Jee! Meidän Safari on viimeinkin ajokunnossa! Loppu se dieselin katku ja savvuutus, kun saatiin meijän vanaha palvelija viimennii hilattua korjaamolle. Ja pitihän se tietenkin saman tien käydä koeajolla testailemassa että mitenkä se pelittää. Reitiksi valikoitui Pureroa forest parkin pikkutiet ko nuo poijjaat oli saman reitin käyneet jo joku aika sitten mopoilla testaamassa ja hyväks totteemassa.

Reitti läks Otorohangasta pikkuteitä pitkin mehtee kohti

Pääasiassa reitti oli suht helppokulkuista, joskin kapeaa, asfalttia ja hiekkatietä. Otorohangasta suunnattiin Otewa roadille ja Owawenga roadia kohti, joka veikin sitten suoraan metikköön. Hiekkatielle siirtyissä saapi täällä olla keskivertoo tarkempana kun tuolla teillä saattaa tulla yhtä jos toista ölliäistä vastaan! Meitä oli tällä kertaa tienvarressa tervehtimässä hyvinnii ystävällisen olonen mullikka, ja ihan toista luatua oleva lammasraukka, joka ei tienny mihin suuntaan ampuis kun auton näki. Enpäs oo ihan öölönnä nähny lampaan juoksevan niin kovasti… rassukka!

Owawenga roadilta lähti useita pistoja pelloille ja metikköön, ja vastaantulevista autoista päätellen paikka onkin metsästäjien suosiossa. Autoissa oli nimittäin usein takana lavalla koirankuljetuskopit, ja näkyipä yhdessä autossa jotain karvaistakin katolla olevan. Veikkaan että metsästäjät käyvät näissä metsissä pääasiassa ampumassa opossumeja. Opossumit eivät kuulu Uuden Seelannin luontoon, vaan ovat jonkun älypään Australiasta maahantuoma vitsaus, ja pahimman luokan tuhoeläin. Uuden Seelannin luontoon eivät nimittäin kuulu minkään sortin nisäkkäät, vaan ennen ihmisten tänne tuloa saaria asuttivat vain liskot ja (usein lentokyvyttömät) linnut. Ja mikäs sattuukaan olemaan opossumin herkkua: linnun munat ja poikaset, ja tottakai myöskin puiden lehdet ja marjat, joita paikalliset linnut käyttävät ravintonaan. Eli ymmärrettävästä syystä viha nopeasti lisääntyviä opossumeja kohtaan täällä on suuri, eikä kukaan varmasti jarruta jos auton eteen sattuu opossumi sattumalta juoksemaan! Lisäksi opossuminnahkoista maksetaan hyvät rahat pehmeän, lämpimän turkin vuoksi, joten metsästäjiähän riittää.

Käytiin itsekin pyörähtämässä pellolla ja pörryyteltiin Safarilla mäen päälle (alla olevassa kartassa paikka merkitty punaisella ympyrällä). Ja pyörähdys kannatti sillä näkymät huipulta olivat aikasta upeat. Alla oleva (erittäin epämääräinen) panoraama mäen laelta antaa muuten hyvän kuvan tämän maan pienuudesta. Oikeassa reunassa oleva Taranaki on käytännössä maan läntisimpiä paikkoja, kun taas Ruapehu on saaren keskellä. (kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi)

Auton neliveto tuli käytännössä tarpeeseen (jos tuota peltopyörähdystä ei oteta lukuun) vasta viimeisellä pätkällä, kun pyörähdimme Wildlife hutilla, elikkäs eräkämpällä ihan metsän keskellä. Aikamoista ryttyytystä olikii vimoset muutamat sata metriä puronylityksineen! Sai taas Safariraukka muutaman uuden naarmunkin kylkiinsä, kun heinikoista tökötti oksia piilossa…!

Yksi mukavimpia asioita täällä pallon alla asumisessa on juuri tämä näiden lukuisten ”salareittien” löytäminen. Ei välttämättä tarvitse lähteä kotoaan kauaskaan kun voi löytää uskomattomia maisemia ja hauskoja piknikkipaikkoja. Varovaisuus on kuitenkin noilla pikkuteilla tarpeen, sillä paikalliset ajavat kuin heikkopäiset! Jokusen kerran ollaan saatu kunnon säikähdykset kun puolitoistakaistaisella hiekkatiellä on tiukan mutkan takaa porhaltanutkin auto vastaan keskellä tietä! Onneksi onnettomuuksilta on kuitenkin vältytty, mutta tarkkana noilla reiteillä saa kuitenkin olla – varsinkin jos sattuu olemaan moottoripyörillä liikenteessä!

Lämpimästi kuitenkin suosittelen lähtemään pois pääteiltä noille pienemmille teille, sillä kaunein Uusi Seelanti löytyy nimenomaan syrjästä, hiekkateiden varsilta!