Operaatio hätäpassi, eli tarina äetin lahopäisyydestä

Suomen reissua suunnitellaan, jeejee! Katellaan lentoja, kauhistellaan hintoja. Jeejee! Mukava miettiä reissua pimmeimpään talaveen kun meillä on tiällä sammaan aikaan kesälomat. No väliäkös sillä, perhettä ja ystäviä on ehana nähä keleistä huolimati. Mutta sitten iski etteen pieni panniikki kun passit esille kaivoin – ipanuuven passihan oli sitten päiväytymässä 10 päivän päästä! Ei ****ana, piäs ehkä lipsahtammaan suusta siinä vaiheessa. Minun ja isännän passithan uusittiin semmonen 1.5 vuotta sitten (juttua siitä “pienestä” operaatiosta tiällä), mutta ko lapsen passissa oli vielä voimassaoloaikaa jälellä niin jätettiin se sitten oottelemmaan, ja aateltiin että onpaan hyvä syy käyvä uuvelleen Ausseissa seuraavana vuonna. Nih, olishan se, jos se ei ois piässy unohtummaan (ja tähän lissee ärräpäitä).

picmonkey-collage1

No mikäs se sitten ongelmana muka on? Ohan sillä biometrinen passi, ei muuta ko netin kautta uusinta? Juu, ei. Alaikäinen kun on, on passia haettava myöntämispaikasta henkilökohtaisesti ja molempien vanhempien läsnäollessa. Ja se lähin suurlähetystö oli Ausseissa. Ja passi päiväytyy sitten niinko just nyt. Panniikinhan se sitten pukkas arvatenkin.

Mut onneks puhelimet toimii. Soitto Canberraan Suomen suurlähetystöön seleventi asioita hieman – hätäpassin, eli “Emergency Travel Documentin” voipi saada myös Uudesta Seelannista. Mut ei tietenkään ihan mistä vaan, vaan piäkirkolta Wellingtonista, Hollannin suurlähetystöstä. Matkahan lyheni usseella tuhannella kilometrillä, mutta siltikkin semmonen 600-700 km ajomatkaa oli edessä. No miks ette lennä sitten, kysyttä? Sille viikonlopulle kun arveltiin Wellyn reissu järjestää, oli tietysti kaupungissa WoW (World of Wearable Arts) festivaali. Eli lentohinnat oli pilvissä!

picmonkey-collage2

Kahtokkee Kuopiolaiset! Oltiin Petosella :D

No mut väliäkös sillä, tulipaan hyvä syy pitkään viikonloppuun. Ajeltiin lauantaina etelään, saatiin yöpyä melekein Petosella (hih!) ihanan suomalaisperheen luona (kiitos vielä kerran Kati ja Janne ja tenavat!!!), isäntä sai järjestettyä tärkeen työpalaverin maanantaille, vähän kaupunkikierrosta ja rento yöpyminen kotimatkalla pikkukylässä meren rannalla. Eli ei pöllömpi pitkä viikonloppu koulun lomien aikaan!

picmonkey-collage3

Foxton Beach

Mutta tässäpä meidän kokemus hätäpassin hausta. Sama periaate toimii myös jos passi matkalla katoaa – varastetusta/kadonnesta passista pitää olla lisäksi paikalliselta poliisilta dokumentti että passin katoaminen on ilmoitettu viranomaisille, ja vanha passi siten mitatöity.

Ennen kun suinpäin kuitenkaan lähdet toimimaan, parasta on että otat yhteyttä lähimpään Suomen suurlähetystöön, joka täällä Australasian suunnalla on Canberrassa (yhteystiedot täällä: http://www.finland.org.au/public/default.aspx?nodeid=37300)  ja varmista että homma yhä toimii näin helposti. Tämä on siis vain meidän perheen kokemus vuodelta 2016.

  1. Toimita Canberran lähetystöön kopio passista ja selvitys passin katoamisesta/päiväytymisestä. Jos kyseessä on alaikäinen, myös molempien vanhempien passien kopiot. Suurlähetystö ottaa yhteyden Suomeen, josta tulee tarvittavat dokumentit että hätäpassi voidaan myöntää.
  2. Varaa aika Hollannin suurlähetystöön Wellingtoniin (http://newzealand.nlembassy.org/)
  3. Wellingtoniin mukaasi tarvitset:
    1. kaksi passikuvaa
    2. Suomesta tulleet luvat, ellei niitä ole lähetetty suoraan suurlähetystöön
    3. Kaksi kuvallista ID korttia (passi, ajokortti, tms). Alaikäiselle riittää passi
    4. Jos kyseessä alaikäinen, molempien vanhempien on oltava mukana (passi molemmille mukaan). Jos toinen vanhemmista ei pääse mukaan, mukana on oltava valtakirja poissaolevalta vanhemmalta.
    5. Hollannin suurlähetystöstä saatu passinhakulomake täytettynä
    6. Lentoliput

Yksi henkilö kyseli myös syntymätodistuksen perään koska alaikäisellä ei ole kahta kuvallista henkilöllisyystodistusta, mutta toinen pyörsi tämän ja sanoi että koska luvat tulevat Suomesta ja mukana on passi, tämä on riittävä todiste alaikäisen henkilöllisyydestä.

picmonkey-collage4

Lunta ja sumua Ruapehulla

Mahottomien sydämentykytyksien jälkeen (“minnekkähän se kolleega on oikein arkistoinut sen teidän luvan.. kyllähän se täällä pitäis olla…“) hätämatkustusasiakirja saatiin kuitenkin mukaan, ja päästiin nautiskelemaan symppiksestä Wellystä ja komeista maisemista kotimatkalla!

Mut note to self –  pidä nyt hyvä ihminen huolessas ettei passit pääse päiväytymään…! Tiällä kaukana se uusiminen ei oo ihan niin suoraviivaista!! Tai ehkä ensi kerralla hommataan sitten NZ passit niin pääsee helpommalla…!

Kommentit

  • SR

    kovasti tiällä ootellaan!
    Jotennii tulit mieleen kun ysärit pyörii tuossa tubessa taustalla… (-Sing Hallelujah!) =D

    • Sari

      Hah! Nyt tikulla silimaan… :D Arvaas muuten ostinko, ko loysin paikalliselta Tokmannilta ysari kokoelma CD paketin!! Pistetaan kuule muistelot pystyyn tammikuussa!! :D

Jätä kommentti

*