Se miekka viilsi minunkin ihoani

Trollhättanin Kronogårdenin miekaniskut vetivät viiltoja omaankin ihoon, kun olen itsekin elänyt kronogårdenilaista siirtolaiselämää tuossa kosken partaalle rakentuneessa länsigöötanmaalaisessa kaupungissa Götajoen varrella, seitsemisen peninkulmaa Gööteporista pohjoiseen.

1960- ja 1970-lukujen taitteessa muutti Suomesta muutti Ruotsiin vuosittain liki sama määrä siirtolaisia kuin nyt Lähi-idästä tulevan suuren muuttoaallon aikana. Tänään puhutaan paheksuvasti elintasopakolaisista, mutta mitäpä muuta me Pohjois- ja Itä-Suomen erämaista länteen lähteneet olimme kuin näitä samaisia elintasopakolaisia. Miksi olisi pitänyt lähteä naapuriin, jos leipää oli riittävästi kotona?

Vaikka suomalaisia tulvi neljä, viisi vuosikymmentä sitten idästä sadoin tuhansin kuten nyt etelästä, on turha puhua Ruotsista minään uuden ajan ihmiskasvoisten Kaksoisvirtojen maana.

Kahden sukupolven takainen Ruotsi tarjosi kyllä köyhästä Suomesta tuleville ilmaisen junalipun ja jopa pienen päivärahan, mutta pani tulijat välittömästi töihin valmistamaan maailman himoitsemia ruotsalaisia laatutuotteita ja maksamaan samalla runsaita veroja pohjoismaisen hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi.

Asuntopulan vuoksi jotkut pantiin kyllä asumaan tilapäisesti parakkeihin tai asuntolaivoihin, joitten ylläpidosta huolehtivat siirtolaisia palkanneet työnantajat. Tänä päivää valtio ja kunnat etsivät ja perustavat epätoivoisesti vastaanottokeskuksia vieraitten majoittamiseksi, mutta suuren suomalaisen muuttoaallon aikana ruotsin kielessä tuskin tunnettiin koko mottagningscentrum-sanaa.

Miksi panna ihmisiä odottamaan vuosikausiksi tyhjän panttina, kun jokaisesta tulijasta saattoi ottaa välittömästi hyödyn irti? Vienti veti, ja Volvon tai Saabin kokoonpanolinjalla oppi kyllä vääntämään mutteria varttitunnissa oikeaan suuntaan – ja ilman kielitaitoa.

 

Saab oli se, joka teki Trollhättanista aikanaan yhden Ruotsin suurista siirtolaiskaupungeista. Ruotsalaisten kakkosautoa kokosi kaupungissa tuhansiin nouseva joukko suomalaisia ja heidän rinnallaan suuri joukko muista, eksoottisemmista maista tulleita.

Jo 1970-luvun alussa Trollhättanissa laskettiin olevan 33 eri kansallisuutta. Luulenpa, että ensimmäisiä savoa vääntäneitä mustia poikiakaan ei nähty Kuopiossa, vaan Saabin tehtailla Trollhättanissa, kun he onnekseen olivat joutuneet autotehtaan ”liinalle” savolaissiirtolaisten väliin.

Muutto kotoisesta korvesta vieraaseen kaupunkiin ja reipas rahantulo saivat nuoret suomalaiset käyttäytymään tietysti tavalla, joka ei ollut aina lasten katseltavaa. Hyvät sosiaaliedut houkuttivat joskus myös väärinkäytöksiin jopa niin, että meidän Kelaamme vastaavaa Försäkringskassaa (Eläkekassaa) FK:ta nimitettiin Trollhättanissakin leikkisästi Suomen konsulaatiksi (Finska konsulatet). Jälkikäteen katsottuna suomalaiset sopeutuivat ruotsalaiseen yhteiskuntaan hyvin nopeasti, ja mikä ettei: pitkä yhteinen historia, monet yhteiset tavat, uskonto ja elämänasenteet.

En muista, että Trollhättanissa olisi ilmennyt mainittavampaa rasismia vielä ensimmäisen suuren muuttoaallon aikana. Maailman omanatuntona esiintyneet ruotsalaiset keskittyivät siihen aikaan paheksumaan rasismia maansa ulkopuolella, ennen muuta Etelä-Afrikassa.

Uusnatsismin ensimmäisiä oireita kyllä ilmeni muutamissa nuorissa ruotsalaismiehissä, mutta ei heistä ollut vielä miekankantajiksi. Ja kun muistelen omaa osaani, ei minua kutsunut kukaan eikä koskaan finnjäveliksi. Kerran parjasi muuan mies minua kai Urho Kekkosen takia ryssäksi. Koetin puolustautua, että Kekkosen linja suhteessa itään oli suurta viisautta.

 

Neljän vuosikymmenen takainen Kronogården oli idyllinen lähiö Gööteporin valtatien ja kaupungin keskustan välissä. Keskustaan mentiin monesti lastenvaunuja työntäen somaa metsäpolkua pitkin. Elämän perustarpeita varten oli pieni lähiökauppa, isompia ostoksia käytiin tekemässä halvan sokerin, jauhojen ja voin Norjassa.

Kronogårdenin alakoulun piha oli syksyisin punaisenaan ruusuista, joiden marjoista saattoi tehdä ruotsalaisten lempikiisseliä, nyponsoppaa. Nurmikolta kerättiin valkoisia mustesieniä munakkaisiin ja kastikkeisiin.

Rahaa ei ollut, mutta oli rauhaa ja rakkautta. Mieltä ylensi, kun ruotsalaiset kysyivät joskus puhetapamme vuoksi, olimmeko norjalaisia? Olisiko köyhä suomalainen voinut odottaa suurempaa kohteliaisuutta hyvinvoivalta ruotsalaiselta.

Kommentit

  • Nykyhetki ja todellisuus

    Ehkäpä kuitenkin kannattaisi vaikkapa jalkautua tuonne Kuopion keskustaan katsomaan noita kymmenhenkisiä ”pakolaisia”, poliisi ei heidän toimintaansa puutu, koska poliisihan ei oikeasti poistu autostaan, kuin mennessään kahville nimeltämainitsemattomalle ”huoltoasemalle”

Kommentointi on suljettu.