Savossa pettureita?

Petturi lupaa muttei pidä. Hän vahingoittaa heihin luottaneita. Petturit aiheuttavat mittaamatonta vahinkoa yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnallemme. Ei ole kovinkaan tuottavaa turha odottelu tai perässä tekeminen.
Pikkupetturi myöhästelee. Hän ei soita, vaikka lupaa. Ei vastaa viesteihin. Hän aiheuttaa epätietoisuutta ja huolta. Hän lupaa tehdä asioita, jotka joudut lopulta itse tekemään. Organisoit, mutta hän peruu tai siirtää, jolloin koko suunnitteluketjusi murenee. Sinustakin tulee petturi, kun hänen takiaan myöhästelet omista lupauksistasi.
Kollega, jota paikkaat. ”Ystävä”, joka ei vastaa.
Isopetturi lupaa isoja. Hän lupaa olla käytettävissä sinun tai yhteisösi kannalta merkittävässä roolissa. Teet kauaskantoisia päätöksiä. Investoit tai rekrytoit. Onnistumisenne pohjaa osaltaan petturin panokseen. Sitten hänestä ei kuulukaan. Jäätte yksin selviytymään.
Usein taustalla ovat sinänsä hyvät luonteenpiirteet. Moni petturi on kiltti, antelias ja haluaa miellyttää. Siksi hän lupaa liian helposti ja liian monelle. Hän vaikenee, kun on niin vaikea sanoa ei.
Lopputulos on kuitenkin motiivista riippumatta sama. Vahingot ovat yhtä suuret riippumatta siitä onko petoksen taustalla hyvä, välinpitämätön vai paha tahto.
Kirjoitan tämän hyväntahtoisille, jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi. Nyt on aika lopettaa toisten elämän hankaloittaminen. Parannuksen tekeminen on helppoa. Lupaa vain minkä aiot ja minkä voit pitää. Jos tilannearviosi pettää tai tilanne muuttuu, ilmoita muutoksesta ensi tilassa heille, joiden toimintaan tekemättömyytesi vaikuttaa. Silloin voitte hyvässä hengessä ja ajoissa suunnitella uudelleen.
Näin. Tuplasimme juuri yhteisen tuottavuutemme.
Voit itse päättää, oletko petturi vielä huomennakin, loppuelämäsi! Luottamuksen voi saada takaisin!
Välinpitämättömät ja pahantahtoiset petturit jatkakoon vanhaan malliin. Heihin ei mikään vetoomus kuitenkaan vaikuta.
Vaikka olen törmännyt liian usein pettureihin, on monia, joiden lupauksiin – pieniin ja isoihin – voi luottaa. Jatkossa käytän aikaani enemmän heidän palvelemiseensa. En enää tuhlaa aikaani pettureihin.

Kommentit

  • karu totuus

    Oleskeluluvan saaneet valitkoon itse minne menevät.Ei pakoteta tänne hajanaisiin pikkukuntiin
    jossa kotouttamisia on vaikea toteuttaa.

Jätä kommentti

*