Valinnanvapausmallissa tulisi panostaa palveluohjaukseen

Käytän otsikossa konditionaalia, koska sote-uudistuksen toteutumisesta ei ole edelleenkään mitään takeita. Perjantaina 24.11.2017 Yle Radio Suomen Ajantasassa Hankenin tutkija Niilo Luotonen kertoi Ruotsin sote-mallista saaduista kokemuksista. Ruotsissa sote-palveluissa käyttöön otettu valinnanvapaus on lisännyt palvelujen tarjontaa kasvaneen kysynnän myötä, minkä seurauksena sote-kustannukset ovat lähteneet kasvuun. Tosin emme tiedä, kuinka paljon sote-kustannukset olisivat muuttuneet ilman valinnanvapausuudistusta. Valinnanvapaus näyttää naapurimaassamme suosivan erityisesti niitä asiakkaita/potilaita, joilla on yksittäisiä palvelutarpeita sekä resursseja ja mahdollisuuksia vertailla ja vaihtaa palveluntuottajia (esim. suurilla paikkakunnilla asuvat). Häviäjinä mallissa voi pitää kansalaisia, joilla on useita palvelutarpeita, suomeksi sanottuna kasautuneita terveys- ja sosiaalisia ongelmia.

Organisaatioiden monimutkaistuessa ja toimijoiden määrän kasvaessa toiminnan koordinoinnin tarve kasvaa. Käytän käytännön esimerkkinä yhteiskunnan yhtä perusyksikköä – perhettä. Kummassa esimerkkiperheessä joulu vaatii todennäköisemmin enemmän järjestelyjä – aikatauluttamista ja erilaisten perinteiden ja käytäntöjen yhteensovittamista: perheessä A, jossa joulua viettävät äiti, isä ja yksi lapsi vai perheessä B, jossa joulua juhlitaan äidin, isän, heidän yhteisen biologisen lapsensa, äidin aikaisemmassa avioliitossa syntyneen lapsen, isän aikaisemmassa avioliitossa syntyneen lapsen, äidinpuoleisten isovanhempien sekä isänpuoleisten isovanhempien kanssa? Väitän, että perheessä B, jonka ”organisaatiokaavio” on joulunvieton osalta monimutkaisempi ja -tasoisempi (3 sukupolvea), joulujärjestelyt vievät perhettä A enemmän resursseja, kuten aikaa. Mitä enemmän toiminnan organisointiin osallistuu toimijoita, sitä enemmän toiminta edellyttää muun muassa vuorovaikutusta ja tiedonvaihtoa toimijoiden välillä. Jotakin tästä toiminnan logiikasta voidaan siirtää yhteiskunnan rakenteelliselle tasolla – vaikkapa sote-organisaatioiden toimintalogiikan tarkasteluun.

Mitä eriytyneempiä rooleja sote-palvelumarkkinoille syntyy ja mitä useampia palveluntuottajia markkinoilla vaikuttaa, sitä korostuneempaan asemaan nousee koordinointi palvelunjärjestäjän, tuottajien ja asiakkaiden (huom. erilaiset asiakastyypit, kuten henkilöasiakkaat sekä organisaatiot palveluja ostavina asiakkaina) välillä. Palvelujen koordinointi ja asiakkaan ohjaaminen palveluviidakossa korostuu erityisesti niiden asiakkaiden kohdalla, joilla on samanaikaisesti useita sosiaalisia ja/tai terveysongelmia ja niistä syntyviä palvelutarpeita. Kyse on monesti juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevista kansalaisista.

Valinnanvapaus näyttäytyy hyvin erilaiselta riippuen kansalaisten palvelutarpeista. Suonikohjuleikkaustaan vartova perusterve, hyväkuntoinen ja -tuloinen työntekijä on leikkauspaikkaansa ”yhteisymmärryksessä lähettävän lääkärin kanssa” pohtiessaan täysin eri tilanteessa kuin vaikkapa pitkäaikaistyötön, kroonisesta masennuksesta kärsivä Matti 63v, jonka alkoholiongelma on avioeron myötä pahentunut yhdessä lisääntyneiden rytmihäiriöiden ja korkean verenpaineen kanssa. Matilla näyttää olevan edessään suoranainen runsauden pula  – mistähän päästä sitä alkaisi valita, kun pää kostean jakson jälkeen taas hieman kirkastuu?

On korkea aika nostaa sote-keskustelussa terveyspalvelujen rinnalle sosiaalipalvelujen ja palveluohjauksen organisointi. Sote-palvelujen organisointi olisi huomattavasti helpompaa, jos palvelunkäyttäjät olisivat yksittäisiä palveluja silloin tällöin tarvitsevia perusreippaita ja toimintakykyisiä kansalaisia. Valitettavasti sote- ja erityisesti sosiaalipalveluihin nyt kuitenkin sattuu kuulumaan sellainen peruseetos, että kyseisten palveluiden avulla pyritään tukemaan monesti juuri niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kanssasiskojamme ja -veljiämme – pienituloisia ja heitä, jotka eivät itse terveyden- tai elämäntilanteensa vuoksi kykene, jaksa tai pysty itse valitsemaan, vertailemaan, kilpailuttamaan tai edes liikkumaan. Juuri heidän kohdalla sote-palvelujärjestelmämme alkaa sakata. Juuri heidän kohdalla, joiden elämässä terveys- ja sosiaaliset ongelmat kasautuvat, korostuu palveluohjauksen rooli.

Maassamme työskentelee sosiaalityön, sairaanhoidon ja lääketieteen huippuammattilaisia. Laadukkaalla palveluohjauksella voimme lisätä näiden ammattilaisten työn vaikuttavuutta. Palveluohjauskäytäntöjen kehittämisen laiminlyönti voi pahimmillaan johtaa entistä suurempaan asiakkaiden juoksuttamiseen palvelulta toiselle, asiakastietojen sirpalemaisuuteen ja epäselviin vastuunjakoihin toimijoiden välillä asiakkaan kieppuessa kafkamaisen byrokratian pyöröovissa. Kuka tällaista hallitsematonta toimeliaisuutta tahtoisi – ja kenellä sellaiseen tehottomuuteen olisi varaa?

Jätä kommentti

*