Niin vierasta, niin tuttua

Borta bra, men hemma bäst? Niinköhän tuo lienee, että kotona olisi aina parempaa kuin kylässä. Pariviikkoinen 15 000 kilometrin päässä kotoa Australian kaakkoisnurkassa Merbournessa sujui aika lailla etukäteissuunnitelmien ja -pelkojen mukaan ilman isompia kommelluksia.

Vieraalla maalla ihmiset olivat ystävällisiä ja luottavaisia myös vieraita kohtaan, minkä näki siitä, että Visaa sai vinguttaa ilman tunnuslukua aina 100 dollariin eli noin 70 euroon saakka, kun taas meillä Suomessa summa on asetettu huijauksen pelossa vain 25 euroon.

Lentokoneet pysyivät ilmassa ja aikataulussa, ja nälkää ei joutunut näkemään huonommallakaan kielitaidolla. Ongelmat alkoivat vasta palatessa, kun vuorokauden kestäneen paluulennon jälkeen ilmoitettiin Helsingissä, että Kuopioon lähtevä kone oli myöhässä ja kun perillä Kaavilla kävi ilmi, että kaksi viikkoa paikoillaan seissyt auto on menettänyt tuossa ajassa kokonaan liikuntakykynsä. Se syö liikkuvaksi luotua nykyihmistä yhtä pahasti tai jopa pahemminkin kuin kännykän unohtaminen tai kadottaminen.

 

Suomi on pitkä maa, jossa etelän ihmisiltä on turha toivoa ymmärrystä pohjoisen tai idän pieneläjien murheille. Australia näyttää pallokartalla pieneltä läntillä pallon vastakkaisella puolella, ja vasta perillä tajuaa tuon mannervaltion todellisen koon ja laajuuden.

Tuntuu, että minimimatka valtakaupungista toiseen on samaiset tuhat kilometriä kuin meillä Hangosta Utsjoelle. Melbournen miljoonakaupunki on halkaisijaltaan satakunta kilometriä, mutta jo sen sisältä löytyy kaksi maailmaa, jotka eivät juuri kohtaa toisiaan.

Taivaita tavoitteleva tiivis pilvenpiirtäjäkeskus huokuu vaurautta ja vilisee pieniä ihmismuurahaisia, mutta sen ympärillä leviävässä yksikerroksisten omakotitalojen rannattomassa meressä aallot lainehtivat uneliaina, ilman tietoakaan maailman myrskyistä. Viikko omakoti-idyllissä ja sen päälle viikko cityssä; jossakin välissä oli jo pakko kysyä, olinko enää samassa maassa, johon olin muutama päivä sitten tullut.

 

Australiaa on siunattu runsaasti maan ja meren antimilla, jotka antavat mainiot elämisen mahdollisuudet niille, joilla on oikeus päästä mukaan päivittäiseen leivänjakoon.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten valtio suorastaan houkutteli lisäväkeä luonnonrikkauksiaan hyödyntämään, ja pari-kolmekymmentä tuhatta suomalaistakin otti kutsun vastaan. Tänään tulijoita olisi miljoonittain ilman matkakorvauksiakin, mutta aika on nyt toinen myös Australiassa.

Siirtolaisten asuttamalla ja alkuperäisväestöltä vallatulla mantereella on poliitikkojen vaikea vaatia Yhdysvaltojen nykyisen presidentin trumpilaiseen tapaan Australiaa australialaisille, koska se vaatisi periaatteessa maitten luovuttamista takaisin aboriginaaleille.

 

Mutta ainahan löytyy kiertoteitä, ja näin hallituskin edellyttää siirtolaislakeja kiristäessään ja muslimivaaraa torjuessaan ainoastaan, että maahan tulevat elävät ”australialaisten elämänarvojen mukaan”.

Vaatimus näyttää sinällään tervejärkiseltä ja oikeutetulta, mutta ongelma tuleekin siitä, miten ja kuka nuo arvot määrittelee.

Annetaanko se tehtävä englantilaisten lordien vai Lontoon tai Irlannin karkotettujen rikollisten jälkeläisille vai jätetäänkö määrittely aitojen australialaisten, aboriginaalien tehtäväksi? Siinäpä sitä on pähkäilemistä, vaikka lopputuloksen sanelevat tietysti aina ne, jotka ovat yhteiskunnassa vahvimmilla.

 

Illan pimeydessä Melbournia halkovan Yarra-joen rantoja talsiessani ajattelin, että sama kansallinen määrittelyohjelma meillä on Australian kanssa nyt oman 100-vuotisen itsenäisyytemme juhlinnan keskellä.

Onko tämän päivän Suomessa vielä kaikilla samat ”suomalaiset perusarvot”? Jos ja kun teemana on Yhdessä, niin tunnemmeko olomme kotoisaksi kaikissa mahdollisissa seuroissa maan jokaisessa kolkassa?

Vahvasti epäilen, että sopeutusmisongelmia on ja että ne vain pahenevat vuosi vuodelta tuloerojen ja alueitten välisten erojen kasvaessa. Rehellisesti tunnustan, että täällä maakuntien Suomessa vihreys näyttää aivan toiselta kuin pääkaupungin asvalttikatujen varsilla.

Kommentit

  • Mustamies

    Mustamiehen mielikin on joskus tehnyt käävvä Australiassa, mutta onneksi mieleni on muuttunut.
    Eräs hyvä-ystäväni on kyllä vieläkin huokutellut minua lähtemmään Australiaan.
    Koska hiän väittää, että Australiassa asuvat Pussi-rotat on meijjän sukulaisia ?

Jätä kommentti

*