiikan osaamisen vaje. Moni ikoninen keskustapoliitikko on siirtynyt syrjään. Onko puolue heidän mukanaan menettänyt sitä arvokasta politiikan strategista osaamista, jolla ollaan vahvasti pelissä mukana? 

Ollaan mitä mieltä tahansa Pekkarisesta ja pekkaroinnista, Kääriäisestä tai Väyrysestä, heillä on ollut politiikassa pärjäämisen pelisilmää. Ilman poliittisen pelin lukutaitoa lopputuloksena on roiskia  kohdalle osuneet irtopallot kohti maalia ja toivoa, että osuu. Uuden osaamispääoman kertyminen vie aikaa. 

Toinen keskustaa ahdinkoon ajava muuttuja: puolueen ohjelman, agendan, aatteen – mitä nimeä käytämmekään, epäselvyys. 

Keskustalla olisi ollut mahdollisuus pysyä vahvana poliittisena voimana, puolueella ei kuitenkaan aikanaan ollut rohkeutta ottaa omistajaansa odottanutta agendaa omakseen. Tuo agenda olisi ollut asiapohjainen EU-kriittisyys sekä itsenäisten kansallisvaltioiden vahvistaminen hallitsemattoman globalisaation sijaan. Sanomaa sattui puolueessa ajamaan väärä henkilö: Väyrynen, jonka viestit on viime vuosina ollut sosiaalisesti suotavinta ohittaa taivasteluilla, ylemmyydentuntoisilla hymähtelyillä ja naureskelulla. 

Mikäli keskustassa olisi ollut riittävästi rohkeutta, puolueessa olisi kuunneltu Väyrysen esille tuomaa agendaa – ei agendan esittänyttä henkilöä, otettu Väyrysen tarjoama vaihtoehto vastaan, muokattu siitä 2000-luvun ohjelma ja noustu kansallisella poliittisella kartalla todelliseksi vaihtoehdoksi. Nyt tuo tila on täytetty populistisella ja kansallismielisyyttä uhkakuvilla ja sisään päin kääntyneellä politiikalla markkinoivalla perussuomalaisten ohjelmalla.

Poliittisen pelin ja puolueen agendan lisäksi kolmas kisa, jossa keskustalla on suuria ongelmia pärjätä, on identiteettipeli. Identiteettipolitiikan voittajia ovat kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset. Identiteettimarkkinoilla keskustalla ei ole vetovoimaista mielikuvaa, jota myydä. 

Toivottavaa tai vastenmielistä, mutta myös politiikan todellisuutta: elämme identiteettishoppailun aikaa, jossa yksilöt rakentavat itselleen ja itsestään merkityksellisiä mielikuvia. Yhteisöt eivät enää tarjoa elämänpituisia valmiita asemia. Tässä uudessa ajassa keskusta ei ole löytänyt paikkaansa. Nuorille korkeakoulutetuille (kaupunkilais)naisille ja uhmakkaille miehille, yritysjohtajille, ympäristövastuullisille humanisteille, sosiaalivaltion pelastajille, perinteisiin arvoihin nojaaville hengen miehille ja naisille löytyy poliittinen kotipesä, mutta kuka voisi identifioitua keskustaan? Puolue ihan ’tavallisille palkansaajille’ ei kuulosta kovin myyvältä – ja mielikuviahan politiikassa tänä päivänä kaupitellaan. 

Jätä kommentti

*