Tällaisena päivänä, kun Lahdessa on käyty ilotulitusraketein pakolaisia vastaan, ei pitäisi tietenkään puhua ruuasta. Lahtea on sanottu kautta aikain Suomen Chigacoksi, mutta oliko etelähämäläisten pässinpäiden pakko todistaa taas kerran, ettei nimitys ole tyhjästä tullut.
Pässinpäistä voisi puhua paljonkin, mutta puhun nyt kuitenkin mieluummin lahnanpäistä.
Kuunneltuani pitkään Riistaveden miesten juttuja lahnanpääkeiton erinomaisuudesta sain lopulta itsekin tuon sopan keitettyä, kun vieraan miehen verkosta sain siihen sopivat ja riittävät ainekset.
Ja tässä yksinkertainen resepti:
Pannaan kattilaan litran verran vettä ja neljän lahnan päät, joista kidukset on poistettu. Lisätään joukkoon pilkottua porkkanaa, sipulia ja mausteyrttejä kuten lipstikkaa, persiljaa ja tilliä.
Keitetään maltillisella lämmöllä tunnin verran, jopa ylikin, ja lisätään lohkotut perunat. Jatketaan keittämistä puoli tuntia ja lisätään suola, merisuola. Jos haluaa vahvan liemen, lorauttaa sekaan vehnäjauhosuuruksen.
Sitten ei kun syömään! Lahnan päät ovat tunnetusti rasvaiset, joten ei pidä säikähtää, jos keiton pinnalla lilluu vahva rasvakerros. Kalanrasva jos mikä on tohtoreittenkin mukaan lääkettä sydämelle.
Pitkä kypsytys on pehmittänyt lahnanpäät niin, että ne hajoavat imeskeltäviksi mukavasti lusikalla. Nuoret ihmiset saattavat löytää suloisempaakin imeskelemistä, mutta jos ihmisellä on jo ikää kuten minulla, niin eipä lahnanpäätä parempaa taida löytyä. Ruisleipä käy hyvästä särpimestä, jos sen vielä ymmärtää kasvaa keiton liemeen ennen puraisemista.
Suomalaisten enemmistölle kala on tänään etupäässä norjalaista keinokasvatettua lohta, jossa lohta on lähinnä nimi.
Meillä on vapaus syödä myös huonosti. Mutta tosiasia on tänä Norjan lohen hegemonian aikakautena, että parhaat kalaruuat saa itse asiassa kaikkein halpa-arvoisimmista kotimaisista kaloista: lahnasta, hauesta, särjestä, kiiskestä ja jopa kuoreesta, vaikka se vanhan lorun mukaan ei kelpaa edes kissoille.
ap
Uskon, että ihan varmasti on hyvää! on sen verran kokemusta lahnoista ja päistä. Äkkinäisen on imeksittävä varovasti pään sisuksia ettei mene hakasia kurkkuun.
No, eipä ne äkkinäiset tietysti päihin koskekaan.
Ison siian päästä, kevyen keittoturauksen jälkeen, on herkullista kaivella ja syödät poskilihat. Etenkin imaista lotkauttaa ne taivaalliset aivot! Tosin joutuu ne terävät liikkuvat osat, väkäset ja koukut kakomaan lautaselle.
Melkoinen ropinahan siinä juhlaillallisilla tietysti käy…
Seppo Kononen
Hyvä AP,
meille ei tule näköjään kiistaa makuasioista, ja eihän niistä tietysti kannattaisi muutenkaan riidellä. Lahnanpääkeitto tuntui maistuvan myös naapurille, kun pyysin häntä jakamaan syömistaakkaani.
Jos lie isolla siialla komeat poskilihat, on ne myös kuhalla. Ja miten mukava on purkaa palasiksi mateen päitä, kun tulee talvella taas matikkakeittojen aika. Haukea en menisi kehumaan.
Entinen päätoimittajani kertoi joutuneensa syömään myös pässinpäätä edesmenneellä 70-luvulla, kun neuvostoystävyyttä vielä ahkerasti harjoitettiin.
Oli muutaman valtuuskunnan johtajana vierailulla silloisessa Gruusiassa, nykyisessä Georgiassa, ja illallispöytään olivat isännät tilanneet paikallisena herkkuna juuri näitä hyvin kypsytettyjä pässinpäitä. Pääisäntä oli ottanut lusikan, kaivanut pässiltä silmän ja tarjonnut suurena kohteliaisuuden osoituksena suomalaisvieraalle. Hätkäyttihän se, mutta mitäpä siinä muuta voi kuin syödä pois.
Paljon meillä olisi eksoottisia herkkuja siis ihan kotimaisista tarpeista. Siksi en ymmärrä, miksi meidän pitäisi nyt yks’ kaks ryhtyä ruokkimaan heinäsirkoilla, koppakuoriaisilla ja muilla ötököillä, mikä sivistyneitten pääkaupunkilaisten mielestä on sitä parasta herkkua.
Mutta mikäpä minä olen neuvomaan helsinkiläisiä. Syökööt vaikka russakoita, jos ne friteerattuina heille maistuvat.
Jari Holopainen
Minä luulen, ettei helsinkiläisiä kiinnosta suuressa määrin koppakuoriaisten syönti. Olen ollut kahden vaiheilla sen suhteen, että olisiko sopivaa lähteä Myllypuroon kuvaamaan satojen metrien, ehkä jo kilometrin pituista leipäjonoa. Kyllä leipä miehen tiellä pitää, täälläkin.