Miten pidän työni – viisi vinkkiä!

Monella suomalaisella on pelko työnsä jatkuvuudesta. Yhä useammalle huoli on todellinen. Myös pomoille ja asiantuntijoille (HS 2.1.2016). Tilannetta voi voivotella – mikä edesauttaa loistavasti työn menettämistä – tai sitten voi tehdä parhaansa, jotta paikka säilyy. Tässä viisi neuvoa omien mahdollisuuksien parantamiseen. Hyödynnä vaikka myöhäisinä uudenvuodenlupauksinasi.
Ensimmäinen neuvo: varmista osaltasi, että organisaatio toimii kannattavasti. Tappiollisesti toimivan kun on pakko sopeuttaa – tai sitten se menee nurin. Tämä koskee myös julkisyhteisöjä. Mieti siis, teetkö sinä ja teettekö te yhdessä asioita, joista on todellista hyötyä. Tämä koskee edelleen, tai etenkin, myös julkisyhteisöjä.
Ei. Tämä ei ole pelkästään johtajien ja päättäjien vastuulla. Jokaisen luovuutta tarvitaan. Kaikki viisaus ei ole asunut, ei asu eikä koskaan tule asumaan johtajissa. Jos koet, että sinua ei kuunnella, ehkä vika on siinä, miten olet asiasi esittänyt. Siitä päästäänkin seuraavaan vinkkiin.
Toinen neuvo: älä valita. Älä tuo äläkä luo ongelmia. Tarkastele asioita kriittisesti, mutta rakentavasti. Tuo ja luo ratkaisuja. On suuri ero sanoa ”tämäkään ei toimi” siihen, että sanoo ”tämä voisi toimia entistä paremmin, jos…”. Jälkimmäinen tosin vaatii ajattelua.
Kolmas neuvo: älä panttaa. Älä yritä tehdä itsestäsi korvaamatonta. Se ei ole mahdollista. Korvaamattomalle etsitään korvike ensimmäisenä. Toimi täysin päinvastoin. Anna muille tukea ja apua sekä jaa tietoa niin paljon kuin pystyt. Näin teet itsestäsi merkityksellisen mahdollisimman monelle.
Neljäs neuvo: pidä itsestäsi huolta. Väsynyt, masentunut kehäraakki on ensimmäisenä pois potkittavien joukossa. Varmista vireytesi sinulle sopivalla tavalla: liikunta, ruokavalio, uni ja merkitykselliset ihmissuhteet.
Viides neuvo: levitä iloa. Mitä jos monen ihmisen päivä kohokohta on kohdata sinut? Eihän sellaisesta haluta luopua, joka muita innostaa ja saa heistäkin heidän parhaansa pintaan.
Itsesi muuttaminen on paljon helpompaa kuin muiden muuttaminen. Tunteet ja tunnelmat ovat kuitenkin kovin tarttuvaa lajia. Se millainen sinä olet, heijastuu pikkuhiljaa myös yhteisöösi. Hyvässä tai pahassa.

Jätä kommentti

*