Välittäminen ja kilpailutalous – jokin tässä ei täsmää

Muutama viikko sitten eräs vaikutusvaltainen poliitikko esitteli tv:ssä taas melkoisia sosiaalisia innovaatioita yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Meidän kaikkien pitäisi aloittaa ihan pienistä asioista, alkaa tervehtiä naapuria ja muistaa kysyä työkaverilta kuis menee. Ei enää yhtään näitä naapurin tervehtimishöpinöitä, kiitos. Ensinnäkin, naapurin tervehtimisessä ei ole kyse yhteisöllisyydestä saati sen vahvistamisesta, siinä on kyse alkeellisimmista käytöstavoista. Jokaisen peruskäytösrepertuaariin tulisi kuulua naapurin tervehtiminen. Sen enempää asiaa ei kannata esiin tuoda minään ihmetemppuna yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Toiseksi, se, että vuodesta toiseen nämä puheet naapureiden tervehtimisistä, kuulumisten kyselyistä ja paikan antamisesta ratikassa ikäihmisille nostetaan esiin keinoina vahvistaa arjen yhteisöllisyyttä, kuvaa kuinka voimattomia olemme kilpailutalouden rattaissa.

Yhteisöllisyyttä ei vahvisteta kannustamalla ihmisiä katsomaan toistensa perään. Yhteisöllisyys vahvistuu yhteiskunnassa, mikäli yhteisöllisestä toiminnasta on makrotaloudellista tai yhteiskunnan säilymistä kansakuntana edistävää hyötyä. Esimerkkinä vahvasta yhteisöllisyydestä käytetään agraari-Suomen suurperheitä ja vahvoja kyläyhteisöjä. Mistä tuo yhteisöllisyys aikoinaan kumpusi? Aidosta pyyteettömyydestä, altruismista? Ei, se kumpusi taloudellisesta pakosta, siitä, että talonpoika varmisti toimentulonsa yhteisöllisyyden tuomilla eduilla: sai piikojen, renkien, suurperheen ja kyläläisten avulla heinät sateelta suojaan ja viljat laariin, koska ei siihen olisi yksin kyennyt. Koneistuksen lisääntyessä ja automatisaation korvatessa työvoimaa ei käsipareja enää tarvittu. Yhteisöt maalla surkastuivat, ja ihmiset siirtyivät heinäpelloilta kaupunkien tehdassaleihin. Jäljellä on enää maajussi, ja pellolla jyristävä kone, joka pullauttaa valkoisia jättiläiskuulia ihmisistä tyhjentyneelle sängelle. Yhteiskunnassa ei enää käytetä yhteisöjä käyttövoimana, käyttövoima syntyy nykyään siitä, että veljet ja siskot kilpailevat toisiaan vastaan talouden colosseumilla, käyttövoimana on kilpailu toinen toistamme vastaan.

Miten siis voimme kuvitella, että aikana, jolloin pelokkaat ihmiset kilpailevat toisiaan vastaan ja pudottavat toisiaan työelämän yt-arpajaisissa, loisimme yht’äkkiä naapureita tervehtimällä ja taloyhtiöiden takapihoille yhteisiä kasvilavoja ja kurpitsapalstoja virittelemällä yhteisöllisen ja välittävän Suomen? Olen ymmärtänyt, että menestymme vain kilpailemalla muita vastaan, olemalla muita parempia, nopeampia, tehokkaampia, tuottavampia ja dynaamisempia, olemalla touhukkaita, terveitä, puuhakkaita, pöhiseviä, rohkeita ja valmiita hurmaantumaan vaikkapa teepussien kuivatustelineiden kauppaamisesta Kiinaan, jos se vain takaa taloudellisen menestyksen. Ole kova, valmis sanomaan painokkaalla rintaäänellä  ’pudotan sinut’, tee kovuudesta hyve, koska sitä menestys edellyttää.

Kylvämme kovuutta ja kilpailua ympärillemme. Emme kai kuvittele, että tämän keskelle tyhjästä tupsahtaa aitoon epäitsekkyyteen, solidaarisuuteen ja toisistamme välittämiseen nojaava yhteisöllisyys? Jos kuvittelemme, olemme kaksinaismoralisteja tai viattomimmillaankin naiiveja. Herään aamulla ja vien poikkeuksellisen älykkäät lapseni luonnontieteelliseen päiväkotiin saamaan keskimääräistä parempia eväitä pärjätä kilpailussa nimeltä elämä, menen töihin pöhisemään tuottavasti ja innostuneesti, illalla poljen paikallani kuntosalin pyörää pitääkseni kroppani kilpailukykyisenä. Päivän lopuksi levitän kasvoilleni nuorekkuuden säilyttävän kosteuttavan naamion (huom. en ole enää työpaikkani nuorimpia, vaan joudun kilpailemaan nuoria ja luonnostaan kimmoisia tulokkaita vastaan). Päätän ennen nukkumaan menoa olla vielä muutaman minuutin ajan epäitsekäs, ja tuen sudanilaisen maalaiskylän naisia tekemällä hyväntekeväisyysjärjestön kautta nettipankissa kuukausilahjoituksen – saavat summalla vuohen, Minä mukavan tunteen toisista välittämisestä ja hyvyydestäni. Ei, ei se ole ihan niin helppoa. Ei arvoja valita kuin irtokarkkeja videovuokraamon makeislaareista. Olemme luoneet yhteiskunnan, jossa jatkuva kilpailulla ylläpidettävä talouskasvu ohjaa toimintaamme, siihen tällä hetkellä sopeutamme arvomme ja toimintamme. Toivottavasti taivaanrannassa näkyisi edes aavistus muutoksen sarastusta. Se osoittaisi, että pystymme parempaan kuin nyt.

Kommentit

  • Reiska

    Allekirjoitan tekstin, tämä menee ajatusmaailmaan. Hienoa että joku tuo vahvasti esille nykyajan kilpailuviettisyyden.

  • s.salo

    Tosiasioita, mutta niin pahalta tuntuu ajatella, että vain sota tai suuri katastrofi voi jotain muuttaa, ei ainakaan koulutus näytä auttavan ja jatkuva kasvun politiikka on tuhon politiikkaa.

Jätä kommentti

*