Hilaari, laari laa…

Minulla enempää kuin meillä muillakaan eurooppalaisilla ei ole sanan sijaa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa marraskuussa. Jotain lie kuitenkin lupa asiasta mainita, kun ukkini sentään oli viime vuosisadan alussa rakentamassa viitisen vuotta tuota valtamerentakaista maata sen nykyiseen suuruuteensa. Tuliaisina tuodut 300 kultadollaria on törsätty jo aika päiviä, mutta Amerikoista tuotu käyrävartinen piippu on sentään vielä visusti tallessa piirongin laatikossa vanhan kotitalon peräkamarissa.

Republikaani Donald Trumpille ei tunnu löytyvän Suomesta montakaan sydänystävää, ja ensimmäinen suuri tv-väittely demokraatti Hillary Clintonia vastaan vakuutti, etteivät nuo hengenheimolaiset juuri lisineet tämän esityksen perusteella. Hillarylla jos kellä olisi aihetta näyttää nyrpeää naamaa ex-presidenttimiehensä aviollisten syrjähyppyjen vuoksi, mutta miten säteilevältä ja myönteishenkiseltä hän näytti tulta ja tulikiveä suustaan syytävän, hymyttömän vastaehdokkaansa rinnalla!

Yhdysvallat on asutushistoriansa vuoksi näyttäytynyt maailmalle toivon, vapauden ja tulevaisuudenuskon esitaistelijana, mutta Donald Trumpin Amerikka olisi sen irvikuva. Eurooppa onnistui kaatamaan omat muurinsa vuoden syksyllä, joten irvokkaalta tuntuisi, että vapauden mallimaa aloittaisi pystyttää omaa muuriaan etelärajalleen vuoden 2017 tammikuussa.

Maailmanhistoriasta meillä on jo ihan riittävästi esimakua, mihin surkeaan jamaan tosikot vallanpitäjät oman maansa ja joskus jopa koko maailman saattavat. Pitäisikö jokaisen sukupolven saada kokea oma isä aurinkoisensa tai pikku hitlerinsä?

Toki tiedämme, että vapautta rakastava Amerikka on myös huijarisaarnaajien luvattu maa. Helvetin kauhuja ja taivaan ihanuutta tulvilla puheilla on viety hyväuskoisilta joukkohurmoksessa rahat ja pahimmillaan jopa henki. Isoon maahan mahtuu monenlaista sakkia. Toiseen maailmansotaankin Yhdysvallat lähti puolustamaan läntistä vapautta vasta sen jälkeen, kun japanilaiset olivat tuhonneet sen laivaston Pearl Harbourissa ja avanneet näin jenkkien silmät näkemään, mihin surkeuteen sokea totalitarismi ihmiskunnan johtaa.

Winston Churchill lupasi toisen maailmansodan edellä maanmiehilleen pelkkää verta, hikeä ja kyyneleitä ja pelasti näin läntisen vapauden. Donald Trump lupaa nyt maanmiehilleen, että nämä hänen johdollaan pääsevät eroon köyhyydestä ja siivellä elävistä ulkomaalaisista ja petaa näin maastaan jättimittoihin laajentunutta, hymytöntä Pohjois-Koreaa, jonne vierailla ei ole mitään asiaa.

Toivottavasti sitä päivää ei koskaan tule. Kaikille tuttua suomalaista kansanlaulua mukaillen laulamme yhteen ääneen hymyilevän demokraattiehdokkaan kunniaksi Hilaari, laari, laa, hilaari, laari laa, soikoon tuo suloinen Amerikan maa.

Jätä kommentti

*