Kuinka epämiellyttävä ihminen savustetaan

Joskus joku ei pidä jostakusta tai joku koetaan rasitteeksi organisaatiolle. Silloin hänen työsuoritustaan ruvetaan perusteettomasti arvostelemaan, hänelle ei puhuta, häntä mustamaalataan, hänet eristetään työyhteisöstä, hänet jätetään tiedonvälityksen ulkopuolelle, hänen puheitaan vääristellään, häneen luodaan kielteisiä silmäyksiä, ilmeitä ja eleitä. Kaikki nämä aiheuttavat sen, että tämä ihminen stressaantuu, masentuu ja pahimmillaan murtuu, jolloin hänestä pidetään entistä vähemmän ja hän suoriutuu aikaisempaa huonommin työstään.
Yllä oleva lista on suoraan työpaikkakiusaamisen tunnusmerkistöstä, jonka löysin Turun Ammattikorkeakoulun sivuilta tästä. Työpaikkakiusaaminen on rikos. Eli ihmisen savustaminen on rikos. Etenkin ja pahimmillaan, jos sitä tekevät johtajat. Tällainen on mielestäni täysin moraalitonta ja hyvän suomalaisen johtamisen vastaista toimintaa.
Jotkut savustamiskiusaamiset tapahtuvat varmasti tietämättömyyttään. Tätä tietämättömyyttä pyrin tällä kirjoituksella vähentämään. Joskus savustamisen taustalla on tietoinen toiminta ja sitä toteuttavat aika usein jossain määrin häiriintyneet ihmiset. Heitä en ikävä kyllä osaa auttaa.
Heille, jotka tunsivat piston sydämessään tai ovat törmänneet ilmiöön muiden tekemänä, annan neuvoja oikeanlaiseen toimintaan.
Jos et pidä jostakin ihmisestä, pyri kuitenkin itse olemaan hänelle mahdollisimman ystävällinen. Ystävällisyys useimmiten palkitaan vastaystävällisyydellä.
Jos olet johtaja etkä ole tyytyväinen johdettavasi työsuoritukseen, tulee sinun ensin tehdä kaikkesi, jotta suoritus muuttuu paremmaksi. Anna tukesi, poista onnistumisen esteitä, perehdytä, kannusta ja motivoi. Tätähän se johtaminen valtaosaltaan on. Mikäli koet tehneesi riittävästi johdettavasi eteen ja asiat eivät parane riittävälle tasolle, on sinulla lailliset keinot käytettävissäsi, mutta älä milloinkaan sorru savustamiseen eli kiusaamiseen. Johtaja joka kiusaa. Hyi.
Johtamisaktivisti Toni
Ps. Onko Savossa narsisteja? Vastaa kyselyymme: http://johtamisaktivisti.com/2014/09/23/narsistikysely/

Kommentit

  • Ulkopuolinen

    Narsisteja on kaikkialla ja sekä johtajissa että alaisissa. Jos sellainen on osunut alaiseksesi, keinot lienevät vähissä, sillä hän käyttää ystävällisyyttäsi ja kannustamista vain hyväkseen. Eli kiusaamisongelmakin on monitahoinen kuten elämä kaikkineen.

  • Toni Hinkka

    Hyvä ulkopuolinen!
    Narsisteja tosiaan on lähes kaikkialla. Keinot heidän hallitsemiseen ja hillitsemisekseen ovat vaikeita, mutta niitä on. Pyrimme myös löytämään jatkuvasti lisää keinoja. Yksi keino on tiedon lisääminen, jota olemme tehneet mm. narsististaselviytymisoppaan avulla.
    Opas löytyy blogeina http://www.johtamisaktivisti.com -sivustolta.
    Kun johtaja on tunnistanut, että johdettava on narsisti, on tilanne huomattavasti helpompi, kuin tilanne, jossa johdettava on tunnistanut johtajansa narsistiksi.
    Autan mielelläni enemmänkin asiassa, mutta se ei onnistu näin blogin kautta.
    T. Toni, johtamisaktivisti

    • Ulkopuolinen

      No, tuo mietteenihän ei ole henkilökohtaista kokemustani, vaan tyypilliseen tapaani päättelyäni ja uskomustani tietystä asianlaidasta, jollainen epäilemättä on voimassa siellä täällä. Narsistillahan kuuluu olevan tietty, varmaankin tiedostamaton toimintaperiaate, jota hän tulee soveltaneeksi joka asemassa.

  • Ulkopuolinen

    Osanneeko aina edes tajuta, että tuohon ihmiseenhän – tai vaikka itseeni – pitäisi iskeä leima ”narsisti”. Onhan meidän käyttäytymisessämme aina vivahteita ja henkilökohtaisia piirteitä, myös eri voiimakkuuksia, jotka sekoittavat kuvaa ja haittaavat jo sinänsä epämääräisten tuntomerkkien soveltamistatosiatapauksiin.
    Yleensäkin kiusaamisen jatkuva esiintyminenkin ja salliminen kaikesta valistuksesta huolimatta johtunee osaksi siitä, että elämän tilanteet ja ihmissuhteet eivät yleensä ole oppikirjamaisen selkeitä. Saattavatpa osapuolet olla molemmat kiusaajia tai kiusattuja eli samalla kertaa molempia. Mustavalkoajatteluun ei pidä ensiksi turvautua, vaan on tarkasteltava tilannetta viisaan avoimesti. Oma ongelmansa on rajanveto kiusaamisen ja normaalina pidettävän suhdekitkan välillä.

    • Toni Hinkka

      Hyvä Ulkopuolinen,
      Kiitos aktiivisesta kommentoinnista. Kiva on kirjoitella, mutta vielä kivempi, kun tietää, että joku ajatuksella lukee ja ryhtyy pohtimaan.
      Useimmissa on narsistisia piirteitä. Minussakin. Narsistinen persoonallisuuhäiriö on sitten aivan toinen asia. Se ilmenee kykenemättömyytenä empatiaan, omantunnon puutteena ja häikäilemättömänä valehteluna. Yleensä siihen liittyy myös mielihyvän tunne siitä, että pystyy satuttamaan muita henkisesti tai jopa fyysisesti.
      Voi kunpa saisin kiusaamisen kitkettyä maailmasta. Riitaa voi olla aina joskus, mutta kiusaaminen on aina turhaa.
      T. Toni, johtamisaktivisti

  • Rikkaruoho

    Minun työnantajani ei sietänyt sitä, että pidin kiinni oikeuksistani. Olin hänen mielestään hankala. Kun sukulaisen oppisopimuskoulutus alkoi lähestyä loppuaan, ilmestyivät tuotannolliset ja taloudelliset syyt ja minut irtisanottiin. Sukulainen sai työpaikan. Työpaikalla hääräsi myös narsisti, joka mustasukkaisesti vartioi itselleen mieluisia työtehtäviä ja esti muiden osallistumisen. Hän oli työnantajan suosikki.

    • Toni Hinkka

      Hyvä Rikkaruoho,
      Kiitos aktiivisesta kommentoinnista. Johtamisaktivisteja ruokitaan kommenteilla ja joskus kritiikeilläkin.
      Ikävä kuulla ikävistä kokemuksistasi. En osaa ottaa kantaa tarkemmin, kun en ole ollut paikalla todistamassa.
      Jos epäasiallista suosimista on tapahtunut ja jos taustalla on myös narisisti, uskon, että maine kyllä kiirii eteenpäin. Hyvä kello kauan kuuluu, paha kello kauemmas. Mielestäni yhteiskunnassa ei kenelläkään yksinkertaisesti ole enää varaa kohdella toisia huonosti, jos vähänkin haluaa itse menestyä.
      T. Toni, johtamisaktivisti

  • Savustettu

    Savustamiseni meni juuri noin, lisäksi mielenterveyteni vielä kyseenalaistettiin. Epäilen parin muun entisen työkaverini lisäksi, että työpaikan yhdellä tiiminvetäjällä on narsistisia piirteitä. Tämä tiiminvetäjä oli ensitapaamisella (olimme molemmat työpaikkahaastattelussa) ihan mukavan oloinen ja juttelimme paljon. Kun sitten menin samaan työyhteisöön sijaiseksi huomasin ettei ko. tiiminvetäjä voinut sietää minua silmissään. Hän sai manipuloitua puolelleen ehkä vielä 2 esimiestä sekä yhden työkaverini, jolla on ollut pitkään joku keksitty syy vihata minua. Koskaan en ole kenellekään heistä tehnyt mitään pahaa.

Kommentointi on suljettu.